IRC-Galleria

JEI. Helvata, mageeta. Pian sinne ritaroimaan.

Nostalgian huumaa kun soi Bard's songit ja Mirror, Mirrorit.

Ette voi mitään.

Naureskelen täällä. Nimittäin sille että kaikki ovat nyt kiirehtineet kirjoittamana päiväkirjaansa nykygallerian paskuudesta, osa kyllä lupaa pientä testiaikaa, joka on ihan järkevää, mutta jännästi silti alkuasetelma on se että sivusto on uudistuksen myötä paska. Usein nimenomaiset henkilöt muulloin painottavat avoimuutta uusia asioita kohtaan.

Ottakaa selvää, sanokaa sitten. Selvän ottaminen ei tarkoita parinkymmenen minsan nappienklikkailua silmät inhosta välkehtien siihenmalliin ettei kovin neutraalia ennakkoasennetta voida odottaa.

Odotellaanhan hetkonen ja mörlätään sitten? Kuinka toimii pitemmällä aikavälillä?

p.s. Mielipidekysymyksistä voi kiistellä.

Lievä feisnuukistuminen ehkä hiukan häiritsee, mutta ymmärtäähän tuon: moni gallerian käyttäjä on varmasti (yleensä käsittääkseni naurettavista imagosyistä johtuen) siirtynyt yksinomaan naamakirjan käyttäjäksi kokiessaan sen jotenkin aikuisemmaksi ja "sivistyneemmäksi" kuin tämän vanhan söpön galleriamme.

Itse näen tämän uudistuksen aika hyvässä valossa, vanha käyttöliittymää näkyy ihan selvästi ulkokuoren alta, joka oli niitä suurimpia syitä miksi itse hiukan karsastin facebookkiin täysin siirtymistä. Galleriassa ei myöskään ole erikseen sovelluksia jotka painottavat ihmisiä paljastelemaan "noloja" juttuja kavereistaan saadakseen itselleen lisäpisteitä joiden avulla saa tietää "noloja" juttuja muista käyttäjistä. Koen siis gallerian tavallaan moraalisempana vaihtoehtona. Myös muuta turhaa härpäkettä on minimaalisesti verrattuna suureen ja mahtavaan naamakirjaan.

Tykkään uudesta blogitoiminnosta, tämä varmasti osaltaan aktivoittaa kirjoitteluani tänne, ja vähentää rakkausrunojen, harhakuvan ja muiden sisäsiittoisten ja taiteilijakeskeisten taidesivustojen käyttöä ja selaamista.

Heipä hei lukijat, haluaisin painottaa kuinka tärkeää on osata erottaa olennaisuudet epäolennaisuuksista. Silloin, kun puhumme tunnemaailman asioista, lopulta sellaisilla asioilla kuin jatkuvuus, aitous, vahvuus, tai oikeastaan mikään muukaan ominaisuus ei ole itse tunteen rinnalla mitään. Tunne on siis se tärkeä osa, joka pitää oppia tuntemaan ensin.

Kannattaa opetella ensin tuntemaan väripalettinsa ennen kuin alkaa maalaamaan taivaita tai helvettejä.

Myös rakkaudessa, vihassa, katkeruudessa ja missä tahansa.

Oma tyyni ja rauhaisa tilani viittaa ensimmäiseen.

Kannattaako sydämeltäänkään kysyä mitään, jos ei ole ensin tutustunut sen oikkuihin?

Keskittykää itse tunteeseen, älkää sen ulkopuolisiin ja/tai mukana tuleviin seikkoihin. Saatatte alkaa pitämään niitä tärkeämpinä kuin itse tunne.

Erinomaista ja tunnelmallista syksyä kaikille.

Olen puhunut.

Soittakaa hautajaisissani Pachelbelin kaanon

Niin hyvässä kuin pahassa
sielujemme sodassa
voit taistoon käydä ojassa
mutta toivokaamme
että rintamalla rinta rinnan
tajuamme työmme hinnan.

Elämä on kenttä,
erilaisten taisteluiden,
sanan säilän kalisteluiden,
jolla tanssimme ilakoiden.

Pystytämme telttoja,
simasaleja velttoja,
kestitsemme toisiamme,
punniten tarkoituksiamme.

Harva meistä hymyilee,
kun kulman takana lymyilee,
päänvaiva matala,
kuolevaisuus katala.

Vaan eipä osaa jalostaa,
monikaan vaan ulostaa,
kuolemaansa kaverikseen,
vaan muuttaa pian harmikseen,
tuon perikatalan velvoitteen.

Muistakaapa kuolevanne!
vaan älköön koskaan huolenanne,
pitäkö niitä kruunajaisia,
joissa valtaistuin lasketaan kuuden jalan syvyyteen.

Hyvät ihmiset nyt neuvon teitä!
Älkää tehkö seppeleitä,
taistelutoverienne haudoille.

Vannon että on jo kruunu,
jokaisella kaatuneella,
elämänsä eläneellä,
aikaa sitten maatuneella,
murtuneella sydämellä,
joka auttoi taipaleella,
heikompaansa tantereella.

Piirtää vai kirjoittaa?

http://www.youtube.com/watch?v=YPH1OoTobtk

Koeviikon kakkakokeet on kohta takana.

Sitten ehkä pääsenkin kirjoittamaan Amiraalista.

Apollo sanoo:
meiän koulu on iha paska ku ei voi tehä glory holeja

Tämä yö ei ilmeisesti ole harhakuvaan tarpeeksi laadukas, mielipiteitänne, arvon lukijat?