IRC-Galleria

mitä nyt hei jokanaisen unelma katella naapurin miestä korjaamassa sen autoo, kauniissa auringonlaskussa, vaan speedot päällä, hikisenä jne..

kerron et näin tapahtu, mitä nyt mun pitäis olla seittämännes taivaassa pyörtyneenä hurmiosta siihen paikkaan. ei asia näin aivan ole. vahingossa vilkasin, oksensin ja nyt nään painajaisii koko loppuelämäni, not pretty at all babies, not at all. mitä sit tapahtuu kun selkä ei olekkaan vain hikinen vaan myös karvanen ja kun speedot ovatkin hieman liian pienet ja maha hieman liian iso ja kaiken kaikkiaan tapahtuma aivan liian järkyttävä edes sisäistettäväks

ensinnäkin, miten voi olla niin rumat (lue: PIENET) uikkarit
toiseks, hyi vittu
kolmanneks, en tiiä pisti sanattomaks
neljänneks, pysykää kaukana ylermiltä jos halutte pitää näkönne ja ruoat vastassa
viidenneks, nyt en voi enää unelmoida autoista, auringonlaskuista tai miehistä -- saatisitten niistä yhtessä
kuudenneks, joku raja sentään, mielellään nyt joku muukin ku rusketusraja
seittämänneks, HEI TÄÄLLÄ ASUU LAPSIPERHEITÄ, MIETI NYT VÄHÄN

HYI

rakkain terveisin hyvin syvästi järkyttynyt ystävänne rosa

vähän lepuutellaan silmiä ja sit uuteen nousuun! ja uuteen ja uuteen ja uuteen ja uuteen. kunnes ei nouse enää ees silmäluomet saati sitten mieli, ei auttanu tasottavat eikä kahvi. iloo ja riemuu ja hiihtomajoija, metsäreittejä, vihasia mustikoitsijoita ja housuttomia hölkkääjiä. ei huolii ja uuteen nousuun vaan toverit ohoi, meno päälle ja huolet alle milla on aikuinen nainen!

imatra oli lempee, on yhä.
ilmoja on pidelly ja kateltiin tytsyjen kanssa leffoja (yllättävän hyvää suomileffaa ja komediaa jossa itketti, ristiriitasta eikö?) kahviteltiin ja leikittiin salapoliiseja lauran kanssa puol neljään yöllä. kaikki on hyvin ja masu täynnä. pian lähtee juna joten tähän päätty reissu täällä. annan imatralle hyvät pisteet, lempee ja lämpöö!!

My first sense of life was that of motion, of being lifted, and the beating of my mother's heart. Then, as consciousness pressed, I turned in the radiance of my father's mind. When I closed my eyes I could feel the world spin. When I reached out I could feel the breath of care. Bound, within my blood, was their love, their burning and their discordant prayers.

Yet time makes ravens of us all and swiftly, it seemed, I fled from their grasp. The sea was a glass. The sky an immeasurable path.

Guided by the knowledge of them I journeyed fettered, free. And as all before me, I have questioned, grateful for the privilege of being able to ask: What is my task? Why do we exist? All answers produce the pain of recognition, emptiness and joy.

To prey upon stillness, to suffer dawn
To bow before God, to administer grace
To unveil space, to be spirited away
To lift a child
into the reigning air
where the voice of heaven
chirps like a bird

join the club, isn't it ironic - don't you think

saakelin saakeli.
totean tässä vaan, että ei kannata liukastella sadesäällä kun on päässy paranemaan, kaikkien polvet ei sitä kestä. toivon et iskä on ennakoinu tän ja hommannu mulle vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen ni pääsen suoraan ortopedille, anyways koivukylän terveysasema ja huone 261 odottaa (kolmatta kertaa), ah.

onneks sain ees eilen ostettuu mustavalkofilmiä.

nappia naamariin ja toivotaan no worries for my knee

äitin reaktio oli myös varteenotettava :"rosa mä en jaksa näitä sun tempauksias, oot nyt kaks viikkoa kotiarestissa"
kotona vaan nauroin sille et mikä vittu toi kotiaresti juttu oli (oon saanu kotiarestii tyyliin ekal) "no toi oli nyt eka asia mitä mulle tuli mieleen kun sä pelleilet tolla tavalla" ei että mä täältä mihinkään vähään aikaan pääsisinkään. äiti on lempee<3 ei se onneks suuttunu.

nämä iloiset tunnelmat kanssanne jakaa rosa.

