IRC-Galleria

Täytynee tunnustaa, että päiväkirjani viimeiset päivät eivät ole millään tapaa maininnanarvoisia. Sairaslomani kohokohtiin kuului korkeintaan kaupassakäynti. Vaan mistähän moinen mahtaa johtua? -Onko vanhuus kertakaikkiaan tuonut muassa tylsyyden ja rutinoituneen elämän, josta ei riitä kirjoitettavaa niinkuin kahtena edellisenä päiväkirja-rypäisyinä? Vaan tietysti voin osan syystä vierittää taudin syyksi, mutta ehkä tuossa kysymyksessä piilee myös totuuden siemen.

Tokihan on menoa ja meininkiä luvata tulevilla viikoilla: firman bileet, Jennan synttärit, Sikari-ilta ja Samuli Putron keikka. (Ehkä halusin mainita tulevaa, ettei minua pidetä aivan ikäloppuna!) Ja ties vaikka niistä innostuisin tänne lesoi...kirjoittelemaan.

Vaan ehkä tänne kirjoittelemisen epämielekkyys johtuu nimenomaan huonosta keskittymisestäni, jota on jatkunut kouluajoilta asti. Tietysti myös päivittäin tälle sivulle sitoutuminenkin varmaan alitajuisesti ärsyttää mieltä. Vaan mikäli hyvin käy, jaksan taas muutamien vuosien jälkeen herättää intoa ja pakottaa itseni selostamaan elämääni tänne (kuinkahan tylsää se silloin mahtaa ollakaan!?). Vaan kun jälkeenpäin näitä luen, niin voin olla ylpeä itsestäni.

Heräsin, ei oloja. Hyvä, hyvä. Kirimme päivällä sarjauutuutemme viimeksi-ilmestyneisiin jaksoihin. Katsoimme myös Putousta ja Family Guyta. Ja mitäs, sitten... Linda lähti töihin, minä jäin kotiin. Napsin pitkästä aikaa antibiootin ja tukkoisuuslääkkeen. Niistäpä ei tullutkaan paha vaan suorastaan höpö olo. Olin kuin mikäkin pilviveikko, ja olo oli mukavasti turta. Nyt tiedän mistä Pink Floyd lauloi.

Tiistaina sitten töihin taas, eilisellä lääkevarustuksella. Nyt ei kuitenkaan lääkkeetkään pidellyt flunssaa tai flunssan oireita loitolla, vaan varasin parin tunnin työnteon jälkeen ajan taas Terveystalolta. Sain sen varatuksi työpäivän jälkeen, ja sinnittelin jotenkin töissä 8 tuntia. Nopeasti meni päivä, se hyöty ruuhkasta aina on. Sitten TT:lle ja sieltä napsahti kahden päivän saikku. Ties vaikka siinä ajassa ehtisi taitu talttumaan. Ainakin ehdin päättää antibioottikuurini. Niin, ja tämän saatanan päiväkirjan kirjoittelun!

Läntätään nämä päivät yhteen taas vaihteeksi. Lauantai-päivä alkoi itseasiassa ihan mukavasti; pirteällä mielellä ja hyvällä fiiliksellä töihin 9 tunnin työpäivästä huolimatta. Käväisin ennen töitä ostamassa vähän evästä ja sitten istua pönöttämään kassalle. Toooodella hiljainen lauantai ja kuuden jälkeen aivan kuollutta. Kahdeksaan asti minun piti olla, mutta sain pistää pillit pussiin jo puolta tuntia aiemmin.

Päivän mittaan eräs työkaveri ilmoitti itsensä, minut ja yhden muun sikari-iltaan, joka pidetään kuun lopulla A21 Decades-baarissa. Sisäänpääsymaksusta ei tarvitse huolehtia ja Suomen yksi parhaimmista drinkkibaareista tarjoaa juotavatkin, että mahtaa tulla ihan kelpo ilta siitäkin.

Muutaman miedon juoman nappailin kotona, mutta muutoin vietin hiljaisen koti-illan.

Sunnuntai-alkoi verkkaisesti. Kävin ottamassa rentouttavan suihkun ja siitä hiljalleen kahvinkeittoon. Lindakin heräili hiljalleen ja painui jonkin ajan päästä töihin. Tarkoitus oli mennä porukalla moikkaamaan Lindan töiden jälkeen sairaalastapäässyttä Miksua, mutta hommiin tuli muutos: hän yhtäkkiä perui treffit kun muisti, että minä olen vielä tautipesäke.

