IRC-Galleria

Illalla päätimme parin kaverin kanssa lähteä baariin ottamaan vähän rentouttavia juomia. Jotta jokainen meistä saisi vähän irtiottoa arjesta. Jokaiselle meistä kolmesta jotka baariin lähtivät, oli tapahtunut kuukauden aikana vähän mitä sattui. Kun olimme siinä parit siiderit juoneet ja tanssineet sydämemme kyllyydestä, katsoin sattumalta ulko-oven suuntaan. Meinasin tukehtua siideriini, kun huomasin kuka sieltä juuri tuli sisään. Asianajotoimistolta ja unestani tuttu komistus. Kaverini katsoivat hetken minua ja sitten käänsivät katseen ovelle ja katsoivat sitten minua merkitsevästi. En alkanut selittelemään mitään, vaan otin laukkuni ja suuntasin vessaan hengähtämään. Toinen kavereistani tuli perässä ja kysy, mikä tuli? Selitin vain jotakin käsittämätöntä vähän huonosta olosta, mutta en silti halunnut lähteä vielä kotiin.
Katsoin itseäni peilistä, ennen kuin palasin takaisin pöytääni. Sitten lähdin tilaamaan uutta siideriä. Vilkaisin sivulle ja huomasin komistuksen. Hän vilkaisi minua ja hymyili. Otin tuoppini ja karkasin takaisin pöytääni. Hetken aikaa juttelimme tyttöjen juttuja. Sitten eteeni tuotiin hieno drinkki. Nostin katseeni tarjoilijaan ihmetellen. Tarjoilija vain hymyili ja poistui. Katselin ympärilleni, mutta mitään vinkkiä ilmaiselle drinkille en löytänyt.
Illan jatkuessa me tanssimme ja joimme. Miehiä välillä kieppui ympärillä, ja uusia ilmaisia drinkkejä tuli. Aina jotakin uutta ja erilaista. En jaksanut enää lopulta vaivata asialla päätäni. Ja kun valomerkki välähti me tytöt aloimme tehdä lähtöä. Tunsin ensiksi katseen selässäni, sitten käden hipaisun kädelläni. Lopulta joku otti kädestäni kiinni ja kiepautti ympäri itseään kohden. Nostin katseeni ja karahdin punaiseksi. ’Hei.’
’Hei.’ mutisin. ’Nähtiin päivällä. Minä olen Lehtosen Mikko.’
’Juu, niin nähtiin. Minä olen Tuulian Ottavainen.’
’Saisinko saattaa sinut? Vai onko sinulla jotakin sitä vastaan?’ Mikoksi esittäytynyt komistus sanoi.
’Ei, tai siis… Kyllä sinä voit saattaa minut. Ei ole mitään sitä vastaan. Kerron vain ystävilleni, ettei heidän tarvitse odotella minua.’

’Hei Sarianna ja Pinja! Menkää te vain kahdestaan. Minä sain saattajan ;)’ Huutelin kavereilleni, jotka katsoivat kauempaa ihmetellen, mutta nyökkäsivät ja lähtivät saatuaan takkinsa narikasta.

