IRC-Galleria

Pahimpia on aamut. Zombailen ympäri kämppää. Hamuan käsiini kahvipannun. Saan kahvin tippumaan. ZING! Herätys!

Pyhitin taas tämänkin päivän lukemiselle, töihinhän minua ei taas kaivattu. Joskin tänään sain muutakin aikaan. Suihkukoppimme ovenkahva oli jo valmiiksi rikki ja liimattu uudelleen. Se lähti irti ja liimasin sen uudelleen. Se lähti taas irti ja nyt tänään sain liimattua sen uudelleen taas, laitoin niin perkeleesti sitä liimaa! Tosin saattaa hyvinkin olla, että tekoni oli taas turha: voi hyvinkin olla, että sinne kerääntyy kosteutta, joka saa liiman irtoamaan. No seurataan taas tilannetta ja odotetaan, että kahva jää käteen...

Vaihdoin uuden mustekasetin tulostimeen. Ruokin Elmon. Lindan saavuttua kotiin seikkailuistaan aloitimme ruuanvalmistuksen. Ja tällä kerralla minäkin autoin, minua ei häädetty hiiteen keittiöstä! Valmistimme maukkaan jauhelihakeiton, tosin tulemme sitä ilmeisesti latkimaan seuraavan viikon, sitä nimittäin riittää taas... Koskenlaskija ja aromisuola varmistivat ruuan maukkauden. Nam!

Tänään testasimme myös pyykkikonettamme, joka on ollut pannassa jo pidemmän aikaan, koska Linda kertoi sen vuotavan. Aloitimme pyykkäyksen ja niinhän se oli, että poistoputken letku vuotaa. Ei valtaisasti, mutta sen verran että voi sanoa havainneensa vettä. Enoni ammatillinen ote alkaa lipsua? Ei kai! Toisaalta toivon, että kyseessä olisi tämä vaihtoehto, sillä se tarkottaisi sitä, että vika on asennuksessa, eikä itse laitteessa, eikä sitä näin ollen tarvitsisi paiskata Expertin ikkunasta sisään. Jaa... tämän kommentin olen tainnut sanoa aikaisemminkin.

Lindan sisko kävi ruokkimassa meitä sitruunakakulla ja muffinsseilla ja nyt onkin taas aika käydä nukkumaan. Ah, tätä laiskurin elämää! Joskin voi olla, että huomenna käyn oikein ulkona....

Tänään olen lukenut lukemattomia lauseita.
Ah, anteeksi, eivät ne enää ole lukemattomia.

Herään kun Linda lähtee kouluun ja ovi mäiskähtää kiinni. Näen ikkunalaudalla Elmon silhuetin ja päätän mennä avamaan kissakaverille kaihtimet. Mentyäni takaisin sänkyyn, enkä saa enää unta! Kirottua!

Tänään keskityin lukemaan Antti Heikkisen Juice-elämänkertaa, jonka lumoissa olen täysin. Olen nyt lukenut vähän reilut 100-sivua, ja intoni senkun kasvaa. Juicea olen fanittanut noin 12 vuotta, ja arkistoistani löytyy cd:itä, lp:itä, kasetteja, kirjoja, video- ja kuvamateriaalia sekä lehtileikkeitä, joita vuosien saatossa on kertynyt varmaan jo yli 300 kappaletta.

Leskisen tuotanto on siis hyvin hallussa, vaikka se on aiheuttanut myös ongelmia. Yläasteella erilainen musiikkimaku eristi ikävästi minut musiikkikeskusteluista (Nightwish oli silloin number one). Ehkä jopa olen joskus jopa vähän hävennyt tätä, enkä ole tahtonut myöntää Juicea kuuntelevani. Kuitenkin miehellä on niin mahtava tuotanto ja kiintoisa persoona, että en kiinnostustani artistiin pyri peittelemään.

