IRC-Galleria

Istuin ja katselin valokuvia.. Omasta lapsuudesta. Kohtasin oman katseeni useampaan kertaan. Siinä oli vain toinen minä, minä - menneisyydestä. Kuinka iloinen elämästäni olin silloin, tietämättä tulevasta tuon taivaallista. Iloisena... Se kaikki katosi. Minne? Muiden ihmisten katseet, muiden ihmisten kommentit.. Mitä pahaa olin koskaan tehnyt?

Kaikkien oli helppo pilkata toisen ulkomuotoa.. En minä ymmärtänyt silloin. Sitten kun ymmärsin, häpesin.. Ruokahalu katosi, ja tämä jäi muutenkin ikuiseksi vaivaksi..

Ku sitä vain pelkää sortuvansa uudestaan. Pelkäänkö enää mitään muuta niin paljon, kuin sitä, että alkaisin vihaamaan itseäni? - Toosi säälittävää, niin moni varmana ajattelee.. Asia on mulle sinänsä kuitenki niin vaikea.. Nyt kuitenki tuntuu siltä, että menettää jotain, mitä on jo kauan ollu..

Sitten jos romahtaa, niin mitä sitä taas tekee itselleen? Se on se, joka tässä eniten pelottaa.. Ku osais vain puhua jollekki, niin asiat ei tuntuis niin mutkikkailta. Jotku näkee heti, jotku taas ei koskaan, jotku ei koskaan opi..

olo helpottuu hetkeks, mut sit taas viha palaa.
vihaa pahaa maailmaa, tai sit mikä pahinta,
vihaa itseään, on itsensä vihollinen.
samas kehos pieni enkeli ja piru ivallinen.

Taistele, jatka, älä koskaan luovuta. Aina on jokin syy siihen, miksi mennä eteenpäin! Näin haluan ainakin uskoa..

Ku sitä vain pelkää sortuvansa uudestaan. Pelkäänkö enää mitään muuta niin paljon, kuin sitä, että alkaisin vihaamaan itseäni? - Toosi säälittävää, niin moni varmana ajattelee.. Asia on mulle sinänsä kuitenki niin vaikea.. Nyt kuitenki tuntuu siltä, että menettää jotain, mitä on jo kauan ollu..

Sitten jos romahtaa, niin mitä sitä taas tekee itselleen? Se on se, joka tässä eniten pelottaa.. Ku osais vain puhua jollekki, niin asiat ei tuntuis niin mutkikkailta. Jotku näkee heti, jotku taas ei koskaan, jotku ei koskaan opi..

olo helpottuu hetkeks, mut sit taas viha palaa.
vihaa pahaa maailmaa, tai sit mikä pahinta,
vihaa itseään, on itsensä vihollinen.
samas kehos pieni enkeli ja piru ivallinen.

Taistele, jatka, älä koskaan luovuta. Aina on jokin syy siihen, miksi mennä eteenpäin! Näin haluan ainakin uskoa..

Eilisestä se kaikki alkoi..

Kuin painajaista, pure hammasta, hymyile, ei ne huomaa.. Kuitenkin heti sivummalla, kyynel vierii poskella.. Miksi?
Et ole edes ollut kauan täällä, silti kiinnyin.. En halua eroa, en halua välimatkaa niin suureksi.
Tänä aamuna herättyäni, pelotti. Miten sinun kävisi? En saisi tietää, ennen iltapäivää.. Töihin oli pakko mennä, ahdisti. Minuutit matelivat, miksi aika on niin hidas?
Istuin autossa, matkalla luoksesi, vai oletko siellä vielä? Puristin käsiäni nyrkkiin, nopeammin, ole kiltti! Nopeammin.. Mietin paikkaa minne kätkeytyä, mitä sanoa..
Olimme pihassa, nopeati pois autosta, matkalla sinun luoksesi. Näin pelkkää pimeää, en nähnyt mitään. Käteni tärisivät, oletko siellä? Kuiskasin.. Mitään ei näkynyt, hiljenin, odotin.
Sitten näin sen tutun katseen, hymyilin. Olet täällä vieläkin.<3


Aikoihin ei ole tuolta tuntunut, mutta ymmärtää kuka haluaa. Se vaan on osa mun elämää, jokaista päivää..

Jokainen tekee elämälleen mitä haluaa, mutta silti monet eivät ajattelee omaansa, vaan jonkun toisen. Toiset taas eivät osaa ajatella itse ja kysyvät muilta neuvoa. Miten se voi olla mahdollista?
Luulisi nyt jokaisella ihmisellä olevan aivot, aivot jolla voi ajatella oman elämänsä tilannetta.
Suoranaisesti vituttaa kuitenkin sellaiset ihmiset, jotka väkisin tuuppaavat toisten ihmisten asioihin. Yrittävät muka "auttaa", ja vitut sanon minä. Kääntävät asiat kuitenkin itselleen sopiviksi ja mukaviksi.

Ihmiset, teillä on aivot.. Käyttäkää niitä.
Jos joku sanoo sinulle, sä oot mun elämä, on hänen elämänsä silloin todella pieni..

