IRC-Galleria

leijumme
sulkasiivillämme synnyimme
tuuleen ikkunat kehystävät asurinsinistä kaukana hopeaista taivasta
lampunsydämet vilkkuvat
lattialle paiskatut silkkikirjaillut sängynpeitteet
murskattua indigoa ja ruusunpunaiset
kukat joihin emme koskeneet ovat läpimärkiä

nimettömät jäsenet hajallaan
kovaotteinen käsivarsi suloisen

raukeana olkapäälläni
syvä hengitys pullistaa hänen rintaansa joka nostaa
minua leuka sulautuneena
kiinni paksun kaulan
kosteaan kaareen

keski-
kesä keski-
yö muistojenpurkaus

sitten
ensimmäisten elinkuukausieni
en ollut tuntenut toista täydellisesti
itsekseni

en enää
tiennyt
mistä minä alan





* * *
Purettuasi itsestäsi ulos
kaikki sodat joissa olet taistellut;
kun olet vapissut ja karjunut
ja romahtanut nyyhkyttäen päälleni,
sinun kuorsauksesi ei heijastu takaisin selkärangastani,
etkä sinäkään käännä minulle kylmästi selkääsi.

Kyselet koko ajan kuka minä olen.
"Mistä sinä uneksit, carissima?"
pääsi lepää raskaana rinnallani.
"Että saisin olla sinun kanssasi", vastaan hiljaa.
"Että voisin jättää maailman kuiskauksen itsestäni,
aaveeni, sanojen magna operan."

Tunnen silmäripsiesi pyyhkäisevän ihoani,
pikkupoika liukuu takaisin omaan itseensä,
palaa sisimpäänsä, levolliseen keskukseensa
ja minut jätetään soutelemaan yhdessä hänen sisäisten
legiooniensa kanssa, kaleeri autiossa horisontissa
kun taistelu on lopulta päättynyt.


Bernardine Evaristo

Kirjallisen kulttuurin lehti Nuori Voima julkaisi loppuvuonna 2006 teemanumeron, joka sisälsi lähes pelkästään kirjallisuusihmisten muistoja 1990-luvulta. Muoto oli lainattu toisesta lehdestä, johon se oli aiemmin saatu joltakulta ranskalaiselta kirjailijalta. Huomattava osa numeron kirjoittajista on syntynyt 1970-luvun jälkipuoliskolla, joten he ovat olleet 1990-luvulla teini-iässä.

Koska teini-ikä on hirveä rangaistus, johon kaikennäkevä Jumala saattaa kaikki perisyntisen nisäkäslajin yksilöt - vähintään ne, jotka ilman omaa syytään syntyvät länsimaiseen kulutuskulttuuriin -, on vaikea olla muodostamatta vaikutelmaa, että muistelunumeron todellinen teema olikin Helvetti, vaikka se oli epähuomiossa annettu lehden edelliselle numerolle.


* * *
Kuka on viaton? Onko viattomuus muuta kuin toivottava ulkonäköpiirre naispuolisessa pornonäyttelijässä? Onko viattomuutta olemassa?
Jos ei ole viattomuutta, ei voi olla myöskään syyllisyyttä, mutta syyllisyyttä tuntuu kyllä olevan yltäkylläisesti.


Antti Nylén

Mua raivostuttaa kaikki kokkiohjelmat joissa käytetään aineksia, joita kenelläkään ei ole. Tiedätte nämä: ". . . ja tähän seuraavaan ruokalajiin tarvitaan puoli lusikkaa auringossa kuivattuja valkosipuleita. . ." Kenellä jumalauta on kotona auringossa kuivattuja valkosipuleita? Ja jos menet kaupasta ostamaan, niin se on varma että niitä ei myydä puolta ruokalusikkaa kerrallaan, vaan puolen kilon paketeissa. Sitten kun sä kerran yrität tehdä jotain mahdotonta ruokaa ja huomaat ettet osaa, niin sitten sulla on puoli kiloa auringossa kuivattuja valkosipuleita joita sä et luonnollisen elämäs aikana IKINÄ tarvitse mihinkään. Eikä maksanut kun 204 euroa paketti! Mä olen varma että kyseessä on salaliitto. Tv-kokit ja keittokirjojen kirjottajat ottaa lahjuksia niiltä yhtiöiltä, jotka valmistaa niin kummallisia ruoka-aineita, että niitä ei muuten ostaisi kukaan. "Mitä me tehdään näille kurkuille jotka joku idiootti poimi raakana? Eihän näitä kukaan osta!"
- "Soita Syrjäselle ja käske sitä tekemään joku soppa missä voi käyttää raakoja kurkkuja tai myy ne seksikauppaan ja sano että mainostaa niitä luomumunina."
"Tämän ruokalajin valmistus olisi pitänyt aloittaa jo eilen, koska kastikkeen pitää hautua yli vuorokausi, joten tämä ohjelma kannattaa nauhoittaa." Etsi siinä nyt hunajataikinaisilla käsillä jostain tyhjä VHS-nauha ja avaa se muovikelmu siitä päältä. Aikaa tähän on kymmenen sekuntia. AAARRGH!


