IRC-Galleria

”Sinä olet kurttuinen”, peilikuva sanoi.
”Ja sinä olet vanha”, Kanerva sanoi ja peitti lasisen pinnan valkoisella liinalla.

Sukat kastuivat syksyn aikaan saaman vetisen maantien takia. Kenkiä tämä vanha rouva ei ollut koskaan käyttänyt, ja tuskin koskaan tulisikaan. Tai toki lapsena äiti oli pakottanut suojaamaan pienet varpaat, mutta ei isoksi kasvettuaan Kanerva ollut siitä enää välittänyt. Tässä maailmassa kengät tehtiin nahasta eikä hänen ajatusmaailmansa antanut periksi sellaiseen eläinten tuhlaamiseen. Samantienhän sitä pystyi rikkomaan omat ihon rippeensä.
Vanhojen, likaantuneiden kynsikkäiden verhoamat kämmenet olivat väriltään oranssit. Tauti oli vaivannut vanhusta jo pitkään, mutta kukaan ei ollut osannut tarkalleen kertoa mistä koko homma juonsi juurensa. Tai oliko kyseessä edes mitään tappavaa.
Iloisena laulaen hän jatkoi huoletonta matkaansa maantiellä kohti löytötavaratoimistoa. Hän oli kadottanut muistinsa aikoja sitten, samoin kuin vaatteensakin kynsikkäitä ja sukkia lukuun ottamatta. Ei siis ollut ihme, että hänen tyttärensä oli halunnut hänet asumaan taloon, joka sijaitsi tien toisessa päässä. Ja toisessa sijaitsi sitten se löytötavaratoimisto.

”Kas, Kanerva-rouva se sieltä taas viuhahtelee!” totesi löytäjä Löllyräinen viiksiensä lomasta.
”Sano rehellisesti, olenko minä kurttuinen?” Kanerva kysyi huolestuneena ystäväiseltään.
”Ettehän toki, rouva. Hieman vain ehkä alasti. Etsitäänpä ne Teidän vaatteenne.”
Löllyräinen katosi pahvilaatikkojen sekaan.
”Peilikuvani väittää minua kurttuiseksi.”
”Johan se viime viikolla väitti Teitä mieheksi. Ehkä sen olisi aika muistaa ottaa lääkkeensä.”
Kanerva tuijotti sinisten silmiensä takaa Löllyräistä, joka ojensi kirkkaanpunaista matkalaukkua naiselle.
”Siinä olisi rouvan tavarat taas tällä kertaa”, Löllyräinen totesi.
”Kiitos. Taidan käydä kaupan kautta. Kyllä ne nykyajan ryppyvoiteet tekevät ihmeitä!” Kanerva huikkasi ovelta.

Ja niin kirkkaanpunainen matkalaukku löydettiin myöhemmin bussipysäkiltä.