Ei kukaan
ole voinut alkaa elämäänsä turvallisemmin
kuin minä
Ei kukaan
ole voinut olla toiveikkaampi
kuin minä
Ei kukaan
ole voinut rakastaa alttiimmin
kuin minä
Ei kukaan
ole voinut olla tietämättömämpi
kuin minä
Ei kukaan ei kukaan
ole voinut olla
kohtalokkaampi
toiselle
kaiken käsittävässä ymmärtämyksessään
itsensä tuhoavassa anteeksiantamuksessaan
kuin minä
* * *
Sinä puristit minut koteloon
mihin en lainkaan kuulunut
asetit kasvoilleni naamion
jolla oli ne ilmeet joita tarvitset
vastauksiksi itsellesi
mutta minun ilmeitäni ne eivät olleet
naamion takana en ollut minä
Kun sanasi rummuttivat naamiota
ripustin sen tuoliin
sinun eteesi
ja menin laulaen tieheni
piilouduin sanoiltasi
ja ne kimposivat mykkinä
lempeästä hymystä
joka riippui tuolin selkänojassa
Milloin sinä huomaat
että tuolini
on tyhjä?
Märta Tikkanen