Viime yönä palasin luoksesi pitkien vuosien jälkeen, näin kaukaa ja monien vastuksien kautta. Barrikadit ja risuaidat, piikkilankaesteet ja kiviröykkiöt nousivat tielleni. Kraatterit, kuilut ja haisevat juoksuhaudat repeytyivät jalkojeni eteen. Mutta vauhtini oli niin päätä huimaava, että lennähdin yli huippujen ja syövereiden ja kiisin pitkin kirkkaaksi jäädytettyä kourua, joka johti suoraan ovellesi.
Kello helisee läpi talon, läpi talvipäivän pimeyden, ja sinä avaat samana kuin ennen. Miten iloisia me olemme! Miten me syleilemme toisiamme!
Mutta ensi hetkestä minä huomaan, kuinka olet hajamielinen. Sinä odotat jotakin aivan muuta, niin, olen oikeassa: Sinä kuulostelet pääni yli, joka on painunut rintaasi vasten. Ja nyt minäkin kuulen askeleiden lähestyvän alhaalla portaissa.
Silloin kasvoillesi leviää elävän tulen valoa, kun kysyt: - Tulevatko ne tänne? Eivätkö ne lähestykin? Eivätkö ne olekin tutut askeleet?
Mutta minä en vastaa etkä sinä enää kuulisikaan mitä sanon. Sinun kätesi ovat jo hervonneet ympäriltäni ja minä olen palannut takaisin samalle tielle, jota pitkin vielä äsken kiidin sinua kohden odotuksesta vapisten.
Leena Krohn
Uusimmat blogimerkinnät
- Emperor's babe 08.03.
- Vihan ja katkeruuden esseet 06.03.
- (Se oli vain) Ajan kysymys 06.03.
- Jean Paul Marat'n vaino ja murha (Chant... 12.12.
- Tainaron 07.11.
- Donna Quijote ja muita kaupunkilaisia 07.11.
- Dorian Grayn muotokuva 30.07.
- Rouva Bovary 10.04.
- Vanhus ja meri 03.04.
- Oikeusjuttu 03.04.
Selaa blogimerkintöjä
- ▶ 2009 (1)
- ▶ 2008 (5)
-
▼
2007 (16)
- ▶ joulukuu 2007 (1)
- ▶ marraskuu 2007 (2)
- ▶ heinäkuu 2007 (1)
- ▶ huhtikuu 2007 (3)
- ▶ maaliskuu 2007 (2)
- ▶ helmikuu 2007 (2)
- ▶ tammikuu 2007 (5)
- ▶ 2006 (6)