Kun elämääni astui myöhemmin muita kotimaisia artisteja ja bändejä, päätin jo varhain, että näitä en rupea pintaa syvemmältä kuuntelemaan. Levyjä olen kyllä hankkinut, mutta lehtileikkeet muista artisteista on jätetty muiden keräilijöiden tehtäväksi. Ja mielestäni esimerkiksi Juice Leskisen kohdalla tilanne on täysin päinvastainen kuin nykypäivän musiikissa: tänäpäivänä artistien ulkonäköön panostetaan kolme kertaa enemmän kuin musiikin sisältöön. Makunsa kullakin...

Mutta siis Heikkisen teosta kuluttelin tänään ahkerasti. Linda loihti kotiin saavuttuaan maittavan pestopastan salaatin kera. Apua ei parempi puoliskoni huolinut, mutta ehkä ruuasta ei olisi tullutkaan yhtä hyvää kuin siitä tuli, minun auttavalla kädelläni.

Illalla otti Willem minulle puhelun ja kysyi, josko lähtisin seuraksi Burger Kingiin. Minulle tämä sopi paremmin kuin hyvin, ja niin sain vähän tukevamman iltapalan. Täytyy sanoa, että tämän "uuden tulokkaan" ruoka on verrattaessa paljon parempaa kuin muiden pikaruokaravintoloiden. Ja kerrankin sain todisteen siitä selvinpäin...

Ruokailun jälkeen huomasimme, että Willen autoon oli virkaintoinen parkkipirkko jättänyt jätöksensä. Parkkikiekko uupui näkösältä ja niin tämä pimeyden paskiainen oli ilmestynyt ja sakotti Willeä 40€. Ateriat saivat sitten vähän lisähintaa, mutta silti varsin mielenkiintoinen ilta.

Olihan varsinainen kissojen yö. Ei sillä, nukuin kyllä hyvin, mutta alku oli hankalaa. Sitä havaihtui jokaiseen rapinaan ja mietti mitä se Elmo nyt tekee. Loppujen lopuksi kuitenkin nykyin hyvin ja heräsin aamulla virkeänä, joskin ennen kellon soittoa. Meitä kuitenkin varoitettiin, että Elmo toimii yleensä kello seitsemältä herätyskellona.

Linda lähti kouluun ja minä töihin. Töissä oli hyvä päivä ja asiakkaatkin olivat mukavia. Taukojani ravitsivat kolmioleipä ja lihis. Bussimatkojani Irwin Goodman.

Kotona kaikki oli hyvin; Elmo oli ollut vahdissa niinkuin kunnon kissan kuuluukin. Ja nyt pääsenkin pitämään parina seuraavana päivänä tälle kissaotukselle seuraa kotona. Väsyttää, poskia kuumottaa. On jopa nälkä. Hyvää yötä!

Enpä olisi vielä aamulla arvannut, että tämä päivä tulee muuttamaan, jos ei nyt kaikkea, niin ainakin vähän.

Kärsimme taas krapulasta, mikä ei ole yllätys, menihän meillä eilen varsin lujaa. Aamutoimien jälkeen, maistui taas pienen pieni lepohetki, ja tällä kertaa vahtasimme ohessa 'Vain elämää'-sarjan tuoreimman jakson. Toni Wirtasen jakso oli tällä kertaa kyseessä ja jouduin taas mykistymään hienojen suoritusten takia. Vesku, Paulat, Edelmann ja Vartiainen osasivat kyllä asiansa ja vähän ylikin. Elastinen taas muistutti, avopuolisoani lainatakseni, lähinnä Plutoa.

Kun saimme korsuni asianmukaiseen kuntoon, olimme valmiit jättämään mökin taas puoleksi vuodeksi oman onnensa nojaan. Matka sujui jälleen nopeasti, mutta nyt matkaa varjosti ikävä viileys. Mutsin autosta on lämmityslaite kyrvähtänyt ja sen sain kirjaimellisesti tuntea nahoissani. Ei hyvin ilmastoitu bussimatkakaan auttanut kylmyyttäni yhtään. Hrrr!

