IRC-Galleria

Juuri näin.
Tosin kylläkin suurin piirtein - liekö sattumaa yhdessä muiden seikkojen kanssa koskien tämänhetkistä tilannetta.
Mut kyllähän ne viikonloput on mukava viettää yhessä, tiiviimmin ku paita ja perse, ne kun ei oo kosketuksissa toisiinsa (yleensä). Vaatevertaukset on kuitenkin hyvä jättää pois, kun nehän ei tilanteeseen millään tavalla liity. (uuuh)

Mut on se silti mukavaa jättää kaverit ja deittailu vähemmälle huomiolle, hylätä kone omaan nurkkaansa, jättää isän höösääminen sikseen ja lakata ajattelemasta tulevaa. Hälläväliä-asenteella eteenpäin, kunhan vaan tää hetki on ja pysyy. Tai sitten ei.

Jos nyt täytyy valita taas tilanteeseen, ei enempää tai vähempää kuin täydellisesti, sopiva biisi, niin mielessä on vain ja ainoastaan Musen Supemassive Black Hole.
Sanat - täydellinen kuvaus. "Oh baby I'm a fool for you.." Ja mikäli kyseinen herrasmies (enemmissä tai vähemmissä määrin) sattuu tätä lukemaan, niin "You set my soul alight", ei voi muuta sanoa. Tai voi, toden totta. ;) Mutta nehän mä jätän pois tästä. Tätä lukevat myös alaikäiset, eikö niin, nenA-? ;)

Ja mitäs muuta tähän hetkeen?
Niin, torstaina koululle sopimaan siitä, etten siellä jatka (ah!), olosuhteista huolimatta ja juuri niiden takia.
Poika voi hyvin ja kasvaa kovaa vauhtia. Lapsonen täytti eilen puoli vuotta. Jonistakin on muodostunu pikkuriiviölle mieluisa auktoriteetti.
Öitäni en tietenkään vielä täysin rauhassa nuku, nykyään toisinaan lainkaankaan.
Pää on edelleen sekasin, luonnollisilla ja vähemmän luonnollisilla tavoin.
Tupakka maistuu taas. Mitäpä sitä juuri nyt lopettamaankaan. Siitä puheen ollen.. ;)
Niin, ja mikäs päivä tänään olikaan? En muista.

Sinäänsä tuo Happoradion (alunperin Leevi and The Leavings) laulama tokaisu pitää paikkaansa, mutta asiahaarat huomioon ottaen oli torstai iltapäivä, ja sillon kun en tuijottanut vessanpöntön pohjaa, tuijotin sekalaisin tuntein sohvan päätyä kyljelläni maaten. Sillon ei enää kellään ollut kivaa.

Olen tosiaan se sonni, porsas, ja aivan taatusti myös apina. Kyllähän tässä vois jo sanoa, että suu oli täynnä heinää, ja kylläpä mä mieskin varmasti kehtaisin olla, kun kehtasin kerran tuonkin toteuttaa.

Punaiset kynnet?
On.
Salaiset unet + kaikkien kanssa vehtaaminen?
Taatusti.
Munat?
Ei. Mut sullahan on.
Hankaussähkö ja kipinät?
Oi, kyllä vain.

Ja hengiltä kiusaaminenhan on hauskaa, kunhan vaan todella saa tehdä kaiken.
Minä se vasta kehtaan!

Noniin.. Nyt kun olo alkaa joten kuten olemaan selviytymisvoittoinen, niin voisin todeta, että kyllä se Uusi Vuosi olisi toisinkin saatu vaihtumaan. Luulisin.
Ei lapset käyttäydy noin, vaan aikuiset. Mikä mä sitten olen? No teini tietenkin. Pahin kaikista.

Nyt kun on sitten tullut tehtyä, mitä tehdyksi tuli, niin kyllä on olo kuin pahimmalla hölmöllä, mikäli sä et enää tuosta ovesta sisään kävele.
Mutta elettelen toiveita, että niin teet. Jos sä säästit mut vittuilulta sillon, kun sitä kaikkein vähiten tarvitsin, niin eiköhän tämäkin palvelus kuulu settiin.

Olihan se mukavaa. Enemmänkin kuin mukavaa, vois kyllä uudelleenkin ottaa.
Pakko myöntää, että näin jälkikäteen voin ehkä myös myöntää olevani ihan vähän ihastunut. Tai ainakin jotain sinne päin. (:

Uutisia:

- Välejä kiristävä köhiminen yleistyy huoneistossamme.
- Pikkulinnut ovat vihdoin luovuttaneet Texiltä saamansa huomion jäljille.
- Uusi Vuosi lähestyy yksinäisenä.
- Twilight on elokuvateattereissa nyt perjantaina (P*****)
- Kissan raateleman tytön kauhunhetket: "Selvisin pintanaarmuilla!"

