IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

TJ 207Maanantai 11.06.2007 19:19

Täällä ollaan. Tulin taas vaihteen vuoksi kertomaan tänne kuulumisiani.

Intin puoliväli rupeaa pikkuhiljaa häämöttämään. Sitten ollaankin jo voiton puolella. Kyllä noita aamuja kuitenkin vielä on ihan riittävästi. Ei kuitenkaan olisi ollu haitaksi vaikka vain pistäytyä täällä (180 vrk).

Hommahan lähti liikkeelle tammikuun alussa, jolloin oli aika astua tähän kurkkusalaatin ja betonirakennusten ympäröimään maailmaan. Tarkoitus oli palvella 180 vrk ja äkkiä himaan, mutta eihän se ihan niin mennyt. P-kauden loppupuolella sain kuulla, että minusta tehtäisiin kuski. Alkuun en pitänyt ajatuksesta, että palvelusaika lisääntyisi kolmella kuukaudella, mutta äkkiä totuin ajatukseen. Ja saisihan siitä C-kortin myös siviiliin. Hetkeäkään en ole katunut autokoulussa ollessani enkä myöskään sen jälkeen yksikössä kuskina ollessani.

Mutta kun mikään ei riitä. Uuden ilmatorjuntapatterin myötä lähes kaikista nuorista kuskeista tehdään E-kortillisia vuoden kuskeja. Saahan siinä BECE-kortin siviiliin, mutta palvelusaikakin lisääntyy taas kolmella kuukaudella.

No ei mahda mitään. Ja melkein sama se on loppujen lopuksi onko täällä 9 vai 12 kk.

Mutta lopettelen taas tällä erää. Tässä odotellaan aamujen vähenemistä ja 20-vuotissynttäreitä...

Hyvää kesää!

Huomenta!Torstai 14.09.2006 13:31

Kesä oli ja meni, hyvin menikin ;) Toive toteutui ja 3.6. - 27.8. heräsin joka aamu Sannan vierestä <3 Perjantaina 2.6. ei baariin ehtinytkään :< Mutta ei se mitään. Lauantaina matka meni hyvin ja olimme jo neljän aikoihin Joensuussa :>

Kesä meni sukkelaan. Vaikka ehtihän siinä tekemäänkin :) Olemaan kotona, Sannalla sekä molempien mökeillä. Myös päiväreissu tehtiin Tampereelle Särkänniemeen ja Serenaankin ehdittiin. Joensuun baarit (Kerubi, JetSet) ja yökerhot (BePop) tuli myös käytyä muutamaan otteeseen ;> Ilosaarirockiinkin eksyttiin alkuperäissuunnitelmista poiketen, ja hauskaa oli :> Kihloihin ei vielä kesällä menty, mutta saas nähdä tässä syksyn kuluessa ;)

Tällä hetkellä istun duunissa, kiinteistöhuoltoyhtiö Olarin Huollossa. Pääsin tuuraamaan ostoreskontran hoitajaa hänen sairaslomansa ajaksi lokakuun loppuun saakka; ja euron kuvat vilisevät silmissä ;p Pari tonnia jos tästä rutistuksesta saisi, niin tyytyväinen olisin.

Ja huomenna se on taas lähtö Joensuuta kohti :> Taas vaihteeksi näitä viikonloppureissuja. Eipä sitä oikein muutakaan voi, kun molemmat ovat töissä ja koulussa eikä sitä montaa viikkoa kestä näkemättäkään ;<

Mutta nyt voisi taas jatkaa odottelua, jos jotain töitä tulisi :) Hieman heikolta vaan näyttää tällä hetkellä, mutta eiköhän sitä vielä. Ainakin tämän päivän laskut pitää maksaa.


