IRC-Galleria

On mulla asiat joskus osuneet kohdalleen.
Se saattoi vahinko olla,
eikä tapahdu uudelleen.
Suru joskus käy, ja ikävää riittää;
kantaa laineet laivatkin.
Mistä mun pitäis ketäkin kiittää?
- Jossain on kai vastauskin.

Joku toinen aina edellä
ottaa irti kaiken minkä saa.
Mulla kun ei oo mitä oottaa,
ei se paljon haittaakaan.

Luulin ennen, että jossain
mitataan tarkalleen,
milloin on annettu liikaa jollekin kantaakseen.
Se on pelkkä harha, perätön luulo,
toiset hölmöt uskoo niin.
Jäävät hartiat väkevän, suuren,
pieneksi kuin heikonkin.

Tässä elämä on:
oma, kallis, ja tarpeeton.
Joki joutava laineillaan
mua lastuna vie mukanaan,
ja ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Pohjallakaan ei yksinään olla:
alakulo on seurana haikeuden.

Olen niin onnellinnen kun minulla on maailman paras poni. Siis poni luonteeltaa on vekkuli ja keksii kaikkia

Siis oikeasti mähän oon todella kaunis, hyvän näkönen, viehättävä, rakastettava, seksikäs ym ym ja mulla todellaki on jokaisen tuntemani miehen(varsinkin työkaverien) kans suhde tai jotai säätöä..

mä jaksa enää kuunnella tät paskan jauhamista oikeesti. kilahtaa pian tääläkin päässä ja sitte rupiaa tapahtumaan. On se kun ei pysty edes töitä tekemään rauhas ku keskellä päivää soitellaan tai viestitellään ja kerrotaan tyyliin "sulla ja sillä on aivan varmasti suhde!" tai muuta vastaavaa. Jo riittää pikkuhiljaa tää syyttömien syyttely ja muu.

jälkikäteen kyllä laitetaan viestiä että anteeksi en oo epäillytkään mutta kuitenkin rivien välistä pystyy suoraan lukemaan että mulla kuitenkin on suhde jonkun kanssa ja petän miestäni. Joo kyllä!

Ei siinä muuten mitään muttaku pitää sitte tollasiin perättömiin juoruihin sekoittaa sitten muutkin syyllistämään mua.

On se niin mukavaa kun saa pelkällä yhdellä klikkauksella toisten elämät sekaisin! xD puolituntemaatomien sivuille kurkistelukin nykyään leimataan vakoiluun. Minähän käyn kenen sivuilla tykkään katselemassa niin pitkälle kun pääsee! En paljo lupia kysele.

Leijuit ilmaan
Laskit painot
Harteiltasi pois
Ja synnyit sisääni

He kutsuivat luokseen
(Jaksa vielä vähän)
Ja ottivat vastaan
(Jaksa vielä vähän)
Kun saavuit kelluen

Keinuit tuulessa
Pyyhit vuodet
Kasvoiltasi pois
Et koskaan vanhene

Nyt varjelet
Meidän huomista
Ja suojelet
Kunnes kohtaamme

It will take some time
To find your heart
And come back home

You could walk for miles
Cross every river
And find your not alone

Eksyin katselemaan vanhoja kuvia ponista ja weetistä. Tuli taas vain niin ikävä noita kahta omaa kultaani joita ikävöin vieläkin...

tuossa kattelin meidän raparperin kasvua ja tuli mieleen lastenlaulu "äidin kasvimaalla" joka oli paras minkä tiesin pienenä ja pitikin kattella että mitenkä ne sanat nyt sitten menikään;

Äidin kasvimaalla, raparperin alla sammakolla koti oli kultainen.
Vilpas lehtikatto, alla multa matto. Hirsiseinä vihreä ja punainen.
Häämärä, vihreeä. sammakon mielest on viihtyisä.
En mä siedä kuumaa, sammakko se tuumaa ja raparperin lehden alla lymyilee.

Äiti puuron laittoi, raparperin taittoi, seinähirret rusahtaen katkeaa.
Sammakko se loikki pihanurmen poikki, viinimarjapensaan alle katoaa.
Ai ai hyi, säikähtyi äiti ja kirkaisten perääntyi.
Yksi varsi jäikin, hyvähän on näinkin.
Sammakko se päivänvarjon siitä saa.

Nooh, siinä sivussa tuli löydettyä muitakin lastenlauluja jotka tosiaan on aivan sikahyviä; Oravan pesä, Ihme ja kumma, Lounatuuli yms xD

(Kuvassa raparperintaimi kuukausi sitten)

Siinhän se päevä men. muute iha normaali mutta mulla on jotaki roskaa simmussa :/