Riku Suokas

SADE
Ei, Marat
ei mitään vähäpätöisiä tunteita
minä tiedän että sinulle on kysymys aivan muusta
Sinulle niin kuin minullekin
kelpaavat vain äärimmäiset äärimmäisyydet

MARAT
Jos ne ovat äärimmäisyyksiä
niin ne ovat muuta kuin sinun äärimmäisyytesi
Luonnon vaikenemista vastaan
minä asetan toiminnan
Suuresta välinpitämättömyydestä
minä löydän tarkoituksen
Sen sijaan että katselisin toimettomana
minä puutun asioihin
ja sanon eräitä asioita vääriksi
ja työskentelen muuttaakseni ja parantaakseni niitä
On tärkeää
nostaa itse itsensä hiuksista korkealle
kääntää oma sisäpuolensa ulospäin
ja nähdä kaikki uusin silmin


Peter Weiss

Viime yönä palasin luoksesi pitkien vuosien jälkeen, näin kaukaa ja monien vastuksien kautta. Barrikadit ja risuaidat, piikkilankaesteet ja kiviröykkiöt nousivat tielleni. Kraatterit, kuilut ja haisevat juoksuhaudat repeytyivät jalkojeni eteen. Mutta vauhtini oli niin päätä huimaava, että lennähdin yli huippujen ja syövereiden ja kiisin pitkin kirkkaaksi jäädytettyä kourua, joka johti suoraan ovellesi.
Kello helisee läpi talon, läpi talvipäivän pimeyden, ja sinä avaat samana kuin ennen. Miten iloisia me olemme! Miten me syleilemme toisiamme!
Mutta ensi hetkestä minä huomaan, kuinka olet hajamielinen. Sinä odotat jotakin aivan muuta, niin, olen oikeassa: Sinä kuulostelet pääni yli, joka on painunut rintaasi vasten. Ja nyt minäkin kuulen askeleiden lähestyvän alhaalla portaissa.
Silloin kasvoillesi leviää elävän tulen valoa, kun kysyt: - Tulevatko ne tänne? Eivätkö ne lähestykin? Eivätkö ne olekin tutut askeleet?
Mutta minä en vastaa etkä sinä enää kuulisikaan mitä sanon. Sinun kätesi ovat jo hervonneet ympäriltäni ja minä olen palannut takaisin samalle tielle, jota pitkin vielä äsken kiidin sinua kohden odotuksesta vapisten.


Leena Krohn

”Älä lyö enää, minä olen jo kuollut” (...) ”Tiedätkö, mitä hän sillä tarkoitti? Sillä mitä hän sanoi, tuo tyttö. Oletko nähnyt pienten lasten olevan piilosilla? Oletko kuullut, miten lapsi huutaa etsijälleen ’Minä en ole tääll䒔.

”Milloin sinun korvasi aukeavat. Ja sinun silmäsi -- … Sinä katsot minua skeptisin ja kylmin silmin … maailman silmin. Mihin olet piilottanut omasi?”


