Nyt on nii hyvät fiilikset, et pakko tänneki kertoo miltä elämä näyttää tällä hetkellä ;D
Eli torstaina saatiin nämä merkonomilakit. Tekisi jo mieli pistää siitä kuva tänne, mutta en ole vielä virallisesti valmistunut. Ensi viikon perjantaihin täytyy odottaa ;)
Muuten koulu on ohi kevätjuhlaa lukuunottamatta. Perjantaina siis vihdoin loppui tämä kolmivuotinen aherrus, jos sitä amikschessa voi siksi kutsua ;D Kesäkuun alkua tässä odotellaan; 2.6. lavalle astuu uunituore merkonomi ;) Kevätjuhlaa ja valmistumisjuhlia vietäin siis tällöin. Illalla toki juhlistamaan valmistumista baariin ;)
Paria enempää baarissa ei kuitenkaan pysty ottamaan ja ajoissa pitää kotiin tulla, sillä seuraavana aamuna sitten pitäisikin yhdeksän, kymmenen aikaan olla ajokunnossa :> Kyseessä on siis tämä Joensuun matka lauantaina kaverin kanssa. Hyvissä ajoin olisi tarkoitus lähteä, että illansuun jälkeen pääsisi perille Joensuuhun :)
Myös toinen toiveeni näyttää toteutuvan, nimittäin saan viettää koko kesän Sannan kanssa <3
Tässä kaikki tältä erää. Päivittelen kuulumisia taas jossain vaiheessa...
Hyvää kesän jatkoa, jos se nyt on vielä alkanut :)