IRC-Galleria

Idols on kyllä kans yks koko kansan huvi.
Ja älyttömintä siinä on se, että moni siellä ei elä musiikille tai sen tekemiselle, vaan etsiytyy siihen koelauluhässäkkään vaan sen julkisuuden takia.

"Sit pääsis niinku tosi siisteihin bileisiin" ja "haluun olla kameran edessä, siin on sitä glamouria olla julkkis". Ai jaa, on vai?

Mua vituttaa välillä jo nyt että on niin paljon tuttuja ja ihmisiä monista yhteyksistä jotka saattaa kävellä kadulla vastaan ku näytän ihan kottikärryiltä tai pullasudilta, saatikka sitte että olis joku valtakunnanlaajunen julkkis eikä vois kulkee enää missään ilman et joku tsiigaa et toi oli se joku sekopää siellä koelauluissa (Ibilove, mikäköhän lääkitys silläki muidulla on.. Tai on jääny hankkimatta) tai että toi teki sen yhden lentotähtibiisin joka kusi jo alusta alkaen. Tai että toi on tosi hyvä, supi supi, vähänkö oot ihq, ai sä oot ostaa maitoo, no mut vedätkö vaikka nimmarin tähän mun roiskeläppäpitsapaketin reunaan.
Ei oikeesti, ei todellakaan niin. Olishan se ihanaa tehdä musiikkii ja elää sillä, ja varsinki kokee se adrenaliini mikä virtaa lavalla, kokee moni muuki juttu ja tunne. Mut ei oo mikään tavote haluta olla julkkis, vai jeesus sentään.

Ja sitäki enemmän toi 'haluun olla julkkis'-ajatus kusee, että ei siinä Suomessa oo mitään glamouria. Ei ainakaan Idols-voittajilla, etenkään jos sen nyt sattuu voittamaan joku 16-vuotias beibi. Ei sulle kanneta mitään shamppanjaa ja nimikoituja sukkia, sulta kysytään suurinpiirtein että otatko vettä vai ootko juomatta, nyt on vähän helvetin kiire meikkiin, ala nyt jo mennä.

Mielenkiintosempaa se homma on siellä kameran takana. Sitä mäki voisin haluta tehdä, tuottaa jotain produktioo, musavideoita tai jotain.

Mä tarviin kokovartalohieronnan.
Lihakset on joka paikasta jumissa.
Auts.

LAHJOTTAKAA MULLE VIDEOKAMERA!

Nyt, siis heti.
Tähän touhuun jotenki addiktoituu, oltiin tuolla koulun käytävillä kuvaamassa kaikenlaista sekalaista settiä ja sit editoitiin, jees, en oo sitäkään koskaan tehny.

Nyt pitäs tehdä jostain sellanen ylimääränen viissatanen. Että sillee.

Katoin tossa omia kuviani. Must on tullu hirvee läski.
Onhan paljon isoja mut mahtavia naisia, Aretha esimerkiks mut mä en vittu osaa edes laulaa.

Otin taas stripteaset käyttöön tänään, kyllä musta nainen vielä tulee.

Tuli kahden värikkään ja mukavanki viikonlopun jälkeinen blues.
Ens viikonloppuna en tee pahaa itelleni.

En mä mihinkään nukkuu menny, kyllähän sen nyt tiesi.. Ei malta. Oli tullu postissa 600 valokuvaa ni piti läträä niiden kanssa ja tilata vielä puuttuvat 600.

Perjantaina oli tosiaan taas Bosniakoulutus, syy miks ylipäätäs menin Helsinkiin. Tän kerran jälkeen oikeesti vähän jo ahdisti. Se ei tuu olemaan mikään helppo keikka. Sen maan tausta on niin järkyttävä et sinne ei tosiaankaan mennä tekemään mitään pulleiden länsimaalaisten pikku musafestaria. Ja ku mä en oo tehny edes sitä pulleeta, helppoo versioo, ni osaanko mä tuottaa festarin, jossa pitää ottaa huomioon niin raju ja rikkinäinen, tuskanen tausta? Kaikki etniset rajat ja rikkoutumat, katkeruus ja viha?

Katottiin sellanen dokumentti jossa Suomeen aikoinaan sodan jaloista pakolaisina tullut muslimiporukka palas melkeen kymmenen vuoden jälkeen takas kotimaahansa kattoo sitä mitä Kosaracista, niiden kotikyläst oli jäljellä. Ei mitään. Raunioita kodeista joista ne oli pakotettu lähtemään, koko elämä hajotettu ja tuhottu pois. Tai taloja, joissa asu nyt muut ihmiset jotka tuskin olis osannee odottaa sitä että oikee omistaja joskus palais. Vaikeita tilanteita, joissa kaikki on paennu jotain johonki ja joutunu siinä samalla tallomaan toisen ihmisen päälle.

Siellä vammasia ja raiskattuja pidetään häpeenä. Sodan uhrina rampautunutta lasta pidetään kellarissa. Jalkansa menettänyttä syljetään päin. Raiskatut naiset lukittiin niin pitkäks aikaa et lapsi oli pakko synnyttää. Raiskattuja miehiä, äitejä, silvottuja silmien edessä ja..

Miten ihminen voi tehdä toiselle noin??

