Aivan pääsee itku silmästä kun muistelee, ajattelee ja miettii..
Kuinka suuri onkaan tuo rakkaus eläimiä kohtaan joita rakastaa ja joille on menettänyt sydämmensä? Pelkkä ajatus lähdöstä taas saa adrealiinin jälleen nousemaan kattoon, kädet täriseee, kurkussa kutiaa ja kyyneleet valuu silmiä pitkin. Haluan.
Himo lähteä on suuri ja vastustamaton, kun muistelee viime kesän kisoja ja paikkoja euroopassa, tunnelmaa ja muita tovereitani joille elämä on tuonut saman ilon, surun ja kipuun. Mikä tuo jälleen mieleeni lähdön. Parhaimmat valmentajat ja ratsastajat, isommat kentät, nurmet ja laitumet joiden ruoho olisi vihreämpää..
V***U!!!!