Kylläh, juuri näin. Taas hereillä, näinhän se toimii, kun kello on soimassa kuudelta. Kyllähän tässä vielä aikaa on. Tosin, riittääkö sitä nukkumiseen - sitä en osaa sanoa. Mikäs siinä, kun kone taas toimii. Tänään kun toimintavikaa tarkisteltiin, putsaus osoittautui aiheellisesti - löytyny yli 1000 virusta. Kyllä, siinä ei ole kahta nollaa liikaa. Täys tonni.
NenA- on ystävällisesti luvannut saapua valtiovierailulle vielä tuossa perjantain puolella.

Ja keuhkot kailottaa hallelujaa! Mahtaisko olla parempi lopettaa se röökin kiskominen? Nääh, mitä turhia.

Vielä ei ole tietoa siitä, koska tulee lähtö, ja mihin sitä lähdetään. Nyt on siis koko Eurooppa avoinna. Jos ei sinne Norjaan, niin Tanskaan, Iso-Britanniaan, Italiaan, Saksaan, Ranskaan - minne vaan, kunhan pois. Enkä vastaan siinäkään asiassa laita, jos maassa sattuu olemaan tarpeettomankin suuri kapasiteetti palomiesten suhteen. Ei, en kärsi pelosta tulipaloja kohtaan. Nyt on kyse jostain aivan muusta palosta.
No, hyvä on, yhtälailla ne muutkin ammattikunnat kelpaa.

Töistä ei oo sitten niin tietookaan. Eikä lomakohteesta.
Niin, ja kilpailun vuoksi: Nelli on mun lemppari, siinä naisessa on asennetta. ;) Hurmaava biatch.

Hyvvee Uutta Vuatta, juhlitaan yhdessä, jos tavataan!

Epätoivon huuto, kääntynyt siksi, jota kukaan ei enää kuule.
Varjo seinällä, repaleinen reunoista, haavoilla sisältä.
Huomaamaton tuuli joka vain tahtoo ihollesi päästä.
Ilmaa. Tyhjiö. Vailla ketään, joka hengittää.
Kyynelten lampi ilman häntä, joka itkee. Kuivuu, tulvii yli.
Merisuolaa keskellä mannerta, ilman että missään näkyisi vettä.
Kaipuu ilman sydäntä. Ilman tuskaa. Ilman itkua.
Hulluus ilman intohimoa. Tyhjät silmät, suu hymyssä.
Kofeiini ilman kahvia, huume ilman vaikutusta.
Kuu ilman auringonvaloa. Hella ilman lämpöä, puut palaen.
Hellyys ilman sanoja, ilman kosketusta, ilman hymyä.
Aivot ilman ajatuksia, ilman mitään, mitä ohjata.
Uni ilman väsymystä, kuolema keskellä elämää.

Sitähän minä olen, olen aina ollut.
Tajuathan, miltä tuntuu, kun on kansi, muttei astiaa?
Minä olen pisara joka ei löydä rantaa jolle kuivua,
ei tunne pinnallaan aurinkoa haihtuakseen pois.

Nimittäin puurtaminen tässä koulussa. Ei siis osottautunut ihan niin omaksi kuin alunperin luuli. Paljon jää muistoja, suurin osa aivan mahtavia.

Kissanainen: "Taasko se siivoo..?!"
Anne: "Mikketsä anna Nenan nenuttaa?"
Silja: "Mä kuvittelin, että mä hyppäisin veteen, ja sen pinnan alla on ihan toinen maailma, jossa on vihreetä ja.."

Mä en tiiä, miten mä painan päätä syvemmälle ongelmiin, sitten kun te ette oo enää repimässä mua välillä pinnalle hengittämään. Pelkään, että hukun.
Eilen jo itkettiin sylikkäin, Silja söi kyyneliä. Kasteltiin kaverin paita ja vollotettiin sitä, miten paljon jää puuttumaan. En usko, että jäähyväiset tänäänkään itkun ulkopuolelle jää. Taidan siis ennemmin tukehtua kyyneliin.

Kissanainen: "No älä nyt herppaa!"
Anne: "siis onks sun pakko olla noin älyttömän lapsellinen?"
Silja: "En mä nyt enää haluu lähtee muuten vaan sinne.."