Kotiin on aina mukava palata rankan reissun jälkeen. Etenkin kun Linda oli maininnut aiemmin päivällä, että Elmo-kissa tulee meille jo tänään. Niinpä illalla pääsi vielä uusi karvaturri meidän perheeseen (tai ainakin sopeutumaan). Lindallahan on varsin mittava kokemus kissoista, mutta minä en ole koko elämäni aikana ma(nk)umisistani huolimatta saanut äidiltä lemmikkiin lupaa. Mutta tuossa se nyt pyörii ja totuttelee uuteen asuntoon.

Tälle päivälle saatiin siis varsin ihana loppu. Katsotaan mitä huomenna tapahtuu, kun minä häivyn töihin ja Linda kouluun, paneeko se paikan matalaksi. Noh, nautin nyt ainakin tästä hetkestä täysin siemauksin :)

Mökissäni, korsussa, on tunnetusti hyvin paska ilma, mikä yleensä viimeistään aamulla tulee ilmi. Äkkiä ulos paskanhajusta ja haukkaamaan aamukahvit.

Koska ulkoilman oli vallannut syksy, kylmä ja märkyys, katsoimme Akin kanssa sisällä uuden kotimaisen live-ohjelman, Possen. Aika väkinäistä viihdettä, mutta ylitti kuitenkin ne vähäiset odotukset ja sai minulta siunauseni jatkua.

Herättyämme ja itsemme kerättyämme, laitoimme grillin tulille. Kesän viimeiset chili-sulatejuusto makkarat maistuivat makoisilta, etenkin kun ei kyseistä kesäherkkua ole kolmeen kuukauteen saatu. Meidän veneiden talviteloille laitto meni vähän syteen, kun soutuvene tipahti varpaille. Linkkasin sitten loppupäivän, mutta ei kai siihen mitään hiusmurtumaa tullut...

Päivääni varjosti lievä jännitys, kun laitoin vuokraisännälle nöyrän viestin, jossa kyselin saako asuntoon hommata kissaa. Myöhemmin illalla sain myöntävän vastauksen ja täten saamme kissaprojektiamme vihdoin eteenpäin! :)

Illalla sitten esitimme Akin kanssa akustisen settimme, joka meni oikein mainiosti. Pari ex-tempore-biisiäkin tuli vetäistyä, ja pääpiirteittäin oli onnistunut keikka! Tämän jälkeen Heikin menneen 50-vuotispäivän kunniaksi laitoimme kajarien nupit kaakkoon ja järjestimme pienen toivelauluiltaman.

Yön pimeinä tunteina, humalan noustua suuriin mittoihin painuimme Akin kanssa korsuun puhumaan paskaa. Loppujen lopuksi päädyimme kuuntelemaan Pink Floyd pisimpiä ja psykedeelisimpiä biisejä. Echoes toimii edelleen! Myös Atom Heart Mother ja Shine On You Crazy Diamond tuli kuunneltua ja ikään kuin bonuksena kuuntelimme Queenin mainion kappaleen Bohemian Rhapsody. Ja siinä kaikki.

Aamulla suorastaan pelästyin kun löysin Lindan nukkumasta vierestäni. Hänenhän piti olla lähtenyt kouluun jo hyvän aikaa sitten! Tökin hänet hereille ja kerroin kellon olevan jo yhdeksän! Noh, hän tiesi sen ja sanoi, olleensa se verran laiska aamulla, että menee kouluu vasta myöhemmin.