Kyhäsimme kasaan suunnitelman B:n ja menimme Lindan ja Tiian kanssa Julialle kahville ja katsomaan Jeessus-kanavaa. Tästä sitten suuntasimme Koronaan, joka muuten on toiminnassa nykyisessä paikassaan enää viikon. Noh, iltahan venyi aika mukavasti sinne yhteen asti. Sunnuntaiksi oli myös baari täynnä porukkaa, sillä Järvenpään Haukat olivat mölyämässä voitonjuhliaan paikan päällä.

Tiian kyydillä kotiin ja sunnuntaipäivä pulkkaan maanantain puolella.

Menin töihin vasta vartin yli kahteen, niin ehdin hyvin aamulla kasailla itseäni. Jatkoimme Lindan kanssa sarjojamme ja ehdin syömään aamupalan lisäksi pussillisen pyttipannua. Täysin vatsoin ja hyvillä mielin siis töihin.

Työpäivä kului nopeasti alta pois, ennen sitä olin käynyt noutamassa paketin pakettiautomaatista ja töiden jälkeen kävimme hakemassa toisen pakettini vähän kauempaa K-marketista. Jep, siinähän ne päivän kohokohdat olikin. (loppuuks tää päiväkirjan pitäminen jo kohta..??)

Koska sairasteluiltani ei taas ole mitään kerrottavaa, tämä lienee oiva paikka avautua Muumilaakson tarinoita-ohjelman uusintadubista. (Kyllä, kohta alkaa loka lentämään!)

2017 alussa ilmoitettiin, että legendaarinen lastenohjelma Muumilaakson tarinoita siirtyy YLE:ltä MTV3:lle ja tulee ensin näkyviin C-more-palvelussa. Okei, kuvaa restauroidaan, hyvä. Okei, dubbaus uusitaan, hyv... mitä vittua?!? 90-luvun lapsena tottakai otin tästä itseeni monen muun lailla. Muumit astuivat TV:seen ensimmäisen kerran syyskuussa 1991, jolloin olin puolivuotias. Siitä lähtien Muumilaakson tarinat ovat kuuluneet puhkikatseltujen VHS-nauhojen, ja sittemmin DVD:iden kautta elämääni. Viimeksi tuli katseltua Lindan kanssa koko sarja läpi pari vuotta sitten.

Okei, toki tällaiseen raiskaukseen löytyy perustelujakin: kuvanlaatu päivitettiin, ja samalla haluttiin vaihtaa Muumien kieli nykypäivään päivitettynä. MTV3:llahan ei ole oikeuksia (tai olisi ollut, jos olisi raaskinut ostaa) vanhoihin dubbeihin, joten luonnollisesti he päätyivät tekemään sitten uuden dubin ja samalla päättivät sorkkia käsikirjoitustakin. Huh!

Okei, kuvanlaadusta... HD-tasoiseksi päivitystä perusteltiin sillä, että kuvansuhteen vaihdon johdosta olisi vanha laatu näyttänyt "pikselimössöltä". Well, tämä niinkutsuttu paranneltu kuva on kuitenkin epäselvä ja ajoittain kuva heiluu kuin minä humalassa. Tähänkään ei viitsitty panostaa kunnolla, sillä netissä on myös faniremasteroitu pätkä Muumeista ja se on kirkas kuin juomani lasissa. (https://www.youtube.com/watch?v=bNRlimE37L0) Eli tässä tarkoituksessa mentiin metsään heti!

Uudesta käsikirjoituksesta... Mitä nyt on pätkiä katsellut, niin ei sitä niin radikaalisti ole muutettu. Kuitenkin Muumeista on koitettu tehdä enemmän sukupuolineutraaleja (minkä vitun takia?) ja halventavat sanat (kuten ääliö, idiootti) on korvattu pehmeämmin lausuttavaan höpsykkään. Lasten aliarviointia? -Todellakin. Eräässä jaksossa Niisku toteaa Niiskuneidin suunnitelmasta, että "se on voinut syntyä vain naisen vaatimattomissa aivoissa". Joo, tämäkös sai kukkahattufemmari-kääntäjän raivoon ja vastaavat kommentoinnit on jätetty pois. Tasa-arvon nimissä vaadin, että Lampun henki-jaksossa oleva Niiskuneidin kommentti "miehet eivät osaa edes vispata kermaa" on myöskin sensuroitu!!

