IRC-Galleria

leijumme
sulkasiivillämme synnyimme
tuuleen ikkunat kehystävät asurinsinistä kaukana hopeaista taivasta
lampunsydämet vilkkuvat
lattialle paiskatut silkkikirjaillut sängynpeitteet
murskattua indigoa ja ruusunpunaiset
kukat joihin emme koskeneet ovat läpimärkiä

nimettömät jäsenet hajallaan
kovaotteinen käsivarsi suloisen

raukeana olkapäälläni
syvä hengitys pullistaa hänen rintaansa joka nostaa
minua leuka sulautuneena
kiinni paksun kaulan
kosteaan kaareen

keski-
kesä keski-
yö muistojenpurkaus

sitten
ensimmäisten elinkuukausieni
en ollut tuntenut toista täydellisesti
itsekseni

en enää
tiennyt
mistä minä alan





* * *
Purettuasi itsestäsi ulos
kaikki sodat joissa olet taistellut;
kun olet vapissut ja karjunut
ja romahtanut nyyhkyttäen päälleni,
sinun kuorsauksesi ei heijastu takaisin selkärangastani,
etkä sinäkään käännä minulle kylmästi selkääsi.

Kyselet koko ajan kuka minä olen.
"Mistä sinä uneksit, carissima?"
pääsi lepää raskaana rinnallani.
"Että saisin olla sinun kanssasi", vastaan hiljaa.
"Että voisin jättää maailman kuiskauksen itsestäni,
aaveeni, sanojen magna operan."

Tunnen silmäripsiesi pyyhkäisevän ihoani,
pikkupoika liukuu takaisin omaan itseensä,
palaa sisimpäänsä, levolliseen keskukseensa
ja minut jätetään soutelemaan yhdessä hänen sisäisten
legiooniensa kanssa, kaleeri autiossa horisontissa
kun taistelu on lopulta päättynyt.


Bernardine Evaristo