IRC-Galleria

Vanhahan tämä on ja hieman myöhässä, mutta painottaen viimeistä lausetta.. Lähditkö sinä mökiltä puhtain sydämmin ja hyvällä omallatunnolla?

Kopioi tämä itesellesi päiväkirjaasi kun olet lukenut!! - kiitos.

Mökille jätetty

Tuijotti ovea pieni kissa, oli aivan hädissään.
Minä se täällä, avatkaa ovi, onhan jo pimeää.
On nälkä ja jano, unikin jo, minua paleltaa.
Tuo metsäkin huokuu pelottavasti, on jo kuurassa maa.

Ovi aukeni silloin, kun mansikat tuoksui, säteili
taivas ja maa.
Ilo kaikui kallion kupeelta, sirkat soitteli viuluaan.
Aurinko hitsasi ahjossaan, lintujen kuoro soi.
Kelli kissa nurmella selällään ja onnen maljasta joi.

Nyt pysyy ovi suljettuna, nukkuu portailla vainaja.
Sillä jäätynyt pisara poskellaan ja silmät suljettuna.
Se pisara hyljätyn kyynel on, se itkunsa itkenyt on.
Vain yksi ovi armahti hyljätyn, pääsi lämpöön ja
valohon.

Nyt kissojen taivaassa hyljätty, siellä kyynel on
pyyhitty pois.
Saa nukkua helmassa armahtajan, mikä parempi olla
vois.
Via dolorosa oli viimeinen polku kesäisen lemmikin.
Muistele lähditkö mökiltä Sinä puhtain sydämin.

-Liisa Aaltonen-

olen lähempänä kuin uskot.
aavistat läheisyyteni jatkuvasti, mutta sisimmässäsi uskot, että olen unohtanut juuri sinut.
minä en ole.
minä tunnen sinut, enkä jätä sinua koskaan.

jos ajattelet asiaa, olet jo aavistanut sen monesti.
tuntenut hengitykseni niskassasi silmänräpäyksenä, jona menetit tasapainosi ylimmällä rappusella.
sekunteina, joina kätesi luiskahtivat ratista moottoritiellä.
ja siinä kylmässä helpotuksessa, kun muistit sammuttaa kynttilän, joka oli jäänyt palamaan alakertaan.
minä lasken sekuntejasi, ja näen mihin ne käytät.
istun keskellänne ja kuulen ajatuksenne.

ja te ajattelette niin paljon ja teette niin vähän.
ja ärsytätte toisianne niin usein.
mutta ette koskaan sen jälkeen, kun olette lakanneet hengittämästä. ette koskaan. silloin te kaikki ajattelette samaa ja se tekee monista raskaita kantaa.

"toivon, että he tietävät miten paljon heistä pidin"

minä olen mystinen, te sanotte. te haluatte tietää, miksi noudan teidät ja mihin teidät vien.
hyvä. minä haluaisin tietää tämän: miksi te niin usein odotatte kunnes on liian myöhäistä?

Verta, tissejä ja verta tisseillä. YEEHAAW!

Nipples like apples. Easy to pierce :).

Meidän Siwassa käy kauhean herttainen irstas vaari, joka halailee minua tartuttaen Mennen-tuoksunsa kaikkialle iholleni ja vaatteisiini. Lisäksi tämä huomaavaisesti tuo minulle usein lahjoja töihin, kuten Herbina-varvasläpykkäitä, savisia kenkiä ja meikkipeilejä. Meikkipeilin yhteydessä vaari tokaisi, että laittautuisin joku ilta oikein nätiksi ja vaari voisi ottaa minusta bikinikuvia uudella kamerallaan ^.^

Vekkuleita nuo vanhat sedät. You gotta love 'em.

Ei auta peräruiskeet
ei poisto amalgaamin
ei tv-shopin tyynykään, se anatoominen
ei auta voimajooga
ei auta sorkkarauta
ei auta ruoho eikä aerobic
yritin myös nyrkkeilyä, bodausta ja pyöräilyä
meditoin ja paastosin ja uin ja rakastuin ja
opiskelin kieliä ja luin filosofiaa
harrastin runoutta ja teatteria

sänkyyn kömmin allapäin, en saa nyt unta en
olen ystävien kesken yksinäinen
aamulla en jaksa nousta päivään hilpeään olen liian hauska yrittämäänkään

mut mä liikun kriisistä kriisiin, kuljen komein askelin
tahdon ettei mikään ois kuin ennenkin
kuljen kriisistä kriisiin enkä löydä apua
onnen sirpaleet mua haavoittaa ja saa
kriisiin kriisiin kriisiin