Olen aina pitänyt Muumien kieletä. Se on soljuvaa ja väliin esitellään maukkaita vanhahtavia sanoja kuten uutimet tai otsaripa. Nyt kuitenkin esimerkiksi vaapukkamehu on päivitetty vadelmamehuksi. Ja minkä takia? -Että se pihamaan pöntöinkin piltti tajuaa mitä siinä juodaa. Voi luoja! Miehiin ja naisiin viittaavia sanontoja on poistettu myös kässäristä, vaan kysyn taas miksi? Hemulin takiako? Eikö lapset tajua, että onko hän mies vai nainen? Yrittikö Tove Jansson ohjata maailmaa kohti sukupuolineutraalisuutta Muumien avulla? Voiko Niiskuneiti olla poika? Onko Haisuli afrotransu??

Okei, ääninäyttelijöistä... Tietenkään ei MTV3 lähtenyt ostamaan vanhaa dubbia, että sai päivitettyä samalla käsikirjoituksen kukkahattutätien mukaiseksi. Tämä tarkoitti uusia näyttelijöitä, jotka yrittävät saada hahmot elämään kuten silloin 90-luvun alussa. Pätkiä olen Youtubesta katsonut, ja se EI. OLE. ONNISTUNUT. Ääninäyttely on kankeaa, niin kuin tuntuu kaikissa tämän päivän lastenohjelmissa olevan. Persoonallisuus on tipotiessään ja tilalle on tullut suoraan paperista lukeminen, ilman äänenpainoja tai tunteita. En ala erittelemään mitkä kaikki äänet ovat tönkköjä, mutta voisin muutaman plussan sentään jaella. Uudet dubbaajat ovat astuneet isoihin saappaisiin olosuhteiden (ja rahan) pakosta, ja esimerkiksi dubbiveteraani Jarmo Koski onnistuu Poliisimestarin roolissa hyvin. Kertoja myös on yhtä rauhallinen kuin muinoin ja... eikun siinähän ne olikin.

Kaikesta huolimatta, toivon, että YLE vielä joskus tajuaa Muumien arvon ja alkaa pyörittää sarjaa vanhoilla dubeilla. Hienoa, että esim. (ex- ?)Muumipeikon ääni Rabbe Smedlund puolustaa vanhaa dubbia, kun taas se tärkein, Pikku-Myynä tunnettu Elina Salo, oli liputtamassa uudelleendubin puolesta. Miksiköhän...?

Toivottavasti tekstistä ei tullut liian rönsyilevää, kirjoitin sen puhtaassa tajunnanvirran ja vihan sekasorrossa. Toivottavasti kukaan ei myöskään ota tätä propagandaa liian vakavasti. Myös kirjoitusvirheet ovat mahdollisia. Itseltäni löytyy sarja DVD:nä ja tulen sitä toki katsomaan uusien jaksojen sijasta.

Pari maininnanarvoista linkkiä vielä loppuun:
https://muumitaide.blogspot.fi/2017_02_01_archive.html
http://www.hs.fi/nyt/art-2000005090123.html
https://www.youtube.com/watch?v=2GGdX-Kf4v8

Kiitos!

Nukuin kymmeneen, vihdoin sain unta. Linda nukkui yhteentoista. Hän jäikin kotiin tekemään koulutehtäviään ja oli niiden parissa kyllä todistetusti miltein koko päivän. Minä koitin selvittää oloani, vaan eihän siitä kukaan ota selvää. Kai se on perjantaina töihin mentävä. Katsotaan sitten jos se kääntyisi parempaan suuntaan tahi tauti puhkeaisi oikein kunnolla.

Aamupäivän vahtailin Simpsoneita ja Hangover III:sta ja koitin pitää itseni järjissäni. Keitin pastaa ja luin kirjaa. Illalla aloitimme katsomaan Lindan kanssa kahta sarjaa, toinen oli Riverdale ja toinen Santa Clarita Diet. Minä tykkäsin jälkimmäisestä enemmän, kun taas Linda tykkäsi ekasta enemmän. Saas nähdä mitä sarjojen katsomisesta tulee, Californicationkin on vielä kesken...

