Meikä ei ois ihan heti uskonut, että tänne päätyisin vielä. Meikä kirjoittelee tätä viestiä kännykällä täältä varuskuntasairaalan osastolta. Hieno paikka. Meikällä oli viikonloppuna vähän juhlan tynkää ihan yli-ihmisyyteni johdosta. Sain päätökseen erään projektin, missä minulla kului noin 5 vuotta elämästäni, samapa tuo. Meno oli siis viikonloppuna rajua, mutta osasin silti jostain syystä käyttäytyä ihmisiksi. Kukaan ei esimerkiksi virtsannut missään julkisella paikalla minkään ravitsemusliikkeen ikkunaan, eikä kenenkään nimeltämainitsemattoman varusmiehen päälle.
Jostain syystä meikällä oli sunnuntaina herätessä kuitenkin sellainen olo, kuin olisin kiskonut tulilientä kaksin käsin koko viikonlopun. Pollaa kivisti ja suussa maistui siltä, kuin sinne olisi lauennut hevonen (en tiedä miltä se maistuu kokemuksesta). Mutta eniveis, tein kuten jokainen itseään kunnioittava 22v suoraselkäinen suomalainen mies, eli soitin äiteelle.
Kotiin päästyäni alkoi kuulustelu "sitä ollaan kuitenki taas juoksenneltu ilman vaatteita ja esitelty mulkkua kaikelle kansaa" ajattelin, että kyllä meidän äiti omansa tuntee. En sitten jaksanut lähteä oyssiin hakemaan matkustuskieltoa niin tulin suoraan tänne osastolle. Menee se loppusota täälläkin.