Sitä paljon sydämestään antaa.
Kuuntelee liikaa kaunopuheita ja ihastuu.
Kuuntelee lisää hyvältä tuntuvia puheita,
antaa sydämensä toiselle tarjottimella.
Mutta mitä silloin käteen jää?
Kipua, kyyneliä suolaisia.
Tuskaa viiltävää ja puristava tunne.
Itku auttaa, helpottaa.
Niin ainakin sanotaa.
Mutta ne ihmiset eivät varmaan ole tunteneet näitä tuskia.
Tuska on syvällä sisällä,
se raastaa ja laittaa sydämen itkemään verisiä kyyneliään.
Tunnun vuotavani kuiviin.
Vajoan pohjalle, mutta koetan pitää kynsin ja hampain kiinni tästä todellisuudesta, johon olen ajautunut.
Ei pitäisi kuunnella poikaa, joka puhuu rakkaudesta.
Ei pitäisi kuunnella, jos hän tuijottaa silmiisi.
Pitäisi kääntää katse muualle ja sulkea silmänsä.
Olla hiljaa ja kävellä pois.
Silmät ovat kuivuneet ja karvas maku jäi suuhun.
Elämä ei voi tähän päättyä.
Ei näin, eikä vielä tänään.
Salmiakkia?
Suklaata?
Tarjoatko niitä vain lohdutukseksi?
Turha pyydellä anteeksi.
Turhaa yrität pysyä minun elämässä.
Tuskan tuotit, saat luvan kadota.
Elämäni en anna sinuun kaatua.
Sydämeni otan takaisin.
Taivas tietää, lie monennettako kertaa.
Takaisin se tulee, mutta kunto on aina eri.
Sirpaleet ja arvet uudestaan auki hakatut.
Minä korjaan sinut pienokainen.
Korjaan aina yhä uudestaan, jotta joku toinen voisi sinut taas rikkoa, repiä palasiksi.