IRC-Galleria

mie tykkään leffoista. ne tekee joskus tosi hyvän olon, joskus tosi ahistavan olon ja joskus ihan O_O olon mutta öö joo mie tykkään aivan liian usein jopa keskinkertaisista tai ihan paskoista leffoista. koska kaikkein tärkeintä ei ole juonen nerokkuus tai dialogin kekseliäisyys, edes kliseet ei aina haittaa. kaikkein tärkeintä ei ole se että leffassa on joku hieno sanoma tai se että se on yhteiskunnallisesti kantaaottava tai se että en mie tiiäkkään. no kuitenki. mulle tärkeintä leffoissa on tunne.

tai tunnelma. emmie tiiä.

mutta se mimmonen olo siitä tulee. se mimmosia ilmeitä mie teen sen aikana. se mimmosia ääniä miun kurkusta lähtee kamalissa tai upeissa kohdissa. se mimmonen voitonriemu tai viha nousee. tai jotain. mitähän miun oli nyt tarkotus selittää. ja jos leffa on oikein oikein loistava miun on pakko aina välillä pistää se paussille ja hieman kiljua tai pomppia ees taas tai hakata päätä käsinojaan tai repiä tukkaa tai jotaki, jotaki kuitenki pitää tosi usein tehä kesken leffan, sillee jos tulee semmonen kohta että mien kestä enää olla paikallaan. semmonen joku hieno juonipaljastus tai käänne tai über makea kohta.

että semmonen tilitys nyt sitten tällä kertaa, en jaksa valitusta huonoista leffoista.