Mun ei tullu itku ku katoin jotain Brokeback mountainia ja mietin jo et oonko täysin tunteeton, oonko menettäny inhimillisyyteni ja täysin kovettunu.
En mä oo, itkin katkerasti ja surullisena niiden ihmisten puolesta ja takia jotka on jotain tollasta joutunu kestämään. Ja nyt mun pitäis osata tehdä niille festari, tehdä jotain hyvää ja rakentavaa, saada koottuu eri etniset ryhmät, kroatit, serbit ja bosnikit tapahtumaan, josta ne sais jalansijaa johonki, yhdessä tekemiseen ja yhdessä kokemiseen vaikka ne vihaa toisiaan.

Kyllä mä tajuan etten voi pelastaa koko Bosniaa, enkä saa aikaan mitään elämää suurempaa, mut voin mä ainaki olla osaltani enkeli.
Ja siihen mä uskon ehkä kaikkein eniten, että musiikki on se mikä yhdistää ja parantaa ja rakentaa.

Mun siipien on vaan pakko kantaa sit ku oon siellä. Ja sit ku tuun sieltä ni.... oon ehkä enemmän ihminen. Saa sit nähdä miten päin se menee; autanko mä Pinklandin nuorisokeskuksen nuoria vai auttaako ne ja se kokemus mua.

Huomenna uus päivä. Ja jos en tehny uudenvuodenlupauksia tai vannonu parempaa elämää tälle vuodelle ni nyt oon taas koko päivän kelannu kaikkee ja oon kyllästyny deittailuun, itteeni, kuntooni, duuneihini ja siihen et jos mulla on siivet ni ne ei ainakaan lennätä mua ja se on ihan mun omaa syytä. Ei helvetti... kyllä se menee nyt jo niin et toi Bosnian projekti rakentaa mua yhtä paljon ku sitä maata ja Banovicin kaupunkia. Eikä se kuitenkaan oo ku kolme kuukautta mun elämästä. Enkä mä edes OO siellä vielä.

Silti mä pelkään ja toivon, tunnen ja tiedän nyt jo niin paljon.

Takas Turussa.
Olipa rankka mut hauska viikonloppu. Piti sisällään Bosnialaista viinaa, auringonkukansiemeniä, citypupun metsästystä, saippuakuplia pakkasessa, Alias-kysymyksiä hirveessä kännissä, eksymistä kahteen kertaan, tuhatmiljoonaa jaksoa Sopranosia, monta monta alkoholiannosta ja paljon muuta kaikkee.

Nyt kroppa huutaa hallelujaa eli suihkuun ja nukkumaan.

Miks aseman vieresessä oli sorsia? Kuuluisko niiden olla siellä? Onks muuttolinnut menny sekasin? Onks ne edes muuttolintuja? Onneks niil on räpylät koska tää kaupunki on auttamattoman märkä ku taivas itkee.

Mä en haluu lähtee mihinkään Harjattulan puskiin tekemään jotain radiotekniikkajuttuja! En haluu, en en en.

Heittäydyn kohta mahalleen lattialle ja hakkaan nyrkeillä ja potkuttelen.

Ei mun saa antaa kattoo tollasii leffoja ku Ray.
Ziisus, se oli kyllä äijä. Kunpa mäki saisin pianosta sellasta soundia irti...
Noh, sitä osaa mitä vaan ku haluu tarpeeks ja harjottelee.

Oon niin totaalisen saamaton ihminen. Nyt niskasta kiinni ja oon ihmisiks ja teen jotain.
Etin esimerkiks tarvittavat rokotukset Bosniaan, siivoon, käyn kaupas, pakkaan kamat huomiselle, lähetän mailit nuorille... edes jotain.

Blah.

Onneks pääsee viikonlopuks Helsinkiin.

Ihan ku mä olisin jotenki varoissani.. :)
Oltiin Annan kans Ricos syömäs. Oih, kanaleikkeitä grillistä ja fetasalaattia, kuivaa omenasiideriä ja metsämansikkasorbettia tuoreella ananaksella.
Ja sen jälkeen vielä Makuuniin vuokraamaan leffoja (Ray, ja sit se joku romanttinen komedia). Sit ajeltiin vielä huoltikselle ostamaan tupakkaa ja nyt tulin kotiin ja on täy-del-li-nen olo.

Oltiin 'koulus' tänään jotenki vast nyt niinku illalla, eli meil oli jotain radio/äänitekniikkahässäkkää pari tuntia. Käytiin Fridan kans haastattelemas kolmee raflatyöntekijää Rentos ja Edisonis. Hirveetä kuulla omaa ääntään nauhalta..
"ää antaaks suomalaiset tippiä? mmtota, kumpi on oikeessa asiakas vai työntekijä? äähmm pidätsä tipatonta tammikuuta?"
Ihme täyteääniä mulla all the time.
Jos mul olis tollanen sanelukone ni häiriköisin varmaan ihmisiä vähän väliä ja kyselisin millon mitäki.

On tää tammikuuki ihan ku yks pitkä maanantai, eikä toi paska keli auta yhtään.
Ja silti mä nautin ihan hirveesti olostani ja elämästäni. Miten laimeen typerältä toi kuulostaakaan mut suora puhe kunniaan; i love my life. Sanokaapa se jotenki vähemmän kliseisesti ku asia on niinku se on.