’No niin. Lähdemmekö me nyt sitten?’ kysyin Mikolta.
’Näytä tietä vain. Minä niin mielelläni katson sinun liikkumista.’
Punastuin taas vaihteen vuoksi humalastani välittämättä.
Otimme takkimme narikasta, ja lähdimme kävelemään kaupungin laidalla.
Alueelle missä minä asuin pienessä kolmikerroksisessa talossa, pienessä yksiössäni.
Ala ovelle päästyämme käännyin katselemaan Mikkoa tarkemmin. Ei mitenkään hassumman näköinen mies. Pitkä ja komea. Vaaleat, hiukan laineikkaat paksut hiukset. Jäänsiniset silmät. Hyvä treenattu kroppa, suloinen katseen pysäyttävä hymy.
’No tässä minä asun. Kiitos seurasta.’
’Eipä kestä. Enhän minä voinut sallia sinun kävellä yksin kotiisi, etenkin sen alkoholimäärän jälkeen minkä olet juonut.’
’No en minä yleensä paljoa juo. Nyt vain joku tarjosi minulle ihania ja erikoisia drinkkejä.’
’Tunnustan. Olen syyllinen niihin drinkkeihin.’ Mikko vinkkasi samalla silmää. Ja minä taisin punastua jälleen.
’Olet aika söpö, kun punastut.’
’Kiitos. Miksi sinä tarjosit pitkin iltaa minulle drinkkejä? Emmehän me tunne toisiamme.’
’No ei tunneta, ei. Mutta minä halusin vain tarjota sinulle jotakin erikoista. Erikoisia juomia, erikoisen kauniille naiselle.’
’Lopeta jo toi imartelu. Punastun kohta pysyvästi tuollaisten kohteliaisuuksien takia.’
’Mutta tottahan se on. Olet uskomattoman kaunis. Kauniimpaa olentoa en ole tavannut päällä maan.’
’Kiitos. mutta minua väsyttää nyt aivan kauheasti. Tahtoisin päästä nukkumaan. Huomenna on vähän kaikenlaista puuhaa. Ja pitää suunnitella muuttoakin.’ sanoin haukotellen. ’No eihän sille sitten voi mitään. Mutta saisinko edes numerosi? Soittaisin sinulle huomenna. Jos se vain sopii sinulle?’
’No hyvä on.’ Etsin laukustani paperia johon kirjoitin kajaalini avulla numeroni.’ Siinä on. Mutta älä soita turhan aikaisin. Tahdon nukkua varsin pitkään, jotta jaksaisin keskittyä, kun sukulaiset alkavat soitella ja kysellä muutostani.’
’Okei. No minä soitan sinulle illalla.’ Mikko sanoi ja kumartui suutelemaan minua.
Hänen pehmeät huulensa painautuivat huulilleni ja se suudelma oli taivaallinen. Taivaallisempi mitä unessani.
’Soita vain. Hyvää yötä.’
’Hyvää yötä kaunokainen.’

Avasin alaoven ja käännyin katsomaan vielä Mikon loittonevaa selkää. Sitten raahustin rappuset ylös pieneen kotiini. Vaikka luulin etten saisi unta, niin uni tuli kuitenkin yllättävän kivuttomasti. Näin jatkoa edellisyöni unelle.
Olin ulkona kattamassa pihalle puutarhapöydälle lautasia ja salaattia. Mikko grillasi ja lapset innoissaan avustivat ja välillä säntäsivät takaisin leikkeihinsä pihassa olevaan aittaan. Oli kaunis kesäpäivä ja tuuli kieputti hiuksiani. Mikko tuli taakseni kietoen kätensä ympärilleni. Minulla oli hyvä olla ja olin onnellinen.

Kun aamulla heräsin uuteen päivään, en voinut uskoa, mitä eilen sain kuulla ja tietää.
Enhän minä mitenkään voisi periä melkein kaikkea isoäidin omistamaa. Mitä minä sillä talolla? Miten minä osaisin edes ylläpitää sitä paikkaa?
Liikaa kysymyksiä minulle tajuttavaksi. Ja sinne talollekin on matkaa. 20 kilometriä minun rakkaalta pienestä kaksiostani. En omista edes autoa! Ja tuskin kukaan sukulaisistani lainaisi muuttoa varten minulle autoa. En meinaa tuhlata vähiä rahojani muuttoautoon.
Enkä ajatellut käyttää perintörahojakaan. Se taisi olla vain jotakin painajaista.

