IRC-Galleria

Jumalat juhlivat öisin ei ollutkaan niin hyvä kirja. Jokin jää puuttumaan, jos kirjailija ei välitä henkilöistään.

Äiti löysi Universumien Tomun. Se lukee niitä nyt maanisesti yökaudet. Olen salaa siitä aika ylpeä.

Syke on tullut vahvemmaksi, niin vahvaksi että sitä on välillä vaikea kestää. En vieläkään pysty kirjoittamaan kunnolla. Se ei kuitenkaan ole helvetti. Helvetti on se, kun yhteys katoaa. Kun niin käy, ei ole enää mitään. Sitäkin pitää oppia hallitsemaan.

Omistan nyt koko Universumien Tomu-trilogian. Ostin Lukulaarista kaksi puuttuvaa osaa. Kultaisessa kompassissa ei ole kansilehtistä, siis sitä kiiltävää kannen päälle taitettua paperia. Se oli viisi ja puoli euroa halvempi kuin vastaava kannella varustettu, joten ostin sen. Kirjaelitismissä ei ole paljon järkeä, jos rupeaa elitisoimaan niiden ulkonäöllä

Luen Jumalat juhlivat öisin-kirjaa. Olin melkein sekaisin siitä tänään. Vahvaa tavaraa. Laura käski minun miettiä kirjan loppupuolellakin, ketä sympatiseeraan. En enää Henryä. En tiedä.

Nyt suljen koneen ja valehtelen itselleni, että menen nukkumaan. Sen sijaan menen alakertaan, otan sen kirjan ja luen sen joko loppuun tai kunnes olen aivan liian väsynyt. Sanon itselleni että luen vain hetken, mutta eihän se ikinä jää vain hetkeen.

Tappoivat Bunnyn, perkeleet.

Listaa seitsemän laulua, joista tällä hetkellä pidät. Genrellä ja sanoilla ei ole väliä, eikä haittaa vaikka laulu ei edes olisi mitenkään hyvä, kunhan itse nautit siitä. Kopioi nämä ohjeet omaan päiväkirjaasi/blogiisi/journaliisi niiden seitsemän laulun kanssa. Nakita sitten seuraavat seitsemän henkilöä nähdäksesi mitä he kuuntelevat.

1. YUP: Meidän on annettu pudota
2. Full Metal Alchemist: Brothers
3. Oasis: Cast no shadow
4. YUP: Roswellin kattilaan!
5. Wishmaster misheard lyrics ("Hamster! A dentist! Hard porn! Steven Seagull!)
6. Star Wars gangsta rap
7. Oasis: Live forever

Nakki napsahtaa joskus myöhemmin. Olen niin laiska että hyvä kun jaksoin tehdä edes tämän.

Ei enää psykaa. Ikuna ikuna ikuna. Paitsi jos meen lukemaan sitä yliopistoon pyhien välivuosieni jälkeen, niin sitten asiaa joutuu ehkä vähän jo harkitsemaan.

Mulla on taas vapaa-aikaa. Aioin käyttää sen ryyppäämiseen, paskanpuhumiseen, animen katseluun ja Paikan Jota Ei Ole ajattelemiseen. Kenties myös työssä käymiseen ja autokoulun suorittamiseen. Lisäksi aion lukea uudestaan Maagisen kaukoputken, satunnaisessa sivujärjestyksessä. Ihan kuin en olisi lukenut sitä koko tänä aikana, kun teeskentelin lukevani psykaa.

En kirjoita hissaa. Opon ja äidin mielestä se on hyvä idea. En muutenkaan ole enää se ihminen, joka loistaa yo-kokeissa. "Yhtäkkiä kaikki tuntui helpolta. - - - Ei mitään järkeä pitää siitä kiinni."

Se kirjoitetaan van Gogh.

Minä tiedän nyt kaiken psykologian tutkimusmenetelmistä. Inhoan sitä, että Phineas Gage täytyy mainita joka kirjassa. Siitä tulee ikävä olo pitkäksi aikaa. Miehen kävi surullisesti ja sen perheestäkin tuntui varmaan tosi pahalta. Olenko ainoa, joka ei pysty ajattelemaan näitä juttuja ilman human interestiä?

Perjantaina luettiin psykaa kavereiden kanssa. Parhaita paloja: "Joiltakin luovilta yksilöiltä puuttuu tiettyjä asioita, ja näinollen motiiveja, jolloin he pystyvät keskittymään paremmin luovaan työhönsä." "Ai niin kuin 'kiva, mulla ei ole ruokaa, nyt pystyn hyvin tekemään taidetta kun ei tarvii ajatella syömistä?'" "Ei, kun että että ihmisestä puuttuu joku osa, niin kuin Vincent van Goehilla..." "Siltä puuttui korva!"

Repeilimme. Silti alkoi tuntua pahalta van Goehinkin puolesta (sitäpaitsi kirjoitan sen varmaan väärin). Mun tulee aina yhtä paha olo kun katson tai ajattelen sen maalauksia. Ja sitä korvajuttua.

Mä makaan x-asennossa lattialla ja luen 12 000 syytä olla onnellinen -kirjaa, ja valitan ettei psykankirjojen tieto ole riittävän syvällistä.

Urakehitystä tapahtuu. Minusta tuli pehmismyyjä. Läpy läpy yatta yatta.

