Sormet hivelivät pölyistä tietokoneruutua jättäen jälkeensä haikeat jäljet. Katse oli lukkiutunut liikkumattomaan kuvajaiseen. Niin kaunis, niin hauras.
Kärpänen pörisi jossain ikkunan lähellä, mutta uskaltautui pian tutkimusretkelle muutaman ystävänsä sekaan. Nainen ei kuitenkaan huomannut siivekkäitä asukkeja, ennen kuin ne erehtyivät laskeutumaan ruudulle. Sydän jähmettyi hetkeksi kyyneleiden virratessa kalpeille poskille.
”Menkää pois. Älkää viekö häntä minulta”, sanoivat kuivuneet huulet niin hiljaa, ettei sitä olisi ihmiskorvalla pystynyt kuulemaan.
Kärpäset vilkaisivat naisen nääntyneisiin silmiin ja surahtivat lentoon. Ne aistivat kuoleman hajun eivätkä halunneet sen päätyvän kohtalokseen.
Pieni huone, joka oli muotoutunut hänen koko maailmakseen, oli hiljalleen alkanut täyttyä villakoirista ja hämähäkinseiteistä. Seinät sylkivät yksinäisyyttä naisen alastoman vartalon ylle, mutta hän vähät välitti. Hänellä oli siinä hetkessä kaikki mitä tarvitsi elääkseen.