Heräsin jo ennen kahdeksaa kuumeisen olon kourissa. Päivän mittaa sain selville, että huono oloni johtuu nimenomaan antibiooteista, eikä niistä tukkoisuutta estävistä lääkkeistäkään tunnu mitään apua olevan. Ruokahalu oli tiessään, siispä vain makoilin ja soitatin musiikkia. Saatoin televisiotakin vähän vilkuilla. Tunnin päikkärit tulivat tarpeeseen. Vaan alkaahan se vuodepotilaan rooli tympiä. Noh, täytyy vielä makoilla pari päivää. Ties vaikka sattuisi, jotain millä tästä päiväkirja-tekstistä saisi jännittävämpää...

Heräsin uuteen viikkoon haparoiden ja aavistuksen kylmissäni nokka täynnä räkää. Aamukahvin yhteydessä punnitsin onko minusta työskentelemään ollenkaan. Pitkällisen pohdinnan jälkeen totesin, että kipeäksihän tässä ollaan tulossa ja varasin ajan terkkariin.

Kävin nopsaan kaupassa ja totesin, että tein hyvän päätöksen. Nenässä tuntui kevyttä painetta ja olo tuntui hetki hetkeltä kuumeisemmalta. Marssin täten päivällä Terveystalolle, jossa kirjattiin kolmen päivän saikku ja pari reseptiä. Reseptejä noutaessan Apteekista, oli muun mustalainen hankala asiakas. En jaksa selostaa mitä kaikkea hän uikutti tiskillä, mutta tämä vahvisti stereotypian mustalaisista olevan enemmän kuin totta.

Kumma kyllä meidän pilipali-mittarin mukaan ei ole kuumetta, mutta kai minä nyt itse tiedän onko olo kuumeinen vai ei! Noh, lepäilin päivän ja tokenin parempaan suuntaan iltaa kohden.

Emme menneet Lindan kanssa jatkoilemaan eilen ja siitä sai kiittää sunnuntaina. Heräilimme hitaasti ja muuta ei oikeastaan päivästä olekaan kerrottavaa. Teimme riisiä ja kanakastiketta. Voi tätä jännää elämääni! Vaan toisaalta täytyyhän elämässä olla tällaisia verkkaisia päiviä, muuten tapahtumapäivät eivät tuntuisi miltään.

Näyttää muuten mitä todennäköisemmin siltä, että Abba-kissamme on hukannut muistitikkuni.

Päiväkirjan teko alkaa jossain vaiheessa tympäisemään kunnolla ja niin on jälleen tapahtunut. Erityisesti jos ei ole päivästä mitään mainittavaa kerrottavaa, tuntuu kirjoittaminen puulta. Noh, enää kymmenisen päivää jäljellä, ehkä minä sen kestän.

Heräsin yksin asunnossa. Näin tapahtuu hyvin harvoin. Kahvia, aamupalaa, leffaa, musiikkia, jumitusta, koneellaoloa, kissojen ruokkimista, suihkussakäyntiä...

Kolmen jälkeen lähdin Helsinkiin jännittäen toimiiko Ainolan aseman lippuautomaatti. Toimihan se, ihme kyllä! Helsingissä sain odotella hetken seuralaisiani ja päädyin Rautatieaseman Pullmanniin yksille. Noh, onneksi ei mennyt kauaakaan kun Linda ja Alli minut hakivat sieltä pois ja aloimme suunnitella ruokapaikkaa. Italiailainen pizza-paikka löytyi Kampin yläkerrasta, vaan eipä ollut kovin kaksinen ruoka.

Sitten takaisin rautatieasemalle ja junalla Pasilaan. Pasilassa koukkasimme Fallun matkaan ja teimme matkaa ihmismeressä Hartwall Areenalle. Tapahtuma oli vähän erikoisempi: Harry Potter ja Viisasten kivi näytettynä isolle screenilla sinfonia-orkesterin säestämänä. Heti alkuun kapellimestari kertoi, että on suotavaa reagoida ja näyttää tunteensa elokuvan aikana. Eli rautalangasta väännettynä: pahiksille buuattiin ja sankareille hurrattiin. Niin ja tietysti Alan Rickmanille.

Väliajalla näimme Juliaa ja ostimme pienet sipsipussit, limukkaa ja sidukkaa. Katsomoon ei kuitenkaan saanut viedä alkoholijuomia, joten jouduin tekemään pienen urheilusuorituksen, sillä viimeinen "jatkuu"-kuulutus oli juuri tullut. Vaan täytyy sanoa, että oli kerrassaan hieno spektaakkeli!

Sitten Pasilan rautatieasemalle ja junan odottelua tunti. Lähdimme takaisin keskustaan ja samaan Pullmanniin yksille mistä lähdinkin. Sitten väsyneenä kotiin.