Leena Krohn

Taide on samalla kertaa pintailmiö ja vertauskuva. Ken sukeltaa pinnan alle, tekee sen omalla vastuullaan.
Joka tulkitsee vertauskuvan, tekee sen omalla vastuullaan.
Taide ei todellisuudessa kuvasta elämää vaan katselijaansa.
Jos taideteos synnyttää kiistoja, se on uusi, monitahoinen ja elävä.
Milloin arvostelijat ovat eri mieltä, taiteilija on sopusoinnussa itsensä kanssa.
Hyödyllisten asioiden tekeminen voidaan antaa anteeksi siinä tapauksessa, ettei tekijä ihaile niitä. Ainoa peruste, joka oikeuttaa hyödyttömän tuotteen luomisen, on tekijän ihastus siihen.
Taide on täysin hyödytöntä. ("All art is quite useless".)


Oscar Wilde

Hän toisteli: "Minulla on rakastaja! Minulla on rakastaja!" riemastuttaen itseään tuolla ajatuksella kuin olisi uudelleen tullut sukukypsäksi. Hän saisi siis vihdoin päästä nauttimaan tuota rakkauden iloa, tuota lemmen kuumetta, jota hän jo oli lakannut toivomasta. Hän oli joutunut ihmeelliseen pyörteeseen, missä kaikki oli intohimoa, kuumetta, kiihkoa. Hänet ympäröi sinertävä äärettömyys, tunteen huiput säkenöivät hänen ajatuksissaan, ja tavallinen olemassaolo oli häipynyt kauas, oli aivan alhaalla, varjossa, noiden kukkuloiden välimailla.



Gustave Flaubert

Ajatuksissaan hän käytti aina merestä sanaa l a m a r, kuten ihmiset sitä nimittävät espanjaksi, jos rakastavat sitä. Joskus nekin, jotka sitä rakastavat, puhuvat siitä pahaa, mutta aina ikään kuin se olisi nainen. Jotkut nuoret kalastajat, sellaiset, jotka pitivät poijuja siimojensa kohoina ja olivat ostaneet moottoriveneen saatuaan paljon rahaa hainmaksoista, käyttivät siitä nimitystä e l m a r, joka on maskuliini. He puhuivat siitä kilpailijana, jopa vihollisenakin. Mutta vanhuksen ajatuksissa se oli aina nainen, joka antoi suuria suosionosoituksia tai kielsi, ja jos se hurjaksi tai ilkeäksi äityikin, se ei mahtanut sille mitään. Kuu vaikutti siihen samalla tavoin kuin naiseenkin, hän tuumi.


Ernest Hemingway

Joku oli varmaankin panetellut Josef K:ta, sillä eräänä aamuna hänet vangittiin, vaikka hän ei ollut tehnyt mitään pahaa.

* * *

- Luulen, että puheisiinne sisältyy ristiriita. [- -] Äsken te lausuitte, että mitkään todistelut eivät vaikuta tuomioistuimeen, sitten rajoititte väitteenne koskemaan julkista tuomioistuinta, ja nyt te sanotte, että syytön ei tarvitse mitään apua tuomioistuimessa. Se on kai ristiriitaista. Sitä vastoin te aikaisemmin lausuitte, että tuomareihin voi vaikuttaa henkilökohtaisesti, mutta väitätte nyt, että todelliseen vapauttamiseen, joksi te sitä sanotte, ei koskaan voi päästä henkilökohtaisen vaikutuksen avulla. Siinä on toinen ristiriitaisuus.

- Nämä ristiriitaisuudet on helppo selittää. Tässä on puhe kahdesta eri asiasta, siitä, mitä laissa sanotaan, ja siitä, mistä minulla on henkilökohtaista kokemusta, niitä ette saa sekoittaa toisiinsa. Laissa, jota tosin en ole lukenut, sanotaan tietenkin toisaalta, että syytön vapautetaan, mutta toisaalta siellä ei sanota, että tuomioihin voisi vaikuttaa. Nyt minulla on kuitenkin kokemusta vain päinvastaisesta. Minä en tunne yhtäkään tapausta, jossa syytetty olisi todella vapautettu, mutta useita tapauksia, joissa tuomioihin on vaikutettu. On tietenkin mahdollista, että syyttömyyttä ei esiintynyt minun tuntemissani tapauksissa. Mutta eikö se ole epätodennäköistä? Eikö niin monissa tapauksissa olisi ollut ainoatakaan syytöntä? [- -] - Milloinkaan - se minun täytyy myöntää - en ole ollut näkemässä tai kuulemassa ainoatakaan todellista vapauttamista.


Franz Kafka