IRC-Galleria

Mä yritän henkeen ja vereen uskoo, jos en mihinkään muuhun tässä maailmassa, ni siihen että kaikella on tarkotus.
Hyvää tai huonoa, kaikella on joku tarkotus, joku syy.

Mut sit ku tapahtuu tällasta, et nuori kundi otetaan täältä pois ihan yhtäkkiä, ni sitä ei mikään selitä.
Matu oli elämänilonen jätkä, aina heittämäs läppää mitä mä sen pari kolme vuotta sitte tunsin. En mä muista koska me viimeks nähtiin, tai tiedä mitä Matun elämään sen tarkemmin enää viime aikoina kuulu. Mä kaivoin vanhat päiväkirjat yöllä sängyn alta ja selasin niitä aikoja ku Matun kans pyörittiin. Aina lohdutti, aina nauro, aina sääti ja hölmöili. Se oli kyllä mukava sälli. Ja nyt, just alottamas onnellista ja värikästä elämäänsä..

Mun käy sääliks Matun lähimmäisiä, erityisest Emiliaa. Mä toivon et ne jaksaa.
Tällaset asiat ei käy järkeen, ei ne mahdu tajuntaan, koska ei voi löytää ainootakaan tarkotusta sille miks näin kävi.

Mä hiljaa mielessäni lähetän halauksen ja osanoton kaikille Matun lähimmille, ja toivotan jaksamista ja voimia..

"Kun lähti hän silloin viimeksi,
ei tullut silloin mieleenkään,
et tulisi hän ei enää takaisin
ja tyhjän paikan jättäisi
sydämiin itkeviin."