IRC-Galleria

Aamujunan ikkuna on huurteessa ja samoin maisema sen takana. Ulkona on talvi. Lunta ja valkoista, puissa ja maassa. Lumoavaa, maagista, ihanaa. Muistan että juuri tämän takia ylipäänsä pidän talvesta. Se vain on niin kaunis. Tällä kertaa en vain oikein osaa nauttia siitä. Pää on tukossa - siellä on jotain tiellä. Säväys ei pääse sisään. Siispä päätän kirjoittaa tulpan ulos. Ainakin aikaa riittää.

Opiskelut lannistaa. Mitään en ole saanut moneen viikkoon aikaan ja ajatukset risteilee aina vaan luovuttamisen suuntaan. Ei halua luovuttaa, muttei ryhdistäytymineenkään onnistu. Ennen se olisi ollut niin helppoa. En tiedä mitä tarvitsisin. Mikä auttaisi?

Ajattelen väärin ja huonosti. Haitallisia "ajatuskia". Typeriä angstimietteitä, joilla ei ole mitään pohjaa. Ärsyttää kun ne hiipii päähän. Lähempää tarkasteltuina ne näyttävät niin tyhmiltä ja hedelmättömiltä itsesäälin sirpaleilta että (heh?) se jo itsessään masentaa. Negatiivinen kierre? Noidankehä?

Sekin vielä että huomaan kyllä mitä tämä on. En vain onnistu tekemään sille mitään. En jaksa tai halua. Metsästän vain säälipisteitä kaikilta, jotka jaksavat kuunnella. Vaikka kuinka monta kertaa olen päättänyt eheytyä ja ryhdistäytyä, mutta sitten joku ihan mitätönkin pikkutapaus kaataa koko korttitalon. Aallonpohjista pitäisi nousta, mutta näyttäisi siltä että olenkin uppotukki. Liian hauras olen, mutta luovuttaa ei pidä. Kärsivällisyyttä, kyllä se siitä. Ja sitten sekin unohtuu ja mietteet synkkenevät. Jokin pieni Tuukka huutaa sieltä mielen perukoilta pientä henkistä ääntään käheäksi ja yrittää saada jotain tolkkua tähän typerään sekamelskaan. Harmi vain että juuri se kohta psyykettä tuntuu niin turtuneelta etten aina enää edes huomaa koko tyyppiä. Ikävää tuottaa sille lannistumatomalle pikku kiusankappaleelle pettymys, mutta en jaksa.

MIKSI! Jotain sellaista sieltä nyt kuuluu. Miksi en vain kääntäisi kaikkea kertaheitolla, kun sen kerta osaan? Mistä hemmetistä ne esteet sille on ilmestyneet? Miksi ahdistan itseäni, kun mitään oikeeta ei ole tarjolla? Mistä hitosta se ahdistuminen ja masentuminen on miun päähän löytäneet? Mitä vittua!

Nyt sitten suututtaa... Ja ikävä kyllä sekin on nykyään liian tuttu tunne. Ihan kuin toinen murrosikä. Yhtäkkiä on niin hiton liikkis ja seuraavana maailma sais haistaa paskan. Vittu jee. Minä tätä jaksa.

Just rupesin vittuuntumaan siitä miksi ees kirjotan tätä tyhmää juttua kun huomasin että jotain irtos päästä ja tukkiutuneissa puroissa rupes virtaamaan taas kevään vedet. Herra itkee junassa ja tulppa poksahtaa lattialle. Harmi kun ne kauniit lumimaisemat ehti jo jäädä taakse. Mut nyt siel on ihana sumu<3 Vetistellään sitten sille. Matka jatkuu.