"ja nyt kun me kaikki ollaan TURVALLISESTI kotona -- hyvää yötä"

eilen ensimmäistäkertaa kahteen viikkoon ulkona.
tuntu pelottavalta avata ulkoovi ja syöksyä kohti ympäröivää maailmaa ja kaikkia niitä ihmisiä ja sosiaalisia tilanteita ja ihmisiä ja elämää ja raikasta ilmaa. vaikka aluks sokaistuinkin auringosta ihan hyvin meni kaikki kuitenkin. en esim saanu paniikkikohtausta enkä jääny auton alle eikä mun polvi rusahtanu uudelleen. it feels good to be back.

kerron teille lapset sitten varoittavan tarinan ja näytän polveni esimerkiksi. älkää tehkö niinkuin mä, vaan niinkun mä sanon.

"kukaan muu meijän lapsista ei oo saanu jalkaansa rikki trampoliinilla hyppiessä, huhhuh."

lääkäri käski "ottamaan rjauhallishjesti ja muishtmaan iltapjäivjän kjoho ashjennon"

KELATKAA TASAN KOLME KUUKAUTTA !! WHOAUUJEAH ! <3

tänään essi tuli meille ko sääli mua niin paljon. onneks se toi myös ruokaa. piknikattiin mun parvekkeella, puhuttiin henkevii "no mitäs oot rosa puuhaillu viimesen viikon?" ja oli lempee kesäpäivä - kuumotti, myös auringon takia. syötiin joku puol litraa (sulanutta)jätskiä ja coctailhedelmiä! ja essi nauro mulle ku oon niin vammanen ja mun polvi on vieläkin turvoksissa, puhumattakaan siitä faktasta että eilen varpaat muuttu sinisiks ku veri ei kiertäny. silti. oli kivaa.

ja muutkin saa tuoda sääliruokaa ! (mielellään jotain muuta kun hernekeittoo)

ensimmäistä kertaa ikinä elämässäni suosittelen teille räppiä:
http://www.youtube.com/watch?v=xt6t5TTuk5Q
asher roth - i love college

noin kello yheksään asti kaikki suju kuin rasvattu sit luisti homma käsistä suoraan peijaksen ensiapuun.

jos otat - et hypi trampoliinilla. muistaakseni juuli sanokin jotain tohon suuntaan, mutta millon mä nyt viimeks oon ketään kuunnellu tai mitään totellu. opin siis kaiken kantapään, korjaan polveni kautta.

oltiin eilen hyvällä porukalla ja menolla viettämässä pre-juhannusta. siinä oli sitten meininki kovin mukavaa ja päätettiin mennä hyppimään trampoliinille. joo. varmaan aattelette että "vittu rosa oot idiootti.. jne" mut turha sun on siellä esittä jälkiviisasta, eilen oisit kumminki ollu messis. sitten siinä hypittiin ja oli kivaa ja näin poispäin, just kun olin lähössä trampoliinilta pois (kunto loppu) päätin ottaa vikat iiiiisot hypyt. ei ois kannattanu ei. kuulu rusahdus ja polvi petti alta. o-ou. siihen loppu sit leikki, hyppäsin alas ja koitin kävellä, no ylläri polvi ei kantanukkaan. oon siis keskellä keravan metsiä (no offence keravalaiset, love ya) polvi paskana, yöllä tiedossa vielä puolen tunnin kävelymatka junalle.

fiilikset tossa tilassa oli tosiaan mahtavat, mut tää on tätä mun kuuluisaa tuuria.
oli sit pakko (hieman tasoitettuani fiilikset) soittaa äidille joka heitti mut peijakseen.
kyllä muakin ärsyttäis olla iltavuorossa juhannuksena, mut ei sen mieshoitsun ois silti tarvinu olla niin äkänen "ai puolikas burana, ootsä joku kolmevuotias vai!?" -- "toivottavasti on tarpeeks pieninä palasina" -- "no saitko ne alas". joo no pistän vittu sun naamas kohta alas jos et lopeta tota.

diagnoosina oli et polvilumpio oli lähteny sijoiltaan. tuki ja kepit vähintään kaheks viikkoo ja juhannus ilosesti pillereiden voimalla kotona.

nyt ryven itsesäälissä ja itse vitutuksessa eikä ruokanakaan oo ku jotai hiton kabanossia ja kirsikkatomaatteja.

onneks satuin tos lainaamaan pasan ja atpon toiseksi eniten vituttaa kaikki-kirjan joka sopii fiilikseen paremmin kuin oisin ikinä luullukkaan. kiitos silti kaikille jotka oli paikalla viettämässä ainakin noin aluks kivaa iltaa ja niille jotka jakso säälii minuu.

http://enitenvituttaakaikki.blogspot.com/
tossa pien pikavitutuslinkki pasalta ja atpolta.