Tuntuu oikeasti että tulen hulluks. "Mikä sua taas vituttaa?" Mikä vituttaa.. Oikeastaan ei mikään. Ei yhtään mikään, muuku se, että mä vieläki elän. Mä vieläki olen tässä paskassa maanpäällisessä helvetissä. Ei, ei mikään muu. Ajattelin, että jes mahtavaa! Asiat paranee kokoajan, mutta miks koskaan asiat ei voi olla hyvin? Mä oikeasti haluan tietää MIKS?!
Paripäivää takaperin ajattelin pitkästäaikaa kuolemaa, miltä tuntuis käydä lähellä kuolemaa, saisko sillon varmemman tiedon haluaako jatkaa vai ei? Miltä tuntuis ku melkein hukkuu, keuhkoihin sattuu ja kaikki alkaa pimeneen, tuntee että tää oli tässä.. Onko se helpottavaa? Helpottaako se? Sattuuko se?
Joinakin päivinä en todellakaan edes välitä, en, en yhtään.. Ku taakka painaa pohjaan, ajatus kuolemasta, hymyilyttää. Tuntuu niin ihanalta ajatella, että tän vois päättää aina oman käden kautta, en tunne mitään, haluan vain pois.
Niin.. Ne on niitä ajatuksia tuolta taas, onko oikein, että toisia elämä potkii kokoajan päähän, toisilla on aina niin helppoa? Joku saa aina tahtonsa läpi, joku pompottaa kavereitaan miten haluaa, mutta on olemassa myös ne, jotka alistuvat, jotka ottavat kaiken itseensä, vaikkei mitään ole tehnyt. Osaa surra toisen puolesta, piristää tarvittaessa. Miksi monet kuitenkin ajattelevat vain itseään? En osaa ajatella vain itseäni, koska kaikki on muutenkin jo paskaa. Kuuntelen, ymmärrän, yritän auttaa. Koska samanlaista oloa en halua kenellekkään muulle. En kenellekkään..

Tunge positiivinen ajattelu hanuriisi
kierrän kriisiryhmänne kaukaa
älä tyrkytä minulle terapiaa
kaada lisää paskaa mun niskaan
mua vituttaa niin ankarasti
vituttaa aamusta iltaan
vituttaa, on kaikki turhaa
vittu kun vituttaa

Älä loihe mulle lausumaan
kauniita sanoja
älä saatana tule antamaan
mitään vitun tukea

Te vihaatte minua. Pidätte yksinkertaisesti itsesäälin vallassa. Mutta arvatkaa kiinnostaako minua teidän mielipiteenne siitä, mitä te minusta ajattelette. Olen tälläinen ollut jo parisen vuotta, tulen varmasti aina olemaan. Karkotan kaikki ystäväni pois, olemalla yks vitun kusipää jokaiselle, vaikka sitä en tarkoita. Muillakin on ollut niin usein ongelmia, olen kuunnellut teitä, olen auttanut parhaani mukaan, te olette ottaneet apuni vastaan. Se ei ehkä tapahtunut tänään, ei eilen, ei ehkä toissapäivänäkään. Mutta muistatte sen varmasti.
Minäkin muistan kun te yrititte auttaa, mutta en koskaan sitä ottanut vastaan, tiuskin vain. Mitäpä siihen sanomaan, anteeksi?
Anteeksi olen kyllä myös osannut pyytää, mutta minä en voi asioille mitään, jos ette anteeksi anna, oma on päätöksenne. Osaanhan minä tässä niin sanotussa itsesäälissä yksinkin elää. Enhän minä siihen muita tarvitse, niinkuin en ole tähänkään asti tarvinnut.

Mutta voin myös kertoa, että ystävät jotka ovat lähelläni pysyneet, jotka yrittävät edes ymmärtää, minkä virheen elämässäni menin tekemään. Osaan heitä myös arvostaa. On päivä jolloin olen unohtanut paskan oloni kiitos ystävien.. Mutta saanko enää tälläisiä päiviä? Miksi tuntuu, että kaikki menee ohi? Mutta se on varmasti oikein minulle, en minä ole ystäviä täällä edes ansainnut.

Tulipa tehtyä eräänlainen testi, tulokset jo jotenki osasin arvata, mutta ainahan sitä voi elätellä toivoa paremmasta..


Oletko masentunut?
Tulokset:
Vastaustesi perusteella näyttää siltä, että käytöksessäsi on runsaasti masennukseen viittaavia merkkejä. Olet ehkä jo huomannut, että perusmielialasi on voimaton, väsynyt ja alakuloinen. Ärtyneisyys, itkuisuus ja välinpitämättömyys ovat sinulle myös tuttuja tunteita. Saatat tuntea itseäsi kohtaan itseinhoa ja mielessäsi on voinut jopa käydä itsetuhoisia ajatuksia. Kärsit kiinnostuksen puutteesta ympäröiviin ihmisiin, harrastuksiin ja omaan hyvinvointiin sekä ulkonäköön. Sisin kokemuksesi on, että olet jollain tapaa ”henkisesti kuollut”.

Niin.. Pakko se on jo pikkuhiljaa myöntää. Turha sitä on kai sisälläkään pitää, en tiedä vaikka päällepäin olisi jo näkynytkin? Ennen tavallaan sain harrastuksestani voimia jatkaa, mutta nykyään se tuntuu vain pahentavan asiaa..

Masennus, todella yleistä, mutta siirrynkin asiasta seuraavaan, eli itsemurhaan.. Yleensä jos joku näin tekee, niin kysymys on "miksi?"
Tämä on tietysti se ensimmäinen kysymys, jonka itsemurhaajan mahdollisesti jäljelle jääneet omaiset kysyvät ensimmäisenä. Oletus on, että täytyy olla jokin erityinen syy. Että elämä on mennyt pieleen joltain osin, on tullut konkreettisia vastoinkäymisiä, mieli on sairastunut tai mitä tahansa muuta. Kenties konkurssi ja velkavankeus odottavat? Ehkä hän oli masentunut?

"Mene terapiaan, mene psykologille TEE JOTAIN!" Tää on niin perkeleen yleistä, että ei mitään järkeä! Joskus mieki uskoin siihen, että puhuminen jonku kanssa auttaa, mutta ei se jumalauta tuu ikinä auttaan, ei se ikinä helpota ku taakkaa kannat silti yksin.