IRC-Galleria

Ihmiset, menkää kirjastoon ja lainatkaa sieltä Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla-trilogia. Edellistä lausetta luonnollisesti seuraava ajatus on: no joo, kai se pitäisi lukea kun se on kansallisaarre ja näin, ja on se varmaan oikeasti tosi hieno kirja, mutta ei millään jaksaisi kun se on niin tylsän oloinen.

Oikein, tylsiä kirjoja ei kannatakaan lukea. Mutta se ei kaikista ennakko-odotuksista huolimatta ollutkaan tylsä. Se on hieno kirja ja se on kansallisaarre, ja lisäksi sitä lukee (minun tapauksessani kuuntelee ääninauhalta) yhtä maanisesti kuin Harry Potteria. Se on yksinkertaisesti pirun viihdyttävä kirja.

Ja se laajuus. Kahdeksankymmentä vuotta, viisi sukupolvea, valtava määrä erilaisia ihmisiä. Kirjailija ei kumarra ketään hahmoaan, mutta suhtautuu kaikkiin myötätunnolla. Paikoitellen se on myös hauskimpia kirjoja, mitä olen ikinä lukenut. "Vääpeli on sitten kamala." Henkilöt heittävät läppää, vittuilevat, puhuvat rivoja ja ilmaisevat todellisia tunteitaan enimmäkseen yksisanaisesti. Lapset syntyvät, kasvavat aikuisiksi ja tekevät uusia lapsia. Kuolema tulee ja menee.

Se sai minut ajattelemaan, että tämä yhteiskunta, jossa nyt elämme, on seurausta monista aiemmin vaikuttaneista asioista. Ja että minä synnyin vuonna 1988, kasvan aikuiseksi 2000-luvun alussa ja tulen kuolemaan viimeistään joskus 2080-luvulla, luultavasti aiemminkin. Yksi lenkki sukupolvien ketjussa. Seuraus aiemmasta, syy tulevaan. Synnyn, kasvan, elän ja kuolen. Niin se menee.

Alkoholia, larppaajia, töitä, kirjoittamista, larppaamista ja Pohjantähteä. Onko väärin olla onnellinen ilman mitään syytä? Ei minun elämäni kovin kummoista ole, mutta se on minusta kivaa. Pidän asioista ja ihmisistä, pidän niin paljon että hymyilyttää. Laittavatko ne tähän juomaveteen jotain aineita vai miksi näin on?

Joskus hyvänolon tunne hetkahtaa, ja tulee paha olla. Mutta se ei kestä enää kauaa, stabiloidun nopeasti. Elämänilo on vakio, sitä ei voi ottaa pois. Olen onnellinen silti. Milläs sen viet?

Tuntuu jotenkin väärältä edes kirjoittaa tällaista. Mikä oikeus ihmisellä on olla hyvällä tuulella ja vielä myöntää se? Oikeasti menee päin vittua, ihan totta. Ihan totta, hei.

Paitsi ettei mene. Ja jos menee, niin pidän tästä silti.

Ja vielä hullummaksi menee. Työpaikka kyllä pysyy, eli sen puoleen ei huolta. Älkää kasvako aikuisiksi, eivät ne sen fiksumpia tai kypsempiä ole.

Olikin loppujen lopuksi yllättävän hauska tilanne se palaveri. Aikuisten maailma tulee koko ajan tutummaksi. Saattaa tämä vielä lopareihinkin mennä, mutta katsoo nyt.

Ne lukevat sitten kai minun galleriapäiväkirjaani ja ottivat onkeensa edellistä merkinnästä. Näin arvelee paranoian ääni. Totta kuitenkin on, että huomenna keskustellaan myyntipäällikkö Ollin ja toiminnanjohtaja Jarin kanssa jostain. Toivottavasti eivät ole penseitä he. Toivottavasti se on vaan joku rutiinineppauspalaveri, eikä keskustelutilaisuus jossa on tarkoitus ottaa selville että mihin helvetin aikoihin sinä tyttö näitä hommiasi oikein teet.

Siihen viideltä ylös-rytmiin en kyllä enää palaa, se on saletti. Etsin mieluummin vaikka uuden työpaikan. Mol.fi:ssä on yhdeksän sivua vapaita työpaikkoja ja niistä yksi on pelkille siivoojille. Pidän tuosta talosta kovasti, mutta en niin paljon.

Vähän ressaa silti. Auktoriteetti saattaa olla vihainen, ja se on aina pelottavaa. Lapsena oppi, että on kauheaa jos äiti tai opettaja on suuttunut sinulle. Siitä on vaikea oppia pois, vaikka nykyään se olisikin ihan sama.

Taidan suhtautua siihen larppina. Jännä sosiaalinen tilanne, jota en ole ennen kokenut ja jossa yritän selviytyä mahdollisimman hyvin. Olen kerran larpannut taloyhtiön kokousta, joten miksei työpalaveriinkin voisi suhtautua samoin.

Eräiden joutilasrunkkareiden pitäisi oppia menemään töihin ajoissa eikä viivyttää sitä aina iltapäivään vain siksi että voi.

Koskahan ne potkivat minut ulos tuolta? Tänäänkään en ehdi olemaan kuin nelisen tuntia, koska illalla on larppi. Teen ne puuttuvat kyllä aina, mutta ei tämä silti varmaan kovin kunnialliselta vaikuta. Koskahan joku tulee sanomaan, että arvon neiti, te vietätte työpaikallanne täysin satunnaisen mittaisia aikoja täysin satunnaisesti ja vaikka hommat hoituisivatkin, se rassaa meitä koska kahdeksasta neljään ihmiset perivät maan?

Toisaalta tämä on usein myös kovin mukavaa.

Tänään aamupäivällä tuli tuuli, joka sai pilvet liikkumaan. Niiden välistä näkyi palasia sinisestä taivaasta.

Tässä ei ole mitään symboliikkaa. Mitä minä säätilan muutoksille mahdan?

Olen juonut neljänä iltana viimeisen viikon aikana ja ollut niistä kolmena aivan kujalla. Eilen olin neljän aikaan hortoillut kotiin ja koitin nukkua, mutta päästäni kuuluvat rumpujen äänet häiritsivät. Ei näin. Ei ollenkaan näin. Nollapiste lataa kasvoihin.

Näin taas omituisia unia. Osa oli vastenmielisiä, osa ahdistavia ja osa palkitsevia.

Pitäisi hakea johonkin kouluun tai johonkin johonkin. Ei tätä ei-missään-ei-kukaan-olemista oikeasti jaksa.

No, kyllä tää tästä.

Vitun joulu.