Lähdin talsimaan bussipysäkille, mutta vartin verran kantamuksieni kanssa odottaneena sain huomata, että olin myöhästynyt kyseisestä kulkuneuvosta. Voi räkä! Odottelin sitten seuraavaa bussia kiltisti, enkä varsinaisesti myöhästynyt mistään. Lähdimme äidin kanssa matkaan ja koukkasimme Akin juna-asemalta messiin ja lähdimme kohti Jämsää. Matka sujui poikkeuksellisen jouhevasti, vaikka teimme yhden tupakka-kahvi-vessa-breikin. Perillä maistuikin sitten lonkerot ja öölit oikein makoisilta, miltä ne mökkimaastossa aina maistuu. Ja saunakin laitettiin tulille.

Mutta voi perkele! Poltin sormeni! Ikinä en ole kiukaassa sormeani polttanut, mutta nyt kävi niin, että jäljelle jäi ikävä vesikello. Soittelimme, kuuntelimme musiikkia ja puhuimme kaikenlaista paskaa. Vaikka olimme hyvissä ajoin mökille, meni loppuilta varsin nopeasti (kuten matkakin) Myöhemmin illalla tulivat paikalle vielä Heikki ja Maarit.

Sellaista mökkielämää! Eikä tullut "korsussani" edes kylmä, vaikka kuinka eristykset puuttuvat. Mökki lämpeni kahden patterin voimin huikeisiin lukemiin, ja kyllä siinä tosiaan tarkeni nukkua.

Olen varsin kiitollinen, ettei minun nyt vähään aikaan tarvitse keksiä nokkelia, koko tekstin käsittäviä otsikoita näihin minun blogi-merkintöihin. Just saying...

Heräsin aamulla, kun Linda oli tekemässä lähtöä kouluun. Aamusella kuuntelin läpi Juice Leskisen 17 kappaletta käsittävän levyn, 'Boogieteorian alkeet', joka on edelleen yksi suosikkilevyistäni. Ensikohtaamiseni tuohon levyyn oli äidin työkaverin äänittämä c-kasettiversio levystä, joka oli pikkupoikana ihmeellinen kokonaisuus. On vieläkin.

"Joskus jos vajoan pohjamutiini, väkisin ylös vie rempseä rutiini."

Lause on tänä päivänäkin suun ammolleen jättävä, kaiken käsittävä lausahdus, joka tietysti hukkuu Leskisen laulu- ja riimitulvaan. Lause löytyy biisistä 'Elämänura'.

Kellon lähestyessä kahtatoista, lähdin kirjaostoksille. Tiesin, että kaksi tärkeää eeposta on julkaistu juuri, ja nyt oli aika hankkia ne. Molemmat teokset ovat suomalaisten antisankareiden elämänkertoja. Toisen bongasin Suomalaisesta kirjakaupasta ja toinen oli kassahenkilön mukaan "myynyt kuin häkä" ja se oli loppu. Jäin miettimään sananparren takana olevia häkän (hään?) hamstraajia, mutta löysinpä kuitenkin toisen kirjan. Kirja on Tommi Aition toimittama Uuno Turhapuron elämänkerta. Kirjassa käydään tämän antisankarin "elämä" lävitse herkullisia yksityiskohtia myöten.

Toisen kirjan bongasin onneksi Prismasta. Tämä kirja oli pitkään odottamani Antti Heikkisen kirjoittama Juicen elämänkerta 'Risainen elämä'. Laaja, yli 400-sivuinen opus sisältää Leskisen vaiheet yksityiskohtaisemmin kuin koskaan ennen. Tänään olen kirjaa ahminut sellaiset viitisenkymmentä sivua. Prisman kassalla ollessani takanani oleva Koff-tölkkejä hihnallelatova mies kysäisi: "Onko toi se Leskisen uusin?" Meinasin huomauttaa, että Leskinenhän on ollut mullissa jo hyvän aikaa, mutta loppujen lopuksi myönsi asian ja kehuin kirjan varmasti olevan hintansa väärti.