Miten mä voisin teille pienille kertoa, että ootte enemmän kuin tärkeitä, ootte rakkaampia kuin muut ihmiset tällä puolella maailmaa? Miten mä voin kuvata sitä tunnetta, kun astun ulos talvi-ilmaan, ja te kiedotte yhdessä kaulaliinan mun kaulaan hymyillen? Kuinka mä voin kuvata sitä, miten hymy ja katse voi saada koko päivän pelastumaan, järkyttävimmänkin irvistyksen sulamaan hölmöksi virnistelyksi? Kenen kanssa mä nyt kikatan kippurassa lattialla tai kääriydyn vilttiin ahtaalle istuimelle? Kuka nyt huolehtii siitä, että kaikki meistä pommiinnukkujista varmasti pääsee aamulla ylös?

Kissanainen: "Vitsi, sä oot enkeli!"
Anne: "Woi, pikku-peikko, tuu tänne.."
Silja: "Mut Jeesus rakastaa sua joka tapauksessa."

Nyt aikaa on enää n. 5 tuntia siiten, kun koulupäivät täällä on lopullisesti ohi, oppiminen teidän seurassa loppu. Kenelle mä nyt lähetän lappusia? Kenelle mä nyt näytän ne tyhmät piirustukset, joita ikävissäni piirrän? Kuka nyt nauraa teidän vastaaville?

Kissanainen: "Hei, me myöhästytään."
Anne: "Jorma kyrvähtävällä ärrällä."
Silja: "Raakojen tomaattien mehu on kylläki keltasta, kato vaikka! Eiku, oho.."

Kun kyyneleet valuu pitkin poskia, kuka ne kuivaa?
Kun mökötys valtaa mielen, kuka ylös nostaa?
Kun lähden ulos tarpomaan, kuka sisään noutaa?
Kun tuntuu, ettei kestä, kuka mut korjaa?
Kuka auttaa?
Mikä helpottaa?
Kuka rakastaa?
Mikä nyt parantaa?

You will always be the dearest thing in my heart, the most beautiful thing in my mind. I'll never forget you, I promise that I'll always love you. I'll aways be there for you. I will always remember you, how could I do not? So many words, so many things have passed us. The time goes by, just keep holding on. The pain goes away in time, all the good things come to our minds.

Ootte niin rakkaita ystäviä, että voin myös olla varma siitä, että te ilmotatte mulle kaikista nyt sattuneita kielioppi ja kirjotusvirheistä.
Yhteys ei lopu, side ei katkea. Luvatkaa.

Tuossahan se jo viehessä laahustaakin, kortti kädessä, panta päässä ja rillit nokalla muistuttamassa aikuismaisesta arvokkuudesta. Ympäri vuorokauden kauniin hillitty, mutta silti tulisempi kuin väkevinkään valmiskastike. Eipä onneksi suuttunut tästä peikostakaan, joka hänen koneellansa näpyttelee.

Koulun ensiavusta oppineena: sokkitila on usein merkki sisäisistä vaurioista. Mahdampa olla todella sokeeraavaa katsottavaa, kun sydän puuttuu rinnasta. Taisipa joku sen aikoinaan pois repäistä. Kirjan kannen takana, ristikko edessä, on helppo kuvitella pitävänsä itsensä lämpimänä, mutta kun ei ole makuulla, ei mikään auta, sormenpäätkin ovat kylmät. Liekö jonkinlainen myrkytystila tuokin, johtuvan luulisin kynsilakasta, empä muusta tiedä.

Nytpä sinä laahustit syvään huokaillen keittiöön, ja ilmoitit, että sinulla on sairas nälkä. Niin minullakin, ystäväni, minunkin nälkäni on sairaana. Mutta uskon, että se palautuu entiselleen, kun ruokin sitä. Ehkä jo tämän yön aikana. Sitä odotellen..

Lakkaa nyt hyvä ihminen miettimästä sitä kirjaa, tai sä menetät järkes niinku mulle kävi Twilightien elämän vampyyrien kanssa. Mä voin haaveilla elämästä vampyyrina tai kaiken jakamisesta sellasen kanssa, mutta ihmiset pitäis suakin hulluna, jos sä sekaantuisit mystisiin kukkakasveihin. Usko ees mun mieliksi Edwardiin. Kyllä susta vielä jonakin päivänä tulee Bella. Niinku mustakin. Joo, joo, sen päivän kun näkis. Eli toisin sanoen mustakin tulee vielä kukkiinsekaantuja sun seurana.. Ja kaikille tiedoksi: Tää on niin inside, ettei edes Anne itse välttämättä tajua tästä kaikkea.

