IRC-Galleria

Mitä enemmän vietän aikaa ihmisten kanssa, sitä enemmän vakuutun siitä, etten kuulu heidän joukkoonsa.

Mutta kukas helvetti sitä paikkansa muka tässä maailmassa löytää?

Masentaa. Blaah.


Kesänlapsi

Olit valellut bensalla äitipuolesi puudelin ja sytyttänyt sen tuleen.
Muistan miten olit nauraen juossut ulos talosta, kun äitipuolesi oli huutanut ja raivonnut itkunsekaisella äänellä, miten isäsi oli katsonut sinua inhoten.
Sinä, kesänlapsi, niin viaton ja pahasta tietämätön, olit vihreässä leningissäsi kiivennyt omenapuuhun ja sieltä katsellut miten äitipuolesi vajosi polvilleen maahan.
Olit tuhonnut hänen toiseksi rakkaimman asiansa tässä maailmassa. Ensimmäisenä tuli isäsi, mutta itse et milloinkaan ollut hänen listallaan. Tai kummankaan heistä.
Katsoit yhä omenapuun oksien seasta, kun isäsi vei äitipuolesi sisälle rauhoittumaan.
Silloin minä uskalsin tulla omenapuun vierelle ja pyytää sinut alas.
Siitäkin tuli jo kolme vuotta täyteen.

Auringonvalosta raidoittuneet hiuksesi tuoksuivat mansikalta. Eivätkä vain tänä iltana, vaan jokaisena. Se oli haju, joka oli jäänyt sinuun ikiajoiksi.
Hennosti ruskettuneet kätesi solmivat viimeiset kukat seppeleeseen, jonka laskit päähäni.
”Nyt me molemmat olemme kesänhaltioita. Voimme taikoa tämän pellon täyteen mansikoita ja kukkia. Sitten voimme tanssia värikkäiden perhosten kanssa. Ja voi miten paljon värejä silloin onkaan maailmassa! Kirkkaita ja puhtaita, eikä kukaan ajattele niistä pahaa. Ne ovat puhtaita eivätkä ne satuta.”
Paljaat jalkasi hyväilivät vihreää nurmea tavaillen tanssiaskeleita.
Mieleni olisi tehnyt kertoa sinulle kuinka kauniilta näytit punaisessa mekossasi. Miten olit puhdas täällä luonnon keskellä eikä ajatuksiisi olisi voinut edes ajautua luontokappaleiden vahingoittaminen. Sinä olit kirkkain väri maailmassani etkä voisi milloinkaan satuttaa.
Mutta miten kertoisin sen sinulle? Vain katsomalla ja koskettamalla hellästi? Miten minä, joka en edes osannut nauraa ääneen, olisin voinut kertoa kuinka paljon rakastin?
”Tule mukaani. Mennään katsomaan keijuja!”
Tartuit kylmään, karheaan käteeni ja lähdimme kävelemään samaan tahtiin.

Vain aito kesänlapsi
näkee kaiken sen.
Loisteet värien,
laulut lintujen
ja ne pienet asiat,
joita kukaan muu ei tulisi ajatelleeksikaan.

Kalliossa oli kolo ja kolon seinässä virtasi vesi. Sinne ei aurinko paistanut vaan ihanan viileä henkäys tervehti kahta kesäistä kulkijaa. Olisin halunnut kysyä miksi keijut asuisivat tällaisessa paikassa, kun ulkona oli vaikka kuinka monta kukkapeltoa. Niin monen monta kauniimpaa paikkaa kuin tämä.
”Kuuntele vettä”, sanoit ja istuuduit maahan virran äärelle.
Totta, vedellä oli oma rytminsä.
”Se on keijujen säestystä. Laulua ei kuule aivan vielä, pitää odottaa ehkä viikko.”
Olit haltioitunut. Silmäsi loistivat kirkkaammin kuin koskaan aikaisemmin.
Silloin tiesin, etten minä mitään keijuja tarvinnut. Sinä olit minun keijukaiseni.

Kesäsateet rytmin tuovat
aurinkoiseen tanssiin.
Kaappaa mukaasi siis kirkkain mekkosi
ja liity siihen villiin.
Haluat kuitenkin.

Kiipesit omenapuuhun. Minä, rampa, jäin sen juurelle ihastelemaan oransseja helmojasi.
”Kyllä kuka tahansa osaa puuhun kiivetä. Siihen ei tarvita käsiä, ei jalkoja. Tarvitset vain halun”, sanoit hieman myrtyneenä siitä, etten liittynyt seuraasi.
Mutta minulla ei ollut haluja kiivetä sinne. Halusin pitää jalkani maanpinnalla. Pelkäsin korkeita paikkoja.
”Sinä et halua. Miksi sinä et halua kiivetä kanssani omenapuuhun?” kysyit kyyneleiden kohotessa silmiisi.
Minä pelkään korkeita paikkoja.
”Mikset sinä milloinkaan vastaa minulle?”
En osaa sanoja.
”Olet ärsyttävä.”
Et voi tarkoittaa sitä.
”Luulin, että nautit kesästä.”
Niin nautinkin. Kesä on kaunis. Kesä on lämmin. Se on kirkas. Se on kuin äiti.
”Minä en kestä tuollaisia ihmisiä.”
Älä sano noin.
”Tulen nyt alas, mutta jos kosket minuun, lyön sinua.”
Pian jalkasi koskettivat yösateen jäljeltä hieman märkää maata.
Katsoit minua inhoten, kunnes käänsit selkäsi. Lähdit polkua pitkin tanssahdellen. Kuin minua ei olisi koskaan ollutkaan.

