Joka päivä otan uuden askeleen.
Monet jäljet hukkuu maailman melskeeseen.
Ehkä jotain silti jää, vaikka päivät häviää,
Ja säilyy yhtä kauan kuin tarinat nää.
Ja kun anteeksi en anna itselleen,
Eikä murheet aina mahdu sydämeen,
Niin ne yksi kerrallaan, on pakko päästää maailmaan.
Ehkä tyhjyyden ne jossain karkoittaa?
Vaikka polkuni mun on
usein raskas, valoton,
et koskaan sitä silmistäni nää.