IRC-Galleria

Kahvila jossa istun, on mielenkiintoinen. Täällä olen istunut monta kertaa aiemminkin. Mutta nyt vasta aloin kiinnittämään huomiota sen sisustukseen ja erikoisuuteen. Ennen se oli ollut minulle vain paikka, jonne paeta todellista maailmaa.

Vaikka kuvittelisi, että kahviloissa on vain kahvia ja pullaa, täältä löytyy kaikenlaista muutakin. Erilaisia leivonnaisia, suolaista ja makeaa. Kahvin lisäksi tarjolla on erilaisia teejuomia ja erikois kahvejakin. Myös limsaa ja pillimehuja on ilmaantunut tarjolle.

Kahvilat eivät edes ole enää pelkkiä pieniä taukopaikkoja. Ihmiset sopivat tapaamisia näihin paikkoihin, juoruavat ja viettävät aikaa. Jotkut ovat yksin ja lukevat lehtiä, toiset ovat treffeillä, toiset taas puhuvat kaveripiireissään kaikenlaisista tapahtumista ja ajankohtaisista asioista, sellaisista asioista jotka heitä kiinnostavat.

Minä olen täällä vain rauhoittuakseni kuuman teen ja suklaisen leivonnaisen ääressä.

Tämä kahvila on tunnelmallinen ja tietyllä tapaa vanhan aikainen. Tuo mieleen Lontoon pienet kahvilat. Erilaisille ihmisille tarkoitettuja lehtiä, seinillä on upeaa taidetta. Jokainen voi nähdä näistä tauluista mitä haluaa. Ja tämä ei ole pelkkä kahvila, vaan myöskin pieni myymälä.

Täältä voi ostaa pieniä esineitä sisustusta varten, koriste-esineitä, keittiöön kauhaa ja kuppia. Hienoja koristeellisia kulhoja ja pieniä pöytiä.

Kun oma maailma, todellinen maailma alkaa olemaan jälleen kunnossa, sitä katsoo asioita erilailla ympärillään. Tämä kahvila on oikein viehättävä, eikä tänne ole vielä eksynyt paljon nuorisoa kikattelemaan tai muutenkaan häiritsemään rauhaa.

Taustalla soi tunnelmallista musiikkia ja sopii kahvilan tyyliin. Pöydät ja tuolit ovat eriparia ja luovat kotoisaa tunnelmaa. Ei ole fiini ja mitenkään yliampuva. Täällä ihmiset viihtyvät pitempään, kuin pienen kahvitauon ajan. Ja paikka houkuttelee tulemaan aina uudestaan kahvin- tai teekupin äärelle.

Sitäkin tulee toisinaan huomattua kahvilassa istuessaan, että ihmiset vilkuilevat toisiaan kiinnostuneesti. Voi hyvinkin olla, että tällaisista paikoista on lähtöisin rakkaustarinoita.
Kun on aikaa, niin sitä katsoo ympärilleen. Katselee ympärillä olevia ihmisiä ja heidän hauskanpitoaan.

Saadessani teeni ja leivokseni, hymyilen ja kiitän tarjoilijaa.

Useimmissa tietämissäni kahviloissa ei ole mahdollisuutta tilata ja maksaa jälkeen päin, mutta täällä se onnistuu.


Tässä kahvilassa minä viihdyn. Rauhallista ja yksin ollessa ajatukset saa liitää. Ei ole kiirettä minnekään, ei tarvitse tapella kenenkään kanssa tai muutenkaan jutella. Voi vain nauttia omasta rauhasta, teestä ja päivän lehdestä.

Kun kulkee kaupungilla, siellä huomaa kuinka ihmiset kiirehtivät ja ovat kuin maailman loppu olisi tulossa. Ryntäilevät sinne ja tänne, mutta kun tähän kahvilaan astuu, kiire aivan kuin katoaa. Ihmiset rupattelevat keskenään, lueskelevat lehtiä, jne.
Tämä päivä on erilainen. Normaaliin tapaani kumminkin tulin tänne, mutta heti ovella oli jotenkin erilainen tunnelma. Katselin ympärilleni, kuuntelin.
Musiikki oli pysynyt samankaltaisena, mutta se oli hieman erilaista. Sisustus oli pysynyt samanlaisena. Kävin tilaamassa itselleni teetä ja valitsin leivoksen. Istuuduin vakiopöytääni, kun huomasin. Kahvilan nurkkapöydässä istui pieni porukka ja silmäni kohtasivat jäänsiniset silmät. Lumouduin.

Sain teeni ja havahduin. Painoin punastuneena pääni ja yritin keskittyä päivän lehden lukuun. Join hiljakseen teetäni. Luin lehteä, mutta huomasin, etten ollut tajunnut lukemastani mitään. Nostin katseeni ja huomasin nurkkapöydässä istuvan porukan tekevän lähtöä.
Huokasin hiljaa ja lueskelin sarjakuvia.

Eiköhän tämä kahvila hetki ollut tältä päivältä ohi.

Huomasin käyväni joka päivä loppu viikosta kahvilassa. Samaan aikaan, odottelevan. Enää en pystynyt keskittymään lukemiini lehtiin, tai edes rauhoittumaan. Katselin ympärilleni, mutta häntä ei näkynyt.

