IRC-Galleria

Tämä tarina sai alkunsa jo kauan sitten.
Se kertoo kahdesta nuoresta aikuisesta, joiden ei annettu elää yhdessä.

Prologi
Mikon äiti oli taas ilkeällä tuulella. Menimme Mikon kanssa syömään hänen kotiinsa, kuin joka ikinen lauantai-ilta tämän kuluneen vuoden aikana. Oli ystävälliset kuulumiset vaihdettu ja rupateltu niitä näitä.
Kunnes Mikon äiti Sari alkoi saman valituksensa. Mikon pitäisi jatkaa opintojaan. Hänestä tulisi erinomainen lääkäri, jne…
Sari syyttää minua siitä, kun Mikko päätti aloittaa opiskelut LVI-asentajaksi.
Mikko oli tosin suunnitellut sitä jo pitkän aikaa. Muutamia vuosia ennen minun aika kauttani. Korvat punaisina kuuntelin jälleen Sarin paasausta, ja Mikon isän Oliverin vierestä kuuluvia vaimonsa myötäilemistä.
Kuten aina, illallinen päättyi siihen, kun minä kohteliaasti nousin pöydästä ja toivotin illan jatkot.
En tahtonut jäädä enää kuuntelemaan samaa saarnaa. Mikko meinasi lähteä mukaani, mutta sanoin hänelle haluavani olla yksin hetken aikaa. Palasin yhteiselle asunnollemme. Aivoissani kehkeytyi ajatus. En jaksanut tätä aina, lauantaista lauantaihin. Halusin muuta. Tämä sai riittää minulle.
Pakkasin tavarani ja poistuin paikalta. Ei minulla siinä asunnossa ollutkaan, kuin vaatteeni ja hammasharjani. Jätin pöydälle viestin ja avaimen. Mikko löytäisi itselleen toisen naisen, joka kestäisi hänen äidin puheita. Minulle tuli mitta täyteen.
Kävelin pimenevään iltaan ja katosin Varpaisjärveltä kohti tuntematonta.

