Syyslehtien hyväilemä katu
tietä antaen kulkijalle,
jonka hiukset leikittelivät pitkään
tuulisessa ilmassa nauraen.
Kulkijalle, jonka jalat veivät
eteenpäin tasaisen varmasti.
Epäröimättä.
Ja autiossa talossa
raapusti paperille poika:
”Ajattomampaakin ajattomampi
on Hänen hymynsä.
Hellääkin hellempi
kosketuksensa.
Hiusten henkäys
tuulena sipaisten.
Huulet punaa hehkuen
kuin ilta-aurinko.”
Sinä päivänä Tyttö käveli ikkunan alta
ja Poika katsoi hänen peräänsä
Huokaisten.
Raapusti seinälle poika:
”Kevyet askeleet kuin enkelillä.
Häntä kannattavat siivet!
Häntä kannattavat iloiset ajatukset,
ja lämpö, joka sisältä kumpuaa.
Rakkaus.”
Sinä päivänä satoi enemmän
kuin aikaisemmin sillä viikolla.
Sade alkoi puolilta päivin,
hieman sen jälkeen kun Tyttö
oli kadonnut Pojan maisemasta.
Juoksi Tyttö lähimpään kauppaan
tuntiessaan ensimmäisen pisaran.
Katseli hetken aikaa veden hyväilemää maisemaa,
jatkoi kulkuaan pitkin kaupan käytäviä.
Poika tunsi nälän yllättävän.
Kietoi takin tiukasti ylleen
ja lähti uhmaten sadetta.
Sipaisi hiukset silmiensä edestä
kauppaan päästessään
Poika.
Näki kassalla Tytön,
joka tarjoili ikuista hymyään.
Jähmettyi paikoilleen
ihastelemaan kaunista maisemaa.
Ennen kuin ehti huomatakaan
oli maisema jälleen muuttunut.
Kääntyi, seurasi katseellaan
ja huomasi jotain putoavan
Tytön taskusta.
Kiirehtivät askeleet luokse
paperinpalan.
Nostivat kädet sen jännittyneinä
maasta.
Laskivat sen taskuun
Pojan.
Ja poika kirjoitti kuitille:
”Suojattuna kulje tiesi.
Minäkin Sinun perääsi katson
Ylhäältä käsin.”