Nyt on sitten koira hanskassa, maksu kasvattajalla ja nimet paperissa, mikä on taatusti hienoa. Keminmaaltahan kyseinen pikku kettukoirauros haettiin. Reissulta on tallennettu todisteita, jotka pian myös löytävät tiensä tänne irc-gallerian puolelle!
Suurilla haaveilla ja toiveilla lähtee siis nyt käyntiin Texin ja meikäläisen elämä, isäpappaani tietenkään unohtamatta. Joulun jälkeenhän Texi aloittaa tutustumisen kettujen kaadon ihmeelliseen elämään, opetuksesta en tosin vastaa minä. Kaikki mukaan kannustusjoukkoihin!

Ensinnäkin, osaan ajaa nykyään holtittomasti jo päältäajettavaa ruohonleikkuriakin. Terttu (katso yhteisö: TINtermia) juoksee paniikissa perässä ja huutaa, kun ajaa metriä lähempää ojaa.
Täytyy myöskin muistuttaa meidän ihanan solumme, Huittisten ammatti- ja yrittäjäopiston (HAYO) Kokemäen yksikön asuntolan numero A1 täydellisistä asukeista. Meitähän siis on täällä
-Kissanainen
-Pikku-Peikko + Sympaattinen avaruusotus = väärä- + oikea-aivo = aivot
-Emma-yksinäinen
-The Uusi
-Jeesus-Panda.
Samassa solussa 6 ihmistä, joista 4 on täysiä hulluja. Mukavaa.
Selkä kutiaa, housut puristaa, kotimatka alkaa auton lähtiessä koululta tällä hetkellä n. kahdeksan minuutin kuluttua. Miten mukavaa. Pori odottaa, ja muistutampa vielä, että kahden päivän kuluttua saapuu vihdoin se hartaasti odotettu Texikin! Nyt toivottelen kaikille mukavaa viikonloppua, sillä sen ajan tämäkin sekopäinen sanakulinaristi aikoo pitää ansaittua lomaa, ikävä kyllä ilman aina-ihanaa-Terttua, ja sympaattistakin-sympaattisempaa-Iboa. Bitägää Hausgaa ja Nauttigaa algusygsyn viimeisistä lämmittävistä aurinkonsäteistä. Kuulemisiin!

Ensinnäkin, kuinka moni ihminen lopultakaan välittää hittojakaan siitä, miltä toisesta tuntuu? Kuinka moni oikeesti on valmis tekemään uhrauksen, edes ihan pienen, jotta toisella olis parempi olla? En mä ainakaan, en ilmeisesti ainakaan tarpeeksi.
Toiseksi, mikä uhraus on tarpeeksi iso, jotta se riittäis saavuttamaan keskenäisen kunnioituksen niiden henkilöiden välillä, joita kyseinen uhraus koskee? Vai riittääkö mikään, siis ylipäätään mihinkään?
Entä, koska kipu loppuu? Mikä on kivun päättöpiste, tajuttomuusko? Tunteeko kipua silti? Vai onko lopullinen kivunpoistaja todella vasta kuolema? Mikä on pientä kipua, koska on oikeutettua sanoa, että jokin "sattuu"? Mielipideasiako? Niistä taas ei voi kiistellä.
Onko tunteilla leikkiminen oikeutettua? Onko sallittua aloittaa suhde, jos ei ole varma, tunteeko mitään, tunteeko tarpeeksi, ja voiko tunne kehittyä? Jälleen kerran törmäämme yllättäen kysymykseen: "Mikä on tarpeeksi"?
Onko turhaa toivoa toiselta ihmiseltä apua, jotta saisi vastauksen joihinkin näistä kysymyksistä? Onko suorastaan tungettelevaa ja törkeää pyytää, että ehkä toinen voisi auttaa saavuttamaan jopa miellyttävän lopputuloksen?
Onko mahdollista olla tuntematta mitään? Onko turtana olo tuntemista, tunnevammaisuutta kenties? Miten saavuttaa täydellinen tunteilemattomuus, saavuttaa se piste, ettei mikään satu, ettei mikään liikuta, ei tee surulliseksi, eikä myöskään ilahduta? Onko kuolema ainoa vaihtoehto, vaiko kenties lähipiiri, joka on tukena jokaisessa asiassa, niin hyvässä kuin pahassakin?
En tiedä. Tietääkö kukaan, edes Jumala, ja onko Jumalaa olemassa, jos on, niin mikä niistä?