ei auta bingolotto
ei auta viinan otto
ei auta jumalauta ei, mitä mä teen?
teen retken meren rantaan tuulipuku suojan antaa
ulkoiluhan rauhoittaa, sehän on hauskaa
syön piirakan, kiroan sen makua
vedän keuhkoihin merituulen löhkäävän hien

sänkyyn kömmin allapäin, en saa nyt unta en
olen ystävien kesken yksinäinen
aamulla en jaksa nousta päivään hilpeään olen liian hauska yrittämäänkään

ja mä liikun kriisistä kriisiin, kuljen komein askelin
tahdon että kaikki ois kuin ennenkin
kuljen kriisistä kriisiin enkä löydä apua
onnen sirpaleet mua haavoittaa ja saa
kriisiin kriisiin kriisiin

kriisistä kriisiin, kuljen komein askelin
tahdon ettei mikään ois kuin ennenkin
kuljen kriisistä kriisiin enkä löydä apua
onnen sirpaleet mua haavoittaa ja saa
kriisiin kriisiin kriisiin

Miten sitä osaakin loukata ja satuttaa ihmisiä. Ja mitä varovaisemmin koettaa elä, sitä varmemmin jotakuta sattuu. Vähän kuin hiipisi pilkkopimeässä luolassa yrittäen olla herättämättä nukkuvaa petoa, kunnes astuu vahingossa pedon hännän päälle.
En aio riistää itseltäni henkeä saati viedä koulutovereita mukanani, mutta minun kannattaisi vakavasti harkita ovieni ja ikkunoideni naulaamista kiinni ja sitä ennen heittää puhelin ja internets jorpakkoon.

Chaos, mayhem, panic in the streets. My work here is done.

Kuulen kuinka silkkiuikku sukeltaa. Sitä voisi luulla ison kalan loiskaukseksi, elleivät sen poikaset uikuttaisi vieressä. Olen päiväsaikaan kerta kerran jälkeen nähnyt silkkiuikun sukeltavan täysin äänettömästi, mutta usein myös loiskahtamalla; en tiedä miksi se toisinaan loiskauttaa sukeltaessaan, kenties jotta poikaset huomaisivat. Kuulen nyt kalojenkin loiskahduksia. On niin pimeä, etten näe onko harmaahaikara paikallaan naapurirannassa. Toissayönä kuulin outoa, kovaa, karhean matalaa ääntä, ajattelin että se saattaisi olla haikara. Aina kun olen nähnyt haikaran se on ollut äänetön.

Olen illalla melonut auringonlaskun suuntaan, antanut veneen ajelehtia hiljalleen takaisin rantaan, katsellut silkkuikkuperheen sukeltelua. Olen istunut portailla illan hämärtyessä, juonut pullollisen viiniä, ajatellut että koetan tyyntyä, olla ajattelematta mitään erikoista, antaa ajatusten tulla ja mennä, ja että jos sattuu tulemaan jokin kiinnostava ajatus, ajattelen sen loppuun. Nyt juon teetä, polttelen tupakkaa, katselen taivaalle. Silloin tällöin satelliitti lipuu taivaan halki, jokin niistä saattaa hetken ajaksi välähtää hyvin kirkkaaksi, arvelen että silloin sen antennit tai aurinkopaneelit sattuvat heijastamaan auringonvaloa suoraan silmiini.

Järveltä ei pitkiin toveihin kuulu mitään. Hepokatit sirittävät läpi yön rinteen varvikossa. Poikkean sisään lisäämään halkoja takkaan. Ajattelen, etten taida osata kirjoittaa kauniita luontorunoja. Ajattelen, että kirjoitan sitten jotakin muuta.

Pohjaton epävarmuus ja hellyyden jano.

"Olla kuulumatta mihinkään paikkaan, aikaan, mihinkään rakkauteen. Menetetty alkuperä, mahdoton juurtuminen, vajottava muisti, ratkaisematon nykyisyys. Muukalaisen tila: liikkuva juna, lentokone,siirtyminen, joka ei salli pysähdystä. Ei yhtään kiintopistettä. Hänen aikansa? Kuolleista heräämisen hetki, jolloin muistaa kuoleman ja sitä edeltäneen, mutta ei koe tuonpuoleisen elämän hohtoa: pelkkä lykkäyksen, pakoon pääsyn tunne."

Julia Kristeva