Enää en sano muuta kuin... hyvää syksyn jatkoa! Katsellaan millon tulee taas tylsää ja innostun tänne kertomaan kuulumisiani ;)

Hyvää iltaaTiistai 23.05.2006 02:29

Nyt on nii hyvät fiilikset, et pakko tänneki kertoo miltä elämä näyttää tällä hetkellä ;D

Eli torstaina saatiin nämä merkonomilakit. Tekisi jo mieli pistää siitä kuva tänne, mutta en ole vielä virallisesti valmistunut. Ensi viikon perjantaihin täytyy odottaa ;)

Muuten koulu on ohi kevätjuhlaa lukuunottamatta. Perjantaina siis vihdoin loppui tämä kolmivuotinen aherrus, jos sitä amikschessa voi siksi kutsua ;D Kesäkuun alkua tässä odotellaan; 2.6. lavalle astuu uunituore merkonomi ;) Kevätjuhlaa ja valmistumisjuhlia vietäin siis tällöin. Illalla toki juhlistamaan valmistumista baariin ;)

Paria enempää baarissa ei kuitenkaan pysty ottamaan ja ajoissa pitää kotiin tulla, sillä seuraavana aamuna sitten pitäisikin yhdeksän, kymmenen aikaan olla ajokunnossa :> Kyseessä on siis tämä Joensuun matka lauantaina kaverin kanssa. Hyvissä ajoin olisi tarkoitus lähteä, että illansuun jälkeen pääsisi perille Joensuuhun :)
Myös toinen toiveeni näyttää toteutuvan, nimittäin saan viettää koko kesän Sannan kanssa <3

Tässä kaikki tältä erää. Päivittelen kuulumisia taas jossain vaiheessa...

Hyvää kesän jatkoa, jos se nyt on vielä alkanut :)

Haaste vastaanotettu ;oLauantai 20.05.2006 16:02

Vastaa seuraaviin kysymyksiin laulujen sanoilla/nimillä. Vastattuani haastan myös
muutaman ystäväni mukaan ;)

1.sukupuoli
Martti Vainaa & Sallitut Aineet - Pelimies

2. Mikä on suurin unelmasi?
Finlanders - Juhlamarssi Prinsessa Ruusunen

3. Mitä inhoat?
Jore Marjaranta - Haaveet Kaatuu

4. Millainen fiilis sinulla on nyt?
Irwin Goodman - Poing Poing Poing

5. Miten elämäsi sujuu ylipäätään?
Virve Rosti - Oon Voimissain

6. Mistä asioista pidät?
Juha "Watt" Vainio - Sanna

7. Minne haluaisit matkustaa?
Leevi And The Leavings - Pohjois-Karjala

8. Mitä haluaisit sanoa ihastuksellesi/poika-/tyttöystävällesi?
Danny ja Armi - Tahdon Olla Sulle Hyvin Hellä
Pelle Miljoona - Tahdon Rakastella Sinua

Haastan:

menis liian teineilyks ;<

Teineillään vähän 8)Maanantai 08.05.2006 22:11


Eli jokainen, joka lukee tätä blogiani (sattumalta tai tarkoituksella) on velvoitettu vastaamaan näihin kysymyksiin. Kaikkein parasta olisi, jos viitsisit kirjoittaa kommenttisi alkuun kysymyksen numeron ja voisin lukea vastauksesi KAIKKIIN kysymyksiin kommentteina blogistani (olisin kerrankin suosittu). Mukavaa ja helppoa, right? Sitten vastattuasi kopsaa tämä omaan blogiisi ja velvoita muutkin vastaamaan (tai ainakin se henkilö, jolle olet itsekin joutunut vastaamaan), niin kierre jatkuu. :D Comprende? Eikun toimiin sitten vain. :)

01. Kuka olet?
02. Olemmeko ystäviä vai millainen on suhteesi minuun?
03. Koska ja miten tapasimme?
04. Mikä on paras ja pahin luonteenpiirteeni?
05. Uskaltaisitko halata minua?
06. Anna minulle lempinimi, ja kerro miksi valitsit juuri sen?
07. Kuvaile minua yhdellä sanalla
08. Mikä oli ensivaikutelmasi minusta?
09. Oletko edelleen samaa mieltä?
10. Mikä muistuttaa sinua minusta?
11. Jos voisit antaa minulle mitä tahansa, mitä se olisi?
12. Miten hyvin tunnet minut?
13. Koska näimme viimeksi?
14. Halusitko joskus kertoa minulle jotain, mitä et ole pystynyt kertomaan?
15. Aioitko pistää tämän blogiisi ja katsoa, mitä minä kertoisin sinusta?