Aikaa kului, kahvila muutti paikkaa. Se oli siirretty isompaan tilaan lähemmäksi keskustaan. Kodin koristusvalikoima oli laajentunut, pöytiä ja istuinpaikkoja oli tullut lisää.
Henkilökunta oli kumminkin pysynyt samana ja heidät olin jo oppinut tuntemaan. Hymyilin ja tein tavallisen tilaukseni.

Istuuduin hiljaiseen nurkkaukseen ja luin päivän lehteä. En kuullut ympärilläni tapahtuvista asioista mitään, keskityin vain musiikkiin ja lehteen. Teeni kerkisi jo vähän jäähtymään ja hörpin sitä hiljalleen. Sivusilmällä näin, että joku seisahtui pöytäni äärelle.
’Hei. Saako tähän istua, vai odotatko jotakuta?’

Nostin katseeni ja katsoin kysyjää. Kohtasin samat jäänsiniset silmät, aivan kuin ensimmäisellä kertaa. En pystynyt sanomaan mitään, nyökkäsin vain.

Istuimme hiljaa paikoillamme. Minä yritin keskittyä lukemiseen, hän vain katseli ympärilleen. Havaitsin hänen kumminkin välillä vilkuilevan minua.
Sain lopulta puhekykyni takaisin ja kysyin.
’Mikä sinut tuo tähän kahvilaan?’
Hän vilkaisi minua ja katsoi hetken aikaa.
’Tämä on nyt lähempänä kotiani ja täällä on hyvin viihtyisää. Tuntuu kuin ei olisi kiirettä mihinkään, ja voi vain nauttia olostaan. Mikä sinut tuo tähän kahvilaan?’
’Täällä pystyn rauhoittumaan ja nauttimaan olostani. Kuten sanoit, täällä ollessa on tunne, kuin ei olisi kiirettä mihinkään ja voi vain olla.’

Katsoimme toisiamme hetken aikaa vaitonaisina ja kummatkin punastui. Join hiljaa teeni loppuun ja söin leivokseni. En vain kuitenkaan pystynyt nousemaan ylös ja lähtemään. Jokin pidätteli minua paikoillaan.
’Minun nimeni on Mandy. Hei. Hyvät tavat vain unohtuivat jonnekin.’ Hymyilin pienesti hänelle ja katsoin häntä silmiin. Hän vastasi hymyyni ja sanoi.
’Minun nimeni on Teemu. Hyvät tavat tosiaankin.’ Hän naurahti hiljaa ja jatkoi kahvinsa juomista. Yritin keskittyä vähän lehden lukemiseen, mutta eihän siitä mitään tullut. Teemu alkoi tekemään lähtöä ja minäkin nousin samalla. En voisi jäädä paikoilleni istumaan, kotonakin olisi tekemistä kaikesta huolimatta.

Aikaa kului, enkä moneen päivään kerinnyt käymään kahvilassa. Jotenkin vähän nolotti viime kerta. En tiedä miksi, mutta ei se ihan nappiin mennyt.

Eräänä päivänä töitten jälkeen kumminkin jalat vei taas vanhaan tuttuun kahvilaan. Sisustus oli vähän muuttunut, tuolit ja pöydät olivat samaa sarjaa, mutta silti kotoisuus oli säilynyt. Kiireetön ilmapiiri oli edelleen jäljellä.
Menin istumaan vakiopöytääni tilauksen tehtyäni. Kerkisin lukemaan päivän lehden melkein, kun huomasin Teemun seisovan pöytäni äärellä kysyvän oloisena. Siirsin laukkuani ja katsoin vain. Teemu istuutui viereeni ja joi kahviaan hiljaisuuden vallitessa.

Kumpainenkaan ei rikkonut hiljaisuutta pitkään aikaan. Lopulta Teemu avasi suunta.
’Odottelin sinua muutamina päivinä tänne. Mutta sinua ei näkynyt. Olin iloinen, kun näin sinut täällä istumassa. Mietin, että jos olit loukkaantunut tai jotakin viime kerrasta.’
Vilkaisin Teemua ja olin hetken hiljaa.
’Minua vähän nolotti se viime kertainen. Ja minulla oli vähän kaikenlaisia kiireitä tässä, etten edes kerinnyt tulemaan tänne.’
Tuli taas vaivaantunut hiljaisuus. Sekoittelin teetäni hiljaa ja katselin vain eteenpäin. Teemu rikkoi hiljaisuuden.
’Lähtisitkö joskus kanssani oikeasti kahville? Vaikka onhan se näinkin mukavaa, törmätä sattumalta täällä mukavassa kahvilassa.’
Katsoin hämmentyneenä Teemua ja mietin. Oliko puheet kahvilasta lähteneistä romansseista sittenkin totta?
’Mikäs siinä. Voisin minä joskus lähteäkin.’

Vaihdoimme numeroita ja lähdimme kahvilan ovelta eri suuntiin. Haaveet voivat käydä toteen, ja sadut tulla todellisiksi.
Kahvilat ovat tunnelmallisia ja viekoittelevia.