Päätin lähteä lenkille tuulettaakseni ajatuksiani. Kun palasin lenkiltä ja kävin suihkussa, kuuntelin puhelinvastaajani. Asianajaja oli soittanut. ’ Voisitko mitenkään Tuulian tulla käymään huomenna toimistossani päivällä ennen lounas aikaa?
Allekirjoittaisit papereita, jotta saataisiin talo siirrettyä nimiisi. Ja sitten voisimme mennä käymään pankissa. Siellä on isoäidilläsi tallelokero, josta en halunnut mainita eilen kaikkien uteliaiden sukulaistesi kuullen.’
Päätin soittaa asianajajalle ja sopia huomisesta tarkemmin. Sen jälkeen soitin parhaalle ystävälleni Sariannalle.
Kyseltiin kuulumisia ja sitten aloin selittämään hänelle mitä oli testamentin lukutilaisuudessa käynyt.
Sariannakin ihmetteli. Hän kun tietää minun sukulaisuus suhteet ja kaikki. Testamentti oli siis todellakin suuri ihmetys jokaiselle paikalla olijalle. Puhelun loputtua päätin kokkailla jotakin hyvää itselleni ja siirtyä sitten illaksi television ääreen.
Ilta meni rennosti ja kaikkea mielessä kelaten.
Nukkumaan mennessäni en enää edes jaksanut ajatella mitään. Mutta näin unta.
Ihan ihmeellistä unta. Siinä olin isoäidin talolla, keittiössä ruokaa laittamassa isoäidin esiliina ylläni. Yhtäkkiä ovesta vilisti sisään pieni tyttö ja poika koulu laukut selässä halaamaan. Heidän jälkeensä ovesta astui sisään nuori komea mies, joka asteli luokseni ja antoi lempeän pienen suukon huulille, ja kysyi mitä ruokaa tänään on luvassa.
Uni jatkui suloisen ihanana ja epätodellisena eteenpäin. Ja kun aamulla heräsin, ihmettelin mitä se merkitsi. Isoäidin talo, lapset ja uskomattoman komea mies.
Tätä ajatellen suunnistin asianajotoimistolle. Kun pääsin sinne, hyvä ettei silmät pudonneet ja leuka loksahtanut sijoiltaan. Unieni komea mies seisoi sihteerin pöydän luona juttelemassa sihteerin kanssa. Olin varmasti hiusrajaa myöten punainen kun kävelin heidän luokse ja ilmoitin olevani paikalla. Sihteeri nyökkäsi ja osoitti minulle käytävän päässä olevaa ovea. Kävelin jalat heikkoina ovelle ja koputin. Minut kutsuttiin sisälle ja asianajajaa kädestä puristaen sitten istuuduin häntä vastapäätä tuolille.
Allekirjoitin talopaperit joista sain sitten kopion, sitten suuntasimme sieltä pankkiin katsomaan tallelokeron sisällön. Siellä oli hieman käteisrahaa ja sitten isoäidin muutamia koruja, mutta yksi koruista pisti silmään. Pieni siro kultainen sormus johon oli istutettu timantteja. ’Varmasti aito.’ mietin mielessäni. Asianajaja kertoi korujen tunnearvosta ja muustakin arvosta. Minä vain nyökyttelin tuijotellen sormusta. ’Miten isoäidillä oli tämmöinen sormus? En ollut koskaan ennen nähnytkään sitä.’ Mietiskelin ja sopivin väliajoin nyökyttelin, vaikka todellisuudessa en oikein kuullut, mitä asianajaja puhui minulle. Sen kuulin, kun hän sanoi, että tämä tallelokeron sisältökin kuuluu minulle.
Ja, että tarvittaessa voisin tuoda sinne talteen jotain omia, mutta voisin myös ottaa sieltä itselleni, omaan haltuuni jotakin. Ihan kuin en sitä tietäisi?
Vaikka hiusten värini onkin suht vaalea, ei se tarkoita sitä että olisin tyhmä, joka ei tiedä mikä on pankin hoteissa oleva tallelokero. No jätän huomautuksen omaan arvoon. Kun on vanha isoäidin asianajaja kyseessä, niin ei voi mitään jos hän elää käsityksessä, että naiset on vain kauniita, mutta tyhmiä. Mutta isoäitini varmaan muutti hiukan hänen käsitystään. Siitä olen melko varma. Koska isoäiti ei muuten olisi pitänyt tätä asianajajaa koko loppuikäänsä.
Annoin asian olla ja jätin kaiken tallelokeroon. Poistuimme pankista ja sitten vielä kävimme toimistolla ja keskustelimme suunnitelmistani talon suhteen. Kun poistuin meinasin törmätä Komistukseen. Mutta sain vältettyä sen juuri ja juuri. Hän katsoi minua ja hymyili. Punastuin ja hymyilin takaisin. Jatkoin matkaani kohti ulko-ovelle ja tunsin hänen katseensa selässäni.

