IRC-Galleria

Tuntuu oikeasti että tulen hulluks. "Mikä sua taas vituttaa?" Mikä vituttaa.. Oikeastaan ei mikään. Ei yhtään mikään, muuku se, että mä vieläki elän. Mä vieläki olen tässä paskassa maanpäällisessä helvetissä. Ei, ei mikään muu. Ajattelin, että jes mahtavaa! Asiat paranee kokoajan, mutta miks koskaan asiat ei voi olla hyvin? Mä oikeasti haluan tietää MIKS?!
Paripäivää takaperin ajattelin pitkästäaikaa kuolemaa, miltä tuntuis käydä lähellä kuolemaa, saisko sillon varmemman tiedon haluaako jatkaa vai ei? Miltä tuntuis ku melkein hukkuu, keuhkoihin sattuu ja kaikki alkaa pimeneen, tuntee että tää oli tässä.. Onko se helpottavaa? Helpottaako se? Sattuuko se?
Joinakin päivinä en todellakaan edes välitä, en, en yhtään.. Ku taakka painaa pohjaan, ajatus kuolemasta, hymyilyttää. Tuntuu niin ihanalta ajatella, että tän vois päättää aina oman käden kautta, en tunne mitään, haluan vain pois.
Niin.. Ne on niitä ajatuksia tuolta taas, onko oikein, että toisia elämä potkii kokoajan päähän, toisilla on aina niin helppoa? Joku saa aina tahtonsa läpi, joku pompottaa kavereitaan miten haluaa, mutta on olemassa myös ne, jotka alistuvat, jotka ottavat kaiken itseensä, vaikkei mitään ole tehnyt. Osaa surra toisen puolesta, piristää tarvittaessa. Miksi monet kuitenkin ajattelevat vain itseään? En osaa ajatella vain itseäni, koska kaikki on muutenkin jo paskaa. Kuuntelen, ymmärrän, yritän auttaa. Koska samanlaista oloa en halua kenellekkään muulle. En kenellekkään..