Tuli nimittäin kaksi-kolmekin asiaa mieleen tässä ja nyt. Ensimmäinen ja päällimmäisin on se, että kun katsoo elämää taakse päin, niin ei voi muuta kuin havaita, että ne joihin olen ollut ihastunut, ovat olleet ihastuneita ihan joihinkin muihin henkilöihin ja ne jotka ovat olleet ihastuneet minuun, eivät vastaavasti ole kiinnostaneet sitten minua. Tässä säännössä on vain yksi poikkeustapaus, mutta sekin johti loppujen lopuksi henkilökohtaiseen katastrofiin. Että näin. Toinen juttu, mikä tuli mieleen, on se, että nyt tuli kyllä stoppi eräälle touhulle vähäksi aikaa. Saa nähdä mihin se sitten johtaakaan. Ainakin puhelinlaskut pienenee. Kolmas asia mikä tuli mieleen on se, että jos kiroilisin, niin loppukaneetiksi sopisi juuri nyt kuvaamaan tuntoja sanonta "voi vulva". Niin. Mutta onneksipa en kiroile, paitsi joskus itsemielessäni, niin en sellaista loppukaneettia tähän laita.