Jokaisena päivänä, jonka elän tästä päivästä eteenpäin, maksan aina vain korkeampaa hintaa pahoista tekosistani. Tänä iltana erityisesti. En tahtoisi lähteä huomenna Helsinkiin. Mentävä on. Niin vähän aikaa. Niin vähän aikaa. Ja sitten olen poissa, en kuitenkaan lopullisesti. Toivon. Kaikki muuttuu. Minä, muut, maailma. Se maailma, jonka tunsin eilen, lakkasi olemasta. Se lakkasi olemasta, kun päätin muuttaa sitä. Ja ennen kaikkea silloin, kun muutin sitä. Suurimmat toiveeni, pahimmat pelkoni. Ne ovat mitättömiä Jumalan mahdollisuuksien rinnalla. Ne olivat mitättömiä. Olemattomia. Yhdessä yössä kaikki ne lakkasivat olemasta. Niistä on jäljellä vain tuhkaa. Tuhkaa, joka hajoaa tuuleen ja mennessään paljastaa uuden, todellisemman, todellisuuden. Tuuli on juuri virinnyt. Se nousee! Muutoksen tuuli.