IRC-Galleria

Aamulla heräsin ennen herätyskelloa, ja unestani en muistanut paljoakaan. Taidan olla kahden miehen loukussa. Mikko rakastaa minua yhä, ja minulla on vielä joitakin tunteita häntä kohtaan. Mutta Niklakseen olen juuri tutustunut ja hän vaikuttaa ihanalta mieheltä. Häneen olen ihastunut korviani myöten. Ja Niklas vaikutti olevan kiinnostunut myös minusta. En halunnut tällaiseen tilanteeseen, mutta nytpähän sitten tiedän, miltä tuntuu naisista, jotka ovat kahden miehen loukussa. Tunteitaan ei voi määrätä. Mikon kanssa oli monia ihania yhteisiä päiviä ja yhteinen turvallinen menneisyys, mutta Niklaksen kanssa kokisin jotain uutta, jotakin toisenlaista ja merkityksellistä.
Pukeuduin ja laitoin itseni ihmismäiseen kuntoon. Otin laukkuni ja kiiruhdin töihin. Olin lähtenyt liikkeelle silti normaalia myöhempään, vaikka olinkin herännyt ennen herätys kelloani. Kuitenkin olin ajoissa työpisteelläni, mutta pomoni oli kerinnyt tuomaan jo kauhean kasan papereita.
Kun olin jo kerinnyt istumaan ja aloittamaan papereitten järjestämisen, pomoni pyysi minua huoneeseensa.
’Huomenta Nea. Eikö tänään olekin kaunis aamu?’ Katsoin pomoani epäluuloisena.
’Kyllä, hyvin kaunis aamu. Mitä pomoni tänään tarvitsee?’ Halusin nopeasti päästä jatkamaan töitäni. Riittäisi täksi päiväksi paljon töitä muutenkin.
’Ajattelin vain, voisitko mitenkään järjestää puolestani tämän vuotuisen kesäjuhlan? Minulla kun ei aikaa liikene mitenkään, ja nehän ovat sentään perinne. Varaisit pitopalvelun ja juhlapaikan. Ei se paljoa vaadi. Ja kyllä sinä näpsäkkänä tyttönä kerkiä muiden töidesi lomassa järjestämään tämän juhlan.’ Pomoni vinkkasi silmäänsä. Väristykset kulkivat kehoni lävitse. Melkein viisissäkymmenissä oleva pomoni on osoittanut kyllä kiinnostusta minua kohtaan aikaisemminkin, mutta minua hän ei oikeastaan paljoa sytytä. Enkä tahdo kuulua siihen lukuisaan sihteeri määrään, jotka ovat langenneet pomonsa polvelle istumaan. Mieluummin olen yksin, kuin aloitan suhteen pomoni kanssa. Ällöttää pelkkä ajatuskin.
Poistuin huoneesta ja palasin paikalleni jatkamaan töitäni. Katsoin tietokoneen kautta sopivaa juhlapaikkaa ja edullista pitopalvelua. Huokasin syvään ja yritin saada tämän työn sovitettua kiireiseen päivääni. Paras saada tämä pois alta pian.
Lounas aikaan jäin paikalleni istumaan ja hoidin töitäni edelleen. Varjo lankesi pöytäni ylle ja kohotin katseeni kysyvänä ylöspäin. Järkytyksekseni huomasin Niklaksen olevan pöytäni äärellä hymyillen valloittavaa hymyään.
’Hei Nea. Miten on päiväsi sujunut?’ Vastasin hänen hymyynsä.
’Ihan hyvin. Miten sinä tänne eksyit? Haluatko rakennus luvan vai?’
’En minä mitään rakennus lupaa tarvitse. Ajattelin tulla pyytämään sinua syömään kanssani lounasta, mutta näytät kiireiseltä. Mutta sopisiko sitten illallinen tänään? Voisin kokata jotain hyvää syötävää luonani?’ Katsoin hämmentyneenä Niklasta. Komea, mukava mies joka osaa kokata. Mahdotonta! Huusi aivoni.
’Tämä tuli vähän nurkan takaa.’ Hymyilin arasti. ’Minulla todellakin on paljon töitä nyt. Ja tänään tahtoisin rentoutua omissa oloissani. Olen pahoillani, mutta kävisikö jokin muu päivä sinulle? Huomenna tai vaikka viikonloppuna?’
Â’Viikonloppuna lauantai-iltana klo. 18.00 sopisi parhaiten.Â’
’Selvä. Näemme silloin. Annat osoitteesi, niin minä yritän löytää ajoissa luoksesi sitten lauantaina illalla.’ Soin Niklakselle vielä pienen hymyn, ennen kuin hän poistui. Jatkoin töitäni hymyillen ja ajattelin aivan kaikkea muuta, kuin olisi pitänyt. Sain kuitenkin työni hoidetuksi ajoissa loppuun ja pääsin lähtemään töistä.
Illalla kävin vielä lenkillä ja katselin ilta tarjonnan televisiosta.
Tämän yön nukuin ilman unia ja muita vaikeuksia. Aamulla heräsin ajoissa ja hain postin eteisestä. Laskuja ja päivänlehti.