Kadonneen sormuksen mysteeri

Kevät teki tuloaan, isoäiti haudattiin toissa viikolla.
Nyt olen matkalla perunkirjoituksiin, vaikka ei olisi yhtään intoa mennä kuuntelemaan iniseviä kaukaisia sukulaisia, jotka ovat täällä vain isoäidin perinnön toivossa.
Mutta kun asianajaja kutsui paikalle, pakko se on mennä. Kuuntelemaan sainko vaikka ehkäpä isoäidin päiväpeiton tai sitten parikymppiä juttuseurasta. Ken tietää, mutta tuskinpa saan mitään kovin suurta. Jotakin tunnearvolta merkittävää, eihän minua muuten olisi sinne kutsuttu. Kaukaa tulleet sukulaiset tulivat kutsumatta. Siinä toivossa, että saisivat vaikka isoäidin talon, jonka möisivät sitten eteenpäin pilkkahintaan. Talon jossa hekin ovat olleet joka kesäisissä grillijuhlissa. Ja isoäidin järjestämillä joulupäivällisillä.

Inhoan tällaisia tilanteita. Rahan ahneita kaukaisia sukulaisia, joita on nähnyt satunnaisesti. Keskustelu on väkinäistä ja piilopiruilun makuista.
Asianajaja on myöhässä, kuten on oletettavaakin. Haluisin vain nopeasti pois tästä tilanteesta. Ottaisin sen mitä saisin, vaikka ei ole mitään väliä saanko mitään.

Vihdoinkin asianajaja tulee. Kättely kierros kerinnyt edes puoleen, niin tottahan toki Marketta aukaisee suunsa.
’Kuinka paljon isoäiti on jättänyt perintöä? Paljonko minä saan rahaa? Pakkohan minun on saada suurin osa rahoista, kun hoivasin isoäitiä hänen vanhoilla päivillään.’
On tässä naurussa pidättämistä. Marketta tunki itseään auttamaan, vaikka isoäiti ei apuja kaivannut. Isoäiti oli täyttä terästä viimeiseen hengen vetoon asti. Marketta vain tyrkytti apuaan suuren perinnön toivossa.

No nyt, kun kaikki ovat vaienneet voi asianajaja kertoa uutisensa.
’Kröhöm. No niin. Kaikki ovat koolla ja muutamia ylimääräisiäkin näyttää olevan.’ Asianajaja vilkaisi merkitsevästi Kuusankosken kaukaisia serkkuja.
’ Aune Tuulikki Kuronen, rakastettu äiti ja isoäiti.
Testamentin otsikko.
Aune on jättänyt perintönään hyvin paljon, mutta hyvin harvalle teistä läsnäolijoista.
Vanhimmalle lapselleen Tuomas Juhani Kuroselle, hän on jättänyt 2000€ ja muutamat huonekalut ja koristeet. Toisella sivulla on tarkempi luettelo näistä.
Keskinmäiselle lapselleen Taina Helena Ottavalle os. Kuronen 2000€ ja muutamia arvokkaita koriste-esineitä.
Nuorimmaiselleen Titta Kaisla Niemelälle os. Kuronen hän on perinnöttä jättämisen uhkauksistaan huolimatta jättänyt 2000€ ja Titan niin rakastamat vanhat romaaninsa.
Lapsenlapsilleen hän on perintönä jättänyt kullekkin…’
En jaksanut enää kiinnittää huomiota. Liian pitkäveteiseltä kuulosti. Mutta heräsin jälleen kuuntelemaan, kun nimeni mainittiin viimeisimpänä lapsenlapsista. Aivan erikseen.
’ Tuulian Sofia Ottavalle, Aune Tuulikki Kuronen on jättänyt talonsa tärkeimpineen kalusteineen päivineen. Ja 2,5miljoonaa euroa.’
Hyvä etten alkanut kiljumaan järkytyksestä. Kuulin ympäriltäni kirouksia ja pahansuopaa mutinaa. Enhän minä voi periä isoäidiltä noin paljoa. Olin vain silloin tällöin juttuseurana, ja avustin pienissä askareissa. Tämä tuntuu väärältä. En ole tehnyt mitään ansaitakseni tätä, mietiskelin mielessäni.

