Martta makasi liikahtamatta jalat hajallaan.
- Vähän ajan päästä uuvestaan, kuiskasi Kurki-Pertti.
- Mikset sie pitemphään...?
Mies nauroi.
- Ei sitä saata...kukhaan. Net tullee rasvat ylös ja silloin se on mahoton, hän puhui. - Mie piän, että se on hyvä jos kymmenen minuttia saattaa. Viis minuttiaki on jo hyvä...
Martta nousi istualleen. Hän haparoi housunsa, veti ne jalkoihinsa ja kiskoi itkua niellen lapikkaat Kurki-Pertin käsistä.
- Älä vielä pane housuja, naihaan kohta uuvestaan. Oota vähän aikaa, puhui Kurki-Pertti säikähtänyt ilme kasvoillaan.
Martta raastoi heiniä vaatteistaan, ryömi yli oviaukon ja pudottautui lumeen.
-Nai yksinästi! huusi hän miehelle.
--
Minä rakkaani rannalle lasken
Minä autiomaaksi jo vaarani sain
Minä rakkaani venheestä heitän.
Minun lempeni rinta on yksin
ja rakkaani kätensä rinnoiltaan laskee
ja luokseni käsillään tahtoo.
Voi rakkaani
sydän on kylmä
ja sammalta käteni kasvaa
Minun reiteni mullassa hajoovat maaksi
Ja haudalla risti jo lahona on.
Olen maa.
Olen maa johon tahdot.
Timo K. Mukka
Uusimmat blogimerkinnät
- Emperor's babe 08.03.
- Vihan ja katkeruuden esseet 06.03.
- (Se oli vain) Ajan kysymys 06.03.
- Jean Paul Marat'n vaino ja murha (Chant... 12.12.
- Tainaron 07.11.
- Donna Quijote ja muita kaupunkilaisia 07.11.
- Dorian Grayn muotokuva 30.07.
- Rouva Bovary 10.04.
- Vanhus ja meri 03.04.
- Oikeusjuttu 03.04.