IRC-Galleria

Temetheus

Temetheus

Vihdoin otan itsestänikin selvää!

Flipperi-testi.Tiistai 19.05.2009 14:59

Oletko koskaan..?

[ ] karannut ikkunasta
[1] esiintynyt jonakuna toisena henkilönä
[2] syönyt jollekulle toiselle määrättyjä reseptilääkkeitä
[3] rikkonut tahallaan jotakin
[4] heitellyt esineitä

[5] ollut ambulanssin kyydissä
[ ] vaihtanut nimeä koska kyllästyin vanhaan
[ ] rikkonut lasin baarissa
[6] suudellut ihmistä jonka nimeä en muista
[7] häiriköinyt suurta tapahtumaa

[8] kulkenut vappupäähine päässä muulloin kuin vappuna
[9] matkustanut pummilla
[10] ollut velkaa jollekin yli kaksisataa euroa
[ ] kävellyt talvella ulkona piikkikoroissa ja minihameessa
[11] shoppaillut tilini tyhjäksi

[12] juonut raakaa vodkaa
[ ] lihonut yli 10kg ja olen silti normaalipainoinen
[ ] värjännyt hiukseni kolme kertaa viikon sisällä
[ ] tiedän mikä on mepore
[ ] lukenut tai nähnyt elokuvana Virgin Suicide

[13] ollut päivystyksessä
[14] soittanut taksin paikkaan josta en tiedä missä se on
[15] tanssinut pöydillä
[16] valvonut päivän, yön ja seuraavan päivän putkeen
[17] kiivennyt aikuisena puuhun

[ ] jumittunut baarin vessaan
[18] nukkunut väärinpäin sängyssä
[19] kuvitellut olevani satuhahmo
[20] leikkinyt ruoalla
[21] heittänyt jonkun ulos asunnostani tai tullut heitetyksi ulos asunnosta

[ ] elänyt päivän/päiviä pelkällä karkilla
[22] saanut diagnoosin/ diagnooseja
[23] valehdellut ikäni
[24] saanut sakot
[25] syönyt kolmiolääkkeitä

[26] kuullut tai nähnyt harhoja
[27] pohtinut olenko oikeasti olemassa
[28] suunnitellut hautajaiseni
[29] kuunnellut samaa kappaletta nonstoppina yli tunnin
[ ] käyttänyt mustia rajauksia silmien ympärillä

[30] pukeutunut täysmustaan
[31] keksinyt esineille uusia käyttötarkoituksia
[32] kokeillut huumeita
[ ] koukussa kofeiiniin
[ ] soittanut terveysneuvontaan

[33] lähtenyt tuntemattoman mukaan
[ ] tiedän mitä on semper
[34] lukenut yli kolmea kirjaa yhtä aikaa
[35] käytän teinisanontoja kuten ihqu tai omg
[ ] värjännyt kaverini hiukset väärän värisiksi

[36] kärsinyt oudoista fobioista
[ ] kirjoittanut yli kolmekymmentä päiväkirjaa
[37] kirjoittanut yleisönosastokirjoituksen
[38] nukkunut ratikassa tai bussissa pysäkin ohi
[39] pitänyt bileet ilman syytä

[40] hylännyt alkoholijuomia kadunvarteen
[ ] käynyt täysi-ikäisenä useammin kuin kerran kesässä huvipuistossa
[ ] fantasioinut vampyyreista
[ ] tanssinut napatanssia
[ ] iskenyt jonkun ruokakaupassa

[41] uinut vaatteet päällä
[ ] aiheuttanut palohälytyksen
[ ] ostanut useammat kuin yhdet korkokengät saman päivän aikana
[42] laulanut musikaalikappaleita keskikaupungilla
[ ] laulanut täysi-ikäisenä singstaria

[43] käynyt sing-a-long elokuvissa
[44] salakuljettanut jotain tullissa
[45] sammunut ennen jatkoille lähtöä
[ ] suunnitellut karkaamista ulkomailla
[ ] käynyt ennustajalla

[46] kokeillut spiritismiä
[47] kirjoitellut vessan seiniin
[ ] korjannut kielioppivirheitä yleisellä ilmoitustaululla olevasta ilmoituksesta
[48] heittänyt avaimet jollekulle ikkunasta
[ ] kirjoittanut itselleni kirjeitä kymmenen vuoden päähän

[ ] nähnyt enneunia
[49] saanut paniikkikohtauksen
[50] joutunut riitaan tuntemattoman kanssa
[ ] eksynyt kotiin mennessäni
[ ] avannut ovet ja löytänyt sen takaa poliisit

[ ] asunut yli vuoden jossain muussa paikassa kuin siellä missä olen kirjoilla
[ ] tapellut kelan kanssa
[51] maannut koko päivän peiton alla
[52] ollut nukutuksessa
[53] lintsannut koulusta yli kolme päivää putkeen

[54] leikannut omia hiuksiani
[55] ottanut lävistyksen jonnekin muualle kuin korviin
[ ] ottanut tatuoinnin tai hennatatuoinnin
[56] sekoittanut todellisuuden ja unen
[57] heittänyt kännykän seinään

[ ] paiskannut luurin korvaan monta kertaa peräkkäin samalle henkilölle
[58] riidellyt itseni kanssa
[59] nauranut hysteerisesti ilman mitään syytä
[60] suudellut varattua henkilöä
[ ]mennyt baariin pukeutuneena 70-luvun vaatteisiin
[61] tunnistin tästä testistä itseni

Arvosteluasteikko:

Alle 20: Olet tylsä tavis. Voiko joku todella olla näin järkevä…
yli 21: Sinulla on elämä hallussa, pidä siitä kiinni.
yli 30: Keskivertotapaus. Ei tarvitse vielä huolestua.
yli 50: Riskirajoilla ollaan. Olithan rehellinen?
yli 60: No, hulluillahan on aina hauskempaaÂ…
yli 70: Suosittelemme ottamaan yhteyttä psykiatriin.
yli 85: Onnittelut
Sekoilut sikseen
antaa toivolle sijaa //
tätä päivää ei päihteillä pilaa //
kurkottelee tähtiin,
unelmiin luottaa //
murheet kynän kautta ulos vuotaa //
paskassa rämpinyt
sokeana itselleen //
kunnes likaiset tähteet
alkoi iholla pistelee //
avaa silmät vaikka valo niin kirkas //
toivottaa tervetulleeks ajan virran //

sielun painolasti, voi voi voi..
pitänyt paikoillaan //
mut kauniit sävelet, soi soi soi..
lähellä - ei kaukana //

Karua.Keskiviikko 13.05.2009 20:20

Ota lastini suuhusi, jotta pääset maistamaan todellista minääni.

Kusen..Sunnuntai 03.05.2009 17:16

.. minne huvittaa.

Perus vappu.Perjantai 01.05.2009 03:47

Vappu: Reclaim the City -mielenosoitus - kytät lopetti sen. Sitten junaan, konduktöörit heittää Hiekkiksessä pihalle, sit maalasin vähän junan kylkeