IRC-Galleria

Päivää jälleen, alamaiset!Torstai 26.03.2009 10:43

Nyt on viimeistään kaikkien aika vavista jalkojeni juuressa, sillä elämä tuntuu siistiltä jälleen.

On kevät. Kevät on jännä vuodenaika. Se nimittäin korostaa seikkailuhenkisissä ihmisissä useita piirteitä. Onnekseni, olen rakentanut maailmankuvani niiden piirteiden pohjalle. Kevät suo jostain syystä minulle valtavat voimavarat. Kevät luo toivoa.

Enpä ole pitkään aikaan kirjoittanut yhtään mitään, ja kauhukseni huomaan kangistuvani näppäimistön edessä. Tästä on tietysti ollut hyviäkin seurauksia: En valvo yliyöhään kirjoitellessani jotakin novellia, taikka sovitellessani sanasia paikoilleen.

Mutta joka tapauksessa, Inkvisiittori Rackham von Qlasvuo on nyt tajunnut heittää vankilansa saranat vittuun ja poistaa koko oven tieltään. Pelkkä avaaminen ei aina riitä.

Ja ainahan minulla on jalka ovenvälissä.

Huonoa ja vittumaista kevättä kaikille!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.