Nimesin pehmiskoneeni Roopeksi. Tai ei se minun ole, mutta sitä tulen enimmäkseen käyttämään seuraavien viikkojen aikana. Ajattelin että olisi kivempi kutsua sitä mielessäni jollain nimellä: "Roope on nyt valmis", "Roope ei jaksa nyt tehdä pehmistä", "Roope tahtoo lisää pehmisnestettä" et cetera. Se tuntuu jotenkin sympaattisemmalta, vähän niin kuin työtoverilta. Onkohan mulla ehkä liian vähän sosiaalisia kontakteja?

Ajaminen sujuu jo paremmin. Joskus ehdin vähän katsoa liikennettäkin ja älyän vaihtaa vaihteen itse, jos uskallan. Kirjoitan larppia enkä lue psykologiaa vaikka pitäisi. Ei huvita. Tänään tein elämäni viimeisen ruotsinkokeen, vituiksi meni kuin Jeesuksen pääsiäinen. Tulin myöhässä ja lähdin ekana. Luetun ymmärtämisessä puhuttiin jostain exlibriksistä, enkä koko tekstin aikana saanut selville mitä helvettiä ne ovat. Kirjanmerkkejä?

Päivän lause: "Mutta miten siitä voi tulla hyvä mieli kenellekään että jos kolme perunaa jaetaan puolelle ihmiselle niin siitä tulee kuusi perunaa?"

Apocalyptica: Farewell ja Ruska
Yleistä yli-iloista j-poppia. Tykkään siitä, kun en tajua sanoja. Ovat varmaan täyttä paskaa, mutta kun laulavat sen paskansa japaniksi niin eipä haittaa.

juon yksin
kaaljaa/lonkeroo/viinaa
paskaa ym. mämmääääääää
bääbäääbää
ootte nössöjä
tzzzzz
olen
puutteessa/alasti/teinien
kanssa/turvallan
i
ja päälläni puskassa
niksoissani kyllä kiitos
aamen
ja vuokko ja moni muu
wittu
syvällistä

Heh. Star Wars-larppi Alendassa kaikkine mahdollisine kliseineen. Oli muuten itseasias hyvä peli, näin hauskaa ei ole ollut vähään aikaan. Nyt ymmärrän syvällisesti Anakin Skywalkeria. Ei meinaan ole ollenkaan helppo päättää kääntyykö Pimeälle Puolelle vai ei. Löysin myös äitini.

Synttäribileet perjantaina. Oli älyttömän kivaa, kiitos kaikille mukana olleille.

Olen täysi. Iältäni. Ikätäysi. Täysi-ikäinen. Kaunista. Suorastaan elähdyttävää. Oma passi paras passi tästä lähtien kyllä.

Puoli vuotta on mantra, jota hoen itselleni. Puolen vuoden päästä olen kouluni käynyt ja lapsuuteni suorittanut. Voin hankkia töitä, muuttaa omaan kämppään ja lakata killumasta narun jatkeena. Pelkään kuitenkin, että jokin muuttuu tässä ajassa. Että kietoudun naruun ja alan rakastaa sitä ja sitten unohdan että se on olemassa. Ajatus tuntuu älyttämältä, mutta tiedän että niin saattaa käydä. Takertumisen tiivein (kirjoitetaanko se noin?) hetki on juuri ennen vapautumista, ja joskus se on niin vahva että jälkimmäinen jää tapahtumatta. Tiedän että tämä on vain tunne, mutta tällaiset tunteet ovat olleet oikeassa ennenkin.

Orjapäivät ovat jo rutiinia. Silti niin hauskaa. Tuntuu hyvältä olla tykkiläinen. Elämässäni on jatkuvuutta, koska kouluuni ilmestyy peruukkeihin ja jätesäkkeihin pukeutuneita ykkösiä, joita saa hyppyyttää ja laittaa tanssimaan Hevosen jortikkaa.

Eilen ajoin koko tunnin oikeassa liikenteessä. Opettaja sanoi, että olisi ehkä sittenkin pitänyt mennä vielä parkkikselle. Se katselee minua penseästi ja painelee kytkintä ja kaasua silloin kun itse en ole älynnyt tai ehtinyt. Minä en varmaan ikinä opi ajamaan autoa. Saan papereihini leiman, jossa lukee: älyllisesti ja motorisesti kykenemätön oppimaan ajamisen perusperiaatteita. Ajokortti evätty pysyvästi.

YUP: Mitä elämän jälkeen? Ajattelin tänä aamuna, että jossain toisessa universumissa vanhuksille voitaisiin pitää sellaisia vähän niin kuin opotunteja. Mitä olet ajatellut tehdä elämän jälkeen? Vietätkö välivuoden kiirastulessa, vai alatko lukea taivaan pääsykokeisiin? Mille alalle olet ajatellut elämän jälkeen suuntautua? Elämässä olet saavuttanut hyviä tuloksia perhe-elämässä, sen sijaan työelämä ei selvästikään ole vahvin lajisi. Tämä kannattaisi ottaa huomioon elämänjälkeisen uran valinnassa. Jos menet taivaaseen, valitsetko pitkän vai lyhyen moraalin?

Musiikki on tajuntaa laajentava huume siinä missä mikä tahansa.