Nyt on sit koulu loppu ja ammatti hommattu..vuosiakin tuli täytettyä..eli elämän kuuluisi hymyillä,mut miten kun on niin kauhee ikävä oman kullan luokse et välillä oikein sattuu..
Pakko kyl sanoa et mua on nyt siunattu maailman ihanimmalla ihmisellä,joka tosiaan saa mut hymyileen aidosti ja hyväksyy sellasena kun olen..voin siis lopettaa sen esittämisen jota olen pitkään harrastanut.
Olen onnellinen kun olen löytänyt jonku josta todella haluan pitää kiinni ja jonka kanssa voisin jakaa koko loppuelämäni..ehkä mielestänne kuvittelen liikoja,mutta siltä musta tuntuu ja pidän siitä tunteesta.:)