Rakastakaa lämpimästi
intohimoisesti.
Hetken, kauan.
Mutta muistattepa rakastaneenne.

Sinä, joka luet tätä, kuvaile minua yhdellä sanalla.
Siis vain yhdellä ( ! ), ja sen jälkeen laita tämä omaan päiväkirjaasi, jotta näet mitä muut ajattelevat sinusta

Muistatko sinä, joka juuri luet tätä tekstiä ja tunnet minut (esim. omistat puhelinnumeroni, olet paras kaverini, olet joskus jutellut kanssani jne.) MITEN TAPASIMME? Minä muistan (ehkä!) mutta muistatko sinä? Ole kiltti ja kommentoi että tiedän sinun muistelleen meidän kaveruuttamme :)
Sinä, joka kommentoit (tai luit tätä) kopioi tämä omalle sivullesi ja ylläty siitä, miten moni sinut muistaakaan..!!

Aganzir haastoi kertomaan 5 omituisinta ja 5 ärsyttävintä tapaa. Tässäpä siis teille!

Oudot tavat top 5:

1. En voi sytyttää kynttilää toisesta kynttilästä, koska eräs rakas ystäväiseni valaisi minua, että ennen vanhaan uskottiin aina silloin kuolevan merimies. Enkä tahdo kuolettaa merimiehiä.

2. Teen usein asioita, joita inhoan. Kuten syön makaroonilaatikkoa tai juustoa. Tai kuuntelen jotain biisiä, jota oikeastaan inhoan. Tai hymyilen ihmiselle, jota inhoan. Puhun typeriä asioita, jota inhoan. Tai inhoan jotain henkilöä siksi, että hän on liian rakastettava.
Ja harrastan partiota, vaikka INHOAN koko harrastusta 99% ajasta.

3. Olen nimennyt kaikki posliini- ja pehmolehmäni (aivan, keräilen lehmiä), samoin kuin säästökalloni (se on muuten Leo).

4. Nukun parhaiten lattialla (en omista sänkyä).

5. Jos tiedostan olevani ulkona tai jossain tosi avarassa paikassa yksin 00-01 aikana, kuolen pelkoon tai juoksen kotiin/piiloudun pahvilaatikkoon/peiton alle. Koska se on Kadotettu aika ja silloin sielut sun muut rynnistävät hakemaan minua piirileikkeihin. Enkä pidä leikkimisestä(katso kohta 2).

Ärsyttävimmät tavat top 5

1. Olen täysi minäminäminäminä-ihminen.

2. En ole koskaan huomannut myöntäväni olevan väärässä - ainakaan suoranaisesti.

3. Olen liian kovaääninen nauraja.

4. Pilkkaan muita liikaa (vaikkakaan en pahalla, mutta en kyllä ilmeisesti osaa hyvälläkään :D)

5. Koitan lyödä muut maahan, jotta tuntisin oloni paremmaksi.


HAASTAN:

Tuontitavara
pyhmis
dorak
Wiced
Sadokas

Tässä pohdin, että olisi mukavaa päästä verikokeisiin.
Olen vainoharhainen ja täysin varma siitä, että kaikki arvot ovat taas täysin päin männykköä.
Ja siitäkin olen aivan varma, että päästessäni takaisin opistolle, saan kuitenkin siellä kohtauksen.
Turhauttavaa.

Ja minähän EN huolehdi turhaan enkä etukäteen, en niin ikinä. Älkää kuvitelkokaan sellaista, ettehän?
No, jos satutte sellaista kuitenkin kuvittelemaan, niin voin ehkä myöntää teidän olevan hitusen oikeassa.

Voi, että. On se elämä niin kivaa täällä tuhansien sairauksien maailmassa. Miksi juuri ne taudit, joihin ei kuole, mutta joita ei voi oikeastaan hoitaakaan tahi parantaa, osuvat kohdalleni?

GEENIT.

Siispä kirotaan geenit. Ei niitä mihinkään tarvita.

Runo loppuun, tottakai ;)

Ei suolta,
ei huolta.
Tulevasta,
uudesta ja pelottavasta.

Selkäpiitä riipii,
ajatus.
Siitä mitä tapahtuu,
kun iskee tulevaisuus
kohdalle.

Pieni pääsee hukkumaan,
alle aaltojen.
Huolien ja sairauksien
takia.

Henkivakuutukset
ovat tyhmiä.

- Cia