Lueskelin paikallislehteä ja eräs otsikko sai huomioni.
’Yksityislääkärin vastaanotolla riehunut humalainen puukotti vakavasti nuorta lääkäriä. Lääkäri kuoli muutamia tunteja myöhemmin vammoihinsa illalla.’
Luin jutun loppuun ja vilkaisin kelloa. Minun olisi lähdettävä, jotta olisin ajoissa töissä. Kertaakaan en ole myöhästynyt, ja en ajatellut aloittaa sitä edelleenkään.
Päivä sujui normaalisti, kunnes kännykkäni soi. Ihmettelin kuka se mahtaisi olla. Vanhempani tietävät työaikani, eivätkä häiritse minua siksi tähän aikaan. Kukaan ystävänikään ei soita minulle tähän aikaan päivästä. Katsoin kännykän ruutua ja numero oli tuntematon. Katsoin numeroa hetken ja tajusin sen Mikon äidin Sarin numeroksi. Mitä hän minulle soittaa ja tähän aikaan?
Â’Haloo. Nea Nipula puhelimessa.Â’
’Sinä itsekäs lumppu sait vihdoinkin voittosi. Olet vienyt lopullisesti minulta poikani!’ Siirsin puhelimen kauemmas korvastani, kun Sari huusi minulle.
’Mit.. Miten niin? En ole ollut yhteyksissä Mikkoon omasta halusta Varpaisjärveltä lähtöni jälkeen.’ Puolustauduin.
’Etkö sinä lue edes lehtiä? Vai eikö sinun taitosi edes lehden lukemiseen riitä?’
’Nyt Sari lopetat tuon avautumisen ja kerrot minulle, mistä tämä kunnia minulle on suotu, että sinä soitat minulle. Alat huutamaan puhelimessa, vaikka minulla olisi töitä vielä tekemättä ja sinä häiritset pahasti.’ Vastasin Sarille kylmästi.
’Minun poikani on kuollut! Ilman sinua hän ei olisi hakenut siirtoa Kotkaan ja kuollut. Sinä olet vienyt poikani. Minun oman poikani.’ Sarin puheet kuulostivat mielipuolisilta ja kuulin hänen alkavat itkeä. En voinut uskoa korviani. Mitä Sari oikein puhui? Mikko kuollut? Miten se oli mahdollista?
Lopulta muistin aamulla lukemani artikkelin. Sarin sanat lopulta sulivat tajunnassani ja puhelin tippui kädestäni. Katsoin järkyttyneenä eteeni ja happi tuntui loppuvan. Katsoin eteeni mitään näkemättä vielä senkin jälkeen, kun pomoni tuli pöytäni äärelle.
’Nea? Mikä hätänä?’ Nostin katseeni pomooni ja lopulta aloin itkeä. Pomoni näytti järkyttyneeltä ja meni sanattomaksi.
’Minun on lähdettävä nyt. Anteeksi. En pysty olemaan tänään töissä. Olen pahoillani, mutta minun on pakko poistua.’ Pakkasin laukkuni ja jätin pomoni katsomaan ihmeissään perääni. Kaivoin kännykän laukustani ja soitin äidilleni.
’Äiti? Oletko kuullut jo? Mikko on kuollut.’ Ääneni murtui ja aloin itkeä. Äitini itki myös toisessa päässä puhelinta, mutta yritti silti lohduttaa minua.
’Nea kulta. Ei mitään hätää. Minä kuulin asiasta myös hetki sitten. Pitäisikö minun tulla sinne? Vai tuletko sinä tänne? Taitaa olla parempi, että minä tulen sinne. Ethän sinä voi tuossa tilassa ajaa autolla.’ Mumisin vain äidille vastaukseksi ja lopetimme puhelun. Kiiruhdin asunnolleni ja lysähdin sohvalle itkien. Itkin ja itkin, siitä ei meinannut tulla loppua. Havahduin ovikellon soimiseen iltasella. Raahauduin avaamaan oven, ja kun huomasin äitini olevan oveni takana, kaaduin häntä vasten itkien. Äitini hyssytteli ja piti sylissään. Hän ohjasti minut takaisin olohuoneeseen ja kävi sulkemassa ulko-oveni. Hän tuli viereeni ja minä nojasin häneen nyyhkyttäen. En saanut sanaakaan suustani moneen tuntiin. Valvoimme äitini kanssa myöhään yöhön ja juttelimme lopulta paljonkin asioista. Hän oli kuullut kylässämme ensimmäisten joukossa asiasta, mutta ei ollut kerinnyt varoittamaan minua, että Sari soittaa minulle. Hän ei edes tajunnut, että Sari soittaisi ja syyttäisi minua tapahtuneesta. Äiti kuunteli minua ja kun olin lopen uupunut, hän peitteli minut sänkyyn ja tuli itse viereeni nukkumaan ja piti sylissä, niin kuin aina lapsena ollessa. Äiti nukkui vieressäni ja rauhoitteli minua, kun olin nähnyt painajaisia. Siinä oli turvallista olla, ja nukahdinkin aika pian.