Kun tässä lueskeli muutamankin päiväkirjamerkinnän äsken, niin pystyi huomaamaan sen, että ihmisiä ottaa päästä lähes aina, kun on kyse työhommista. Toisia ottaa päähän se, ettei töitä saa, toisia ottaa päähän se, että on liikaaki töitä. Toisia se, että ne kasautuu, kun niitä on ja toisia siksi, että niitä joutuu tekemään, vaikka hyvinkin vähän.
On se kummallista.
Toisaalta tänään kun ruohoa leikki menemään... :D ...niin tulin ajatelleeksi, että on minunkin elämälläni sitten vissiin jokin tarkoitus. Mikä se milloinkin on, sitä on vähän vaikeampi sanoa.
Oli kyllä masentavaa mietiskellä sitä. :D
Mutta ei ehkä enää. :)
Se on sellanen juttu, sanon suoraan sen.