Tarkastellakseen sitä, mistä uskonnossa on pohjimmiltaan kyse, Durkheim otti tutkimuskohteekseen Australian alkukantaisen totemismin. Durkheim katsoi, että primitiivisessä uskonnossa näkyy uskonto kaikkein puhtaimmillaan.
Australialaiset alkuasukkaat käyttivät toteemeja yhdistämään heimoa ja erottamaan heimon muista. Toteemi oli pyhä. Se on samalla ulkoinen ilmentymä jostain jota voidaan kutsua jumalaksi, sekä myös klaanin lippu.
Koko maailman kaikkeus voitiin jakaa lopulta toteemeihin. Jos kuuluu variksen heimoon on jotakin tästä eläimestä. Niimpä myös aurinko kuului yhden toteemin alle ja kuu toisen.
Australialaisheimojen elämä oli kahtia jakautunutta. Toisaalta heimot elivät erillään pitkiä aikoja pienissä ryhmissä ruokaa hankkien. Mutta toisinaan kokoonnuttiin yhteen juhlimaan. Iloinen jälleen näkeminen synnytti sähköistä tunnelmaa ja yhteishenkeä. On kuin jokin voima tarttuisi ihmiseen ja tekisi hänestä toisen. Durkheimin mukaan kaikki uskonnollisuus perustuu pohjimmiltaan tämän tapaiseen ilmiöön. Toteemia palvoessa yhteisö palvoikin itseään.
Durkheim huomauttaa kuitenkin, että uskoon perustuva voima ei kuitenkaan ole olematonta. Se on yhtä vaikuttavaa kuin fysikaaliset voimat. Esimerkiksi Suomen lippu on vain pala kangasta, raha painettua paperia tai Suomen valtio samanlaista maata kuin Ruotsi tai Venäjä. Usko näiden merkitykseen tekee niistä merkityksellisiä. Nämä voimat ovat sosiaalista todellisuutta, ja lopulta kaikki uskonnot ovat ilmauksia yhteiskunnallisista oloista.
Uskontojen perustavaksi tekijäksi Durkheim nimesi jaon pyhään ja profaaniin (maalliseen, epäpyhään). Yliluonnollisuuden käsite on kovin moderni ja vaatii vastin parikseen luonnollisen, eikä tällainen jaottelu kuulu primitiiviseen ajatteluun. Myöskään jumala ei riitä yhdistämään uskontoja, sillä joissain uskonnoissa kuten buddhalaisuudessa jumalia ei ole tai niiden merkitys on vähäinen. Kaikkille yhteistä on kuitenkin jako pyhään ja profaaniin.
Lähteet:
- Sosiologia, Kimmo Saaristo, Kimmo Jokinen, WSOY, 2010
