Nyt ku ei enää VIHAA elämää, niin se TUNTUU VAAN NIIN TYLSÄLTÄ, että oon tässä ainaki viimeset kaks viikkoo taas ollu sillee "HOHHOIJAA, saiskoha jotai säpinää, jos sitä vaik yrittäs vetää ittensä hirteen tai jotain muuta yhtä hienoa."
Oikeesti, alan ymmärtää miks sanotaan, että tylsyys tappaa.
Ja kun kyse ei oo tekemisen puutteesta eikä mielekkään tekemisen puutteesta, vaan jostain.
En mä edes tiedä mistä, mutta ei vaan mikään loppupeleis tunnu miltään.
Loppuun analysoitu tapaus.
Kuis ois jos hankkis haaveita ja unelmia ja keksis jonkun intohimon.
Suunnitelma hyvä, toteutus kirotun kehno.
(LÄÄKITYYYYS!)