Olen tässä jo vuosia ennustellut seuraavaa: kunhan tutkimustyökalut joilla aivoja tutkitaan kehittyvät tarpeeksi, tullaan huomaamaan että rokotteet vaikuttavat lapsen aivojen kehitykseen. Eikä mitenkään ihan vähän.
Edistyneimpiä tutkimustekniikoita käyttäen, Pittsburghin yliopiston tutkijaryhmä
on nyt sitten löytänyt rokotettujen ja rokottamattomien koe-eläinten käytännössä jakautuvan ryhmiin "paljon autismia" ja "ei lähes ollenkaan autismia". Saa esittää arvauksia kumpi oli rokotettu ryhmä.
Rokotetun eläimen aivoissa havaittiin sama "liikakasvu" kuin autistisen ihmisen aivoissa, sekä sama
"emotionaalisen keskuksen" vajaatoiminta, joka yleisesti yhdistetään autismiin. Lisäksi huomattiin että rokotetuilla on mantelitumakkeessaan enemmän
opiaattien vastaanottoon liittyvää aktiviteettia.
Mantelitumakkeen, eli amygdalan poikkeamista tehtiin havaintoja useimmiten vasta kuukausia, jopa vuosia ensirokotusten jälkeen. Tämä on myös aikataulu jolla poikkeamia yleisesti aletaan havaita ihmislapsissa.
Tutkimuksen on vastikään julkaissut vertaisarvioitu
Acta Neurobiologiae Experimentalis-tiedejulkaisu. Päätoimittaja Tri. Kris Turlejski kommentoi tulosten olevan "hälyttävä löytö", ja tukevan "mahdollisuutta että varhaisiän rokotteet ovat yksi syistä autismiin".
Itsehän haluaisin tässä vaiheessa kovasti tietää että ketä syytetään nyt? Maailmalle on nimittäin hoettu elohopearokotteiden ensiesittelystä saakka, että kyseessä on ihan vitun turvallinen tuote, eikä varsinkaan autismin kanssa ole näillä rokotteilla yhtään mitään tekemistä. Kukahan ottaisi vastuun paskapuheista, nyt kun tiedämme että autismin ja rokotuksien välillä on todellinen, vankka yhteys?