IRC-Galleria

Niin siis katoin tossa Dominon ja se nyt tietty oli täyttä tulitusta. Ei, en mä haluis olla Domino Harvey mut jotain actionia mä kaipaan. Särmää.
Mun elämä on niin lässynläätä. Mä oon.

Puhuttiin Paulan kans eilen muun muassa siitä, miten sokee ihminen on virheilleen. Mäki tuun luultavasti kasvattamaan lapseni (jos joskus sellasia haluan/saan) siten, että yritän tehdä niistä vähän itseni kaltasia.
Jokanen ihminen pitää itteään suht hyvänä. Omille huonoille puolilleen on suhteellisen sokee. Kyllä mäki tiedän et oon usein turhan lyhytjänteinen, tempperamenttinen, kynnysmatto, itsepäinen, rasittavan äänekäs ja tyhmä. Mut on varmasti monia piirteitä joista mä en tiedä tai joita en nää (oho, mulla on kuumetta).

Sit puhuttiin siitä, miten ystävyys on kakssuuntanen tie. Vaikkei aina siltä tunnu. Ei se voi olla pelkkää ottamista. Ja vaikka toisen asiat ei nyt maailman kiinnostavimpia oliskaan, esimerkiks ku hieron tätä sekopäistä sinkkuelämääni Paulan naamaan, ni kohteliaisuudesta, YSTÄVYYDESTÄ se kuuntelee. Haluu tietää vaan jotta pysyis mukana mun elämässä. Ja samalla tavalla mä sen. Ja sitä mä inhoon, että jos autan jotain frendiä, välillä jopa terveyteni ehdoilla tai varastaen aikaa jota ei ehkä olis, ni en saa vastalahjaks mitään. Ei mitään hyöty-hyöty -suhdetta tarvita, tarkotan siis sitä, että pitäs sit ainaki osata arvostaa sitä et toinen on tukena.
Enkä mä usein pyydä apua, mikä on välillä jopa lapsellista ja typerää, mut sit jos pyydän ni mulla on parikin frendiä jotka on jotenki aina että mitä helvettiä. Tosi nihkeitä.
Kavereiden kanssa on eri juttu, mut ystävyys on vähän enemmän.

Blabla.

Mä en tiedä mitä mä teen. tai mitä tahdon. Tai edes että mitä mun päässä liikkuu. Oon vihanen itelleni ku en tajuu itteäni en välillä niin mitenkään. Tai muita. Tai mitään.
Nyt oon jotenki niin tyhjä. Miks?