Kun tilaisuus päättyi lähdin viivana paikalta pois, palasin kämpälleni kädet täristen.
’Voi luoja. Mitä tästäkin tulee?’ Mietin mielessäni.

meikä o si jumissa mikkelissä xD
raha varannot o mitä o täl hetkellä
ja tekemisen puutos vaivaa.
voisko joku auttaa asiassa?

meitsil ol tänäe pikkase kiirusta.
eka koulua sillei niinku yhtee asti.
sieltä melkee juoksu jalkaa kirjallisii jotka jälleen hylätty xD
noo ens tiistaina uusiksi.
kirjallisista suoraa sitte ajotunnille ja se meni khyl iha jees.
Ihme sinänsä. Sitten sieltä 15.00 aikaa piti olla asuntonäyttely
mutta se välittäjä oli käyny siel väärään aikaa ja tuli pikkase myöhässä xD
Ja sieltä sitten kämpälle raahustin.
Että jeejee.. Pikkasta lenkkiä vaa tul tehtyä

JA HEI!!
meikä sai suututettua meijän niin "iki-ihanaa" opettajaamme.
Oltii leipomossa ja sen mukaa mie ja miun pari oltiin jäljessä aikataulusta ja plaa plaa.
Sit vaa sanoin sille et sori vaa meikäläisellä on ainaki kiirusta kirjallisiin.
No sitte se alko mussuttaa siin melkee kaikkien kuullen että tällä menolla hyvä jos saan edes T1 kurssista xD
Jippiu.
Kiinnosti ku kilo paskaa.
Ja sitte se jotaki alko lässyttää, että sil on oikeus sano kritiikkiä ja sun muuta.
Sanoin sille sitte vaa että anna tulla sitte.Anna mennä vaa.

Ja painuin siitä si jatkamaa hommiani ja sitte se jälkee päi huuteli, että me voidaa kyllä
laittaa ne kroisantit pakkasee ja paistetaa ne vasta ens viikolla..
Sitte ku olin viemässä niit pakkaseen se pyyski miua ja pariani tulemaa perässään luokkaan keskustelemaa.
No se si tavallaan pyysi anteeksi sitte siin ja vähän lisää jotaki mussutti ja sun muuta.
Kait yrittää parantaa käsitystämme siit joka epäonnistuu kerta kerralta pahemmin tosin..
No sit me painuttii takas leipomoon ja sillei.
Ja siel jumitettii tekemättä oikee mitään suht pitkää..
Että johooh.
Opettajamme ON URPO!!

Rakastan sinua.
Vaikka välimatka onkin pitkä,
mutta rakkauteni ei tunne välimatkojen kurjuutta.

Rakastan sinua liikaakin välillä.
Mutta se ei sammuta syvää kaipuutani.

Välimatka pitkä.
Liian pitkä käveltäväksi.
Liian pitkä huudolle.

Mutta ei koskaan liian pitkä ajatuksille,
tai rakkaudelleni.
Ja tunnen myös sinun rakkautesi minua kohtaan.

Rakkautemme tämä.
Se on niin kaunista.
Niin yhteen kietoutunutta.

Rakkautemme on niin hento.
Se liitää ylitse tämän pitkän välimatkan.
Sitä ei rasita huolet maalliset.

Vapaana se liitää,
meidät yhteen liittää.

