Herätessäni ne samat kyyneleet virtasi taas poskiani pitkin,viiltäen syvät arvet kasvoihin...
Rustottaen tunnepuolisen kauneuden. Onks sen silti aina vaan satuttava näin paljon?...
Onks pakko kiusata itteään tunteilla jotka ei kumminkaan katoa,vasten omaa tahtoa.
Miksei kaikki vois vaan olla toisin? Olla onnellinen. Olla tavotteita,ei niitä pahoja asioita,ei niitä lukuisia tuskaisia,muistoja jotka saa taas vajoamaan pohjaan...
On aina uudestaan toistettava ne samat virheet. Ihakku kirjottais sen paperille tarinan tavoin valmiks. Se sama tarina,sama paska... uudestaan ja uudestaan,etkä missään kohti voi muuttaa sitä toisin.