Elämä hymyileePerjantai 21.04.2006 02:58

Tännekään oo vielä tänä vuonna tullu mitään kirjoteltua. No jos tässä aikani kuluksi jotain uutta kertois...

Elämä on nykyään oikein hyvällä mallilla. Sannan kanssa tulee viikon päästä 9 kk täyteen ja ollaankin mietitty kihloihin menoa kesällä :)

Pääsiäisen olin kultani luona ja hän on tulossa vapuksi tänne. Onneksi onkin tässä viime viikkojen aikana ollu tiheämpää tapailua.

Kesälomaa kohti mennään. Vielä pitäisi jaksaa tämä jakso sinnitellä, niin voi sanoa hyvästit Omnialle. Päättötyön sain tehtyä ja esitettyä jo monta viikkoa sitten. Eli pahemmin ei ole enää paineita koulun suhteen, vain tämän jakson kurssit. Tilasin tänään myös merkonomilakin.

Kesä menee varmasti hyvin suurelta osin Sannan kanssa, joka olisi tietysti toiveena <3 Semmoinen haave on vielä toteuttamatta, että lähtisi kaverin / kavereiden kanssa autolla Joensuuhun, mutta luultavasti sekin onnistuu heti kesän alussa :>

Saas nähdä elämää kesän jälkeen. Töitä pitäisi jostain hakea, joko Espoosta tai Joensuusta ;) Tosiaan yhtenä mahdollisuutena olisi muuttaa syksyksi Sannan kanssa yhteen vielä ennen inttiä 8> Omaa kämppää tuskin kannattaa kuitenkaan tässä vaiheessa vielä hankkia.

Tässä taas kaikki tällä erää. Katsellaan, jos taas jossain vaiheessa jaksaisi päivitellä...

Hyvää kevään jatkoa ja kesän odotusta! :)

Aatonaatto ja loman viettoon \o/Perjantai 23.12.2005 04:18

Vihdoin se joululoma sit alko mullaki, on sitä kieltämättä odotettukin :)

Ja jouluaatonaatossa mennään. Käytiin kuusi hakemassa eilen / tänään (miten sen nyt ottaa) :> Siinähän se joulu sit meneeki, ei mitään sen kummempia ^^

Ihan toinen maailma alkaa kuitenkin vasta ensi viikon maanantaista lähtien. Näkee kullan taas pitkästä aikaa viiden ja puolen viikon tuskaisen odotuksen jälkeen <3 Ja tiistaina laivalle, en pysy enää housuissani kovin pitkään :> Vaan eipä kai se enää siinä vaiheessa haittaa, kun kullan kanssa on kahdestaan ;D

Hyvää joulua kaikille!!

Olkaa kiltteinä <:)>

ItsenäisyyspäiväTiistai 06.12.2005 15:30

Taas se on itsenäisyyspäivään asti tultu. Kaunis sää näyttäisi tälle päivälle tulevan. Lunta on hiukan maassa, muttei sitä kannata edes mainita. Kuudennen luukun saa jo avata ;)

Joulua kohti mennään kovaa vauhtia, mutta odotan kuitenkin enemmän tapaninpäivää, jolloin kultani tulee viettämään ihanan joululoman kanssani <3 Tapaninpäivää seuraavana päivänä eli tiistaina olisi tarkoitus lähteä käymään Tallinnassa. En voi vielä kuvitellakaan miten hauskaa on lähteä rakkaansa kanssa risteilylle :>

Tämmönen systeemiTiistai 25.10.2005 21:08

Et tuli sit tämmönen systeemi galleriaan. Vihdoinkin kaikkien käyttöön :)

Mutta mutta, päivän tapahtumia. Ei kummempaa ku töissähän se päivä taas meni työharjottelun merkeissä :>
« Uudemmat - Vanhemmat »