Vaalean punaiset lasit silmilleni sain.
Ja luoksesi rakkaani,
matkaan lähden rakkauteni kanssa.

jooh.. tässä sitä taasen koitetaa keksiä tekemistä vähän yli tunniksi..
voihan vee.
ku on lisä ajotunti tossa puol neljältä..
VAROKAA IHMISET!!
meikä lähtee taas ajelemaa.. xD
Huomenna on sit 14.00 ajotunti kirjallisten jälkee.
Toivon mukaa tänäe nyt sit onnistuis seki.
Vois mennä autokoululle ennen ajotuntia harjottelemaa khyl.
Siin sais sitä aikaa kulumaa jonniin verran.
hehe.. vähänkö meikä o fiksu xD

no joo en oikeesti,.
Mut voihan sitä aina esittää olevansa viisas :)

Poika: Äiti et kai sä kuole?
Äiti: Eeen. En mä vois jättää teitä!
Poika: Hyvä. Mä lakastan sua!
Äiti: Mäki sua. *kyynel*
Poika: Äiti miks sä itket?
Äiti: En mä itke. Mee nyt nukkuu!
Poika menee nukkumaan.

Isä: Mitä lääkäri sanoi?
Äiti: Kuolen viikon päästä.
Äiti kuoli viikon päästä niinkuin lääkäri oli sanonut. Isä vei pojan matkalle, jotta voisi siellä kertoa kamalasta tapahtumasta.

Isä: Äitisi on kuollut.
Poika: Eikä ole! Se lupas!!
Isä: Ei voi luvata kuoleeko vai ei.
Poika: Äiti on elos ja viel sä sen näät!

Kun isä ja poika tulivat lomalta ja saivat lomakuvansa jokaisessa kuvassa oli myös heidän äitinsä. Isä oli ymmällään, mutta poika ei ihmetellyt tapahtunutta ollenkaan.
Jos välität jostain ihmisestä niin paljon, että jäisit kuolemankin jälkeen hänen luokseen, kopioi tämä.

Hartolassa tarvittiin poliisia koulu-uhkauksen vuoksi

Poliisipartiot turvasivat tiistaina koulunkäyntiä Hartolassa Itä-Hämeessä. Valtaosa yläasteen ja lukion opiskelijoista oli jäänyt kotiin, sillä tieto internetin keskustelupalstoille ilmaantuneesta uhkausviestistä oli levinnyt jo maanantai-iltana tehokkaasti.

Poliisit varmistivat yhtenäiskoulun sekä Hartolan opiston ja lukion turvallisuutta koko päivän, mutta mitään todellista vaaraa ei havaittu, kertoi komisario Rauno Piispa koulupäivän päätyttyä.

Päijät-Hämeen poliisi jatkaa laittoman uhkauksen tutkintaa.

Komisario Piispan mukaan viranomaiset ovat paikallistaneet koneen, jolta viesti on lähetetty. Se ei sijaitse Hartolassa.

En usko, että saa yleistä hyväksyntää
Näkemykseni kieroonkasvaneet.
Voidaanko määritellä rajaa sellaista,
Kun hassusta tulee pelottavaa?

Ei saisi ajatella näin,
Mut se ei oo ainoo, mitä teen väärin.

Minussa on ongelma,
Jokin virhe ohjelmoinnissa.
Puutteita koodissa
Korvaan arvaamattomuudella.
Tuntuu, että tekijä unohti otsaan kirjoittaa:
Ravistettava ennen käyttöä.

Tahtoisin olla se, joka olin silloin,
Kun kuollakseni halusin
Tulla sellaiseksi, kuin nyt olen
Noin tuhat vuotta taaksepäin.

Vaikee on sietää kaiken paino,
Mut siihenkin voi kasvaa kiinni.

Minussa on ongelma,
Jokin virhe ohjelmoinnissa.
Puutteita koodissa
Korvaan pessimistisyydellä.
Tuntuu, että tekijä unohti otsaan kirjoittaa:
Ravistettava ennen käyttöä.

Joskus aion vielä kääntää
Kelkkani ja tehdä korjausliikkeen;
Aion parantaa kaikki tehdyt vauriot,
Melkein uskon itsekin.

Minussa on ongelma,
Jokin virhe ohjelmoinnissa.
Puutteita koodissa
Korvaan piittaamattomuudella.

Minussa on ongelma,
Jokin virhe ohjelmoinnissa.
Puutteita koodissa
Korvaan tyytymättömyydellä.
Tuntuu, että tekijä unohti otsaan kirjoittaa:
Ravistettava ennen käyttöä.