Kesken ahmintani, Viltsu ilmoitti olevansa hommissa samalla paikkakunnalla ja minulle sopi paremmin kuin hyvin, että nähtäisiin. Törisimme hetken aikaa ja sitten lähdimme taasen Prisma-keskukseen, jonne myös Linda saapui. Nyt syön lämpimiä voileipiä ja oloni on väsynyt, mutta onnellinen. Huomenna lähdemme laittamaan mökit talvikuntoon, joten seuraavaa tekstiä pukkaa vasta sunnuntaina.

Tänään oli huomattavasti parempi päivä. Aamulla kassaltakin tuttu bussikuski kurvaili paikalle hyvissä ajoin ja oli täten perilläkin ennen aikojaan. Kerkesin siis vallan mainiosti syömään aamupalan ja painella rauhassa töihin.

Työpäivä oli tuttua kauraa, mitä nyt pikkutyttö pissi kassan päätyyn. Noh, reipas isäukko hoiti päädyn asialliseen kuntoon. Tämä oli muuten hämmästyttävä tapaus; hän puhui tytölle sujuvaa suomea, mutta minulle hän kommunikoi englannilla. Ehkä ulkomuodossani on jotain amerikkalaisen kusipään vikaa. Mene ja tiedä.

Rauhaisa bussimatka kotiin Alangon tahdittamana. 'Sisäinen solarium' se vaan on hyvä levy! Kotona sain vihdoin syödäkseni. Ja vieläpä Lindan herkullista riisiä ja kanakastiketta, kyllä taas kelpasi. Nyt odottelen samaista neitiä kotiin joogasta, jossa hän rauhottui Helsingissä.

Aki soitti ja kertoi kitaransa vääntävän itseään jatkuvaan epävireeseen. Täten joudun siis ylihuomenna ottamaan bussimatkalle ja tästä mökille 2 kitaraa sekä julmetun mainoisen laukun. Voi olemattomia haba-parkojani!

Voi hyvä luoja! Enpä olisi 5 vuotta sitten arvannutkaan, kuinka pahasti minä, joka on koko ajan menossa jossain, voin rutinoitua! Aamukooma, kahvinlatkimiset, bussin ikkunasta ulos tuijotus musiikin tahdissa. Kaikki tuttuja merkkejä työpäiväni alusta.

Työpäiväni ei sentään toistanut itseään, se oli paska. Palkatkaa nyt jumaliste sinne taloon joku työntelemään niitä saatanan kärryjä! Vartija joutuu juoksemaan paikallisten pikkurikollisten perässä ja minä puran vittuuntuneista asiakkaista muodostuneita jonoja minkä kerkeän.

No, tuossa talossa on kaikki muutenkin vähän vinksallaan. Ja jos pitää kassalinjastakin karsia pois työntekijöitä niin paljon, että ne muutamat jäljellejääneet saavat palvella asiakkaita niska limassa ja perse hiessä, niin ehkä ei kannata palkata uusia työntekijöitä. Kumma juttu kyllä, että vaikka asiakkaat kuinka valittavat ikuisuuden kestäviä kassajonoja, ei asialle tehdä mitään. Päinvastoin: kassavoimaa päivää kohden sen kuin vähennetään. Ne nämä "image-jonot" vaan hyvin nopeasti vähentävät asiakkaita...

Töiden jälkeen mutsilla junaaodottaessani katson Salatut elämät. Marjo ja Anni ovat kylässä. Anni täyttää kohta kaksi ja virtaa on kuin pienessä kylässä. Tai ehkä tässä tapauksessa voisi puhua jopa suurkaupungista. Sovimme äidin kanssa viikonlopun mökkireissuun liittyviä juttuja ja sitten häippäsen.

Ulkona on pirullisen kylmä, 4 astetta, jopa niin kylmä, että laitan college-paitani kiinni. Niin, huomenna on lokakuu, kohta pitää taas ottaa käyttöön ahdistava takki. Joskaan en ole vuosiin pitänyt takkiani kiinni, se ei vaan tunnu hyvältä, vaikka kaikki sitä ihmettelevätkin...