N. 10 vuotta myöhemmin.
Tuijotin tietokoneen näyttöä, mitään kuitenkaan näkemättä. Olin tehnyt tätä samaa työtä kohta kuusi vuotta. Kaipasin vaihtelua, mutta mitä töitä saisi lukion ja ammattikoulun kesken jättänyt 27-vuotias nainen. Ei oikein mitään. Joten minun oli tyydyttävä tähän mitä sain. Sihteerinä Kotkassa toimivan Sheik-yhtiön varajohtajalle.
Viikonloppukin kohta taas edessä, ja minun pitäisi mennä käymään pitkästä aikaa Varpaisjärvellä. Katsomassa vanhempia ja kummipoikaani. Pikkusisko sellaisen meni saamaan yli vuosi sitten. Hieroin ohimoani ja jatkoin työni loppuun, ennen kuin lopettaisin työt tältä päivältä ja palaisin asuntoni suureen yksinäisyyteen.
Illat vietin yksikseni. Kaikki kaverini, ne vähäisetkin jotka tänne saapuessani sain, ovat avioituneet ja saaneet perheen ympärilleen. Olen jäänyt yksin, eikä huvita mennä etsimään seuraa lähibaarista. Ei siellä edes olisi ketään varteen otettavaa. Sen mitä parvekkeeltani olen nähnyt, siellä viihtyy vain lähiön vanhat ukot ja juuri 18-vuotta täyttäneet teinit. Ei niiden seura oikein houkuttele.
Kun iltateeni oli valmis, kaivoin tupakat esiin ja painuin parvekkeelle. Pitää sitä saada hermot tasattua päivän päätteeksi. Katselin taivaalle, tähdet syttyivät vähitellen ja kuu nousi puolikkaana.
Ajatukset risteili ja muistelin menneitä. Aina, kun tiesin lähteväni Varpaisjärvelle, minut valtasi pieni pelko. Pelkäsin törmääväni Mikkoon. Hänen äitinsä Sarin olinkin muutamia kertoja nähnyt kaupassa käydessä. Tuskaa tuotti kauan sitten, jättää Mikko noin vain. Sitä kaduin joskus, ja pieni pistos tuntuu vieläkin sydämessä. Mutta en voinut jäädä. Ei ollut meidän aikamme silloin, ja tuskin sitä olisi koskaan tullutkaan. Mikko koitti saada yhteyttä minuun pitkään, mutta lopulta hän luovutti. Ja kuulin hänen löytäneen uuden. Se sattui, mutta sitähän minä toivoinkin. Sari oli kovaan ääneen sitä toitottanut kaupassa, ja kertoi myös Mikon päättäneen sittenkin mennä lääketieteelliseen, kun oli päässyt eroon Nipulan hulttio tyttärestä Neasta. Hampaita yhteen purren poistuin kaupasta. Eihän minulle asiat kuulu, mutta se mitä silloin vuosia sitten kuulin, oli selkeä piikki Sarin puolelta. Mutta siitäkin on jo aikaa. Nelisen vuotta ja minulla menee hyvin. Työ ja asunto, mitä muuta voisi nuori nainen toivoa? Turha sitä on edes kysyä. Miehen minä tarvitsisin. Edellisestä suhteestani on aikaa kuitenkin jo jonkin verran. Mikon jälkeen ei minulla ole ollut montaa miestä. Ei ole tuntunut oikealta, eikä ole kiinnostanut.
Päätin lopettaa menneen murehtimisen ja soitin Kaisulle. Houkuttelin hänet baariin kanssani, ja hän sai miehensä ylipuhutuksi vahtimaan lasten nukkumaan menoa. Tapasimme Kaisun kanssa torin kulmalla, ja matkasimme siitä Wilmaan. Kauan aikaa meidän ei tarvinnut olla, kun ympärillä alkoi kieppumaan humalaisia miehiä tarjoten juomia. Kaisu vain näytti vasenta nimetöntään, jolloin miehet katosi. Minä en saanut karkotettua niin helposti miehiä. Olisin vain halunnut ottaa rennosti ystävän kanssa ja jutella. Jotenka töksäytin vain yhdelle miehistä törkeästä, että hän voisi painua hiiteen siitä. Lopulta saimme olla rauhassa, mutta tarjottuja juomia silti tuli pöytäämme.
’Meidät ilmeisesti yritetään juottaa humalaan.’ Naurahdin hymyillen Kaisulle ja maistoin Sex and the snow:tani. Rupattelimme siinä Kaisun kanssa jonkin aikaa ja suuntasimme sitten tanssilattialle. Ilta oli hauska, ja paljon oli ihmisiä liikenteessä vaikka oli torstai-ilta.
Kun poistuimme lattialta tilaamaan lisää juotavaa itsellemme, katsoin ympärilleni, jolloin huomasin eräässä pöydässä olevan miesporukan. Miehiä oli viis, ja yksi heistä tuijotti juuri minua kohti. Hän näytti hyvin tutulta, mutta en saanut päähän ketä hän muistutti. Juomamme saatuamme, palasimme Kaisun kanssa pöytäämme. Kaisu selosti minulle juuri, mitä Hilda tyttö oli tehnyt pikkuveljelleen viime viikonloppuna, kunnes mielessäni valkeni. Miesporukka joka oli baarin toisella laidalla, ja mies joka oli katsonut minua on Mikko. Olin varmasti valahtanut kalpeaksi, kun Kaisu katsoi minuun huolestuneena.
’K, Kaisu.. Vaihdettaisiinko paikkaa? Tuli jotenkin ahdistava olo olla täällä. Menisimmekö vaikka Night life:en? Siellä on paljon parempaa musiikkiakin.’ Yritin keksiä hyvää tekosyytä poistua Wilmasta. En haluisi selittää Kaisulle todellista syytä poistumiselleni.
Vaihdoimme paikkaa ja vielä Wilman ovella varmistin, että Mikko oli pöydässään. Hän tuijotti meidän peräämme, jolloin poistuimme nopeasti paikalta Kaisun kanssa.