IRC-Galleria

[Ei aihetta]Tiistai 05.05.2009 01:00

Hmm tuota, sekosin tänään aamulla yhdestä pienen pienestä asiasta liian pahasti.
Nukuin viime yönä joku 3-4 tuntia.
Tapasin yhen ihmisen tänään yllättäen ja tulin surulliseksi sen puolesta, kun kuulin yhen jutun.
Kaikki läksyt tekemättä - väsyttää jo valmiiksi aika helvetisti.
Kahvi ja tee <3
Mulla on koko ajan muka nälkä, ja sit kumminkin kaikki ruoka inhottaa.
Treenitkin jäi taas väliin sen saksan leffan takia. :/

Oli taas aika jee-päivä.
Mut aamu oli kiva <3

<3Maanantai 04.05.2009 00:42

Aivan uskomaton konsertti, olen nyt häkeltynyt ja hieman haikea. Itkin aika tavalla, sekä itse musiikin takia että siksi, että kirjan tapahtumat palasivat niin elävinä mieleen.
Solistit olivat upeita, etenkin tämä belgialainen sopraano ja se aww-ihana poikasopraano. Ainakin nimen perusteella oli ilmeisesti ihan suomalainen, mutta äänsi tosi kaunista englantia. Ei voi kuin ihailla.
Ja sitten se kuvitus, se sopi niin hyvin siihen musiikin tunnelmaan ja oli kaikin puolin upeasti toteutettu. Kartta varsinkin auttoi teoksen seuraamista.

Haluan lukea Sormusten herran taas. <3

[Ei aihetta]Lauantai 02.05.2009 02:48

Huomenna TSH-sinfonia. Tampere --->

Eilen oli jännää, tein oman kahvilassa istumisen ennätykseni. Käveltiin ensin kaverin kanssa tunti kaupungilla ja mentiin sit kahvilaan, kun tyhmät Finnkinon teatterit olikin kiinni. Oikeasti, oltiin siellä seittemän tuntia. xPP Ite kahvila meni kiinni, mutta kun samassa tilassa on myös ravintola siinä toisella puolella ja ilmeisesti myös hotellin sisäänkäynti, niin ei meitä heitetty ulos. Olin sit kotona joskus kahelta yöllä. :DD Nyt on kumminkin tosi hyvä olo, kun sai puhua ihan kaikesta mahollisesta niin hirveän paljon... Siis oikeesti, kaheksan tuntia yhtäjaksoista keskustelua. <3
Kummasti alkuilta sisälsi paljon kirjallisuutta, filosofiaa ja psykologiaa (siis ihan teoriaa) ja sitten, kun alkoi väsyttämään, aiheet muuttu aika levottomiksi (mikä ei estä käsittelemästä niitä vaikkapa juuri psykologian näkökulmasta, kuten tuli huomattua... :P).

[Ei aihetta]Keskiviikko 29.04.2009 02:11

Hmmm, sain mielenkiintoisen idean sitä CV:tä varten, en tiedä mitä enkun maikka tykkää.
Itsepähän käski käyttää mielikuvitusta. :)

[Ei aihetta]Keskiviikko 29.04.2009 00:09

En oikein tiedä tekisinkö huomenna yhden asian..? Jos käy nolosti (taas).

Sen sijaan olen ikävän tietonen siitä, että pitäisi saada laskettua matikkaa, tehtyä toi yks energiatehtävä ja enkun CV, mielellään tänään. Voisi aloittaa kohta? Mut luin sentään matikan yhet teoriat ja kai tajusinkin ne, kun putosin ihan kärryiltä, kun en pystynyt viime viikolla tekemään mitään läksyjä, kun oli ne tanskalaiset. :P

Toisaalta mua houkuttaa ihan liikaa vaalikoneiden kokeileminen.

[Ei aihetta]Sunnuntai 26.04.2009 17:26

Oi vitsi mikä viikko... Mutta oli hauskaa ja mun enkku-itsetunto on nyt huomattavan paljon parempi.

Ja eilen oli myös kivaa. Ensin kävin vähän kertomassa mielipidettäni päättäjille eduskuntatalolla - sen jälkeen jäätelöä ja kavereita ja ihanaa höpöttämistä ja jo melkein kesäinen Helsinki. <3 Jalat on nyt kyllä vähän kipeät.

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/04/800_ydinvoiman_vastustajaa_keraantyi_helsinkiin_705430.html

[Ei aihetta]Tiistai 21.04.2009 15:25

Psykoanalyysi punajuurella oli aika aww. :D

[Ei aihetta]Tiistai 21.04.2009 13:56

Hah, et:n tunti oli paras <3 Maasäteilyn tutkiminen :DD

[Ei aihetta]Tiistai 21.04.2009 02:48

Päätin olla huomenna ilonen.
Saa nähdä onnistuuko.

[Ei aihetta]Tiistai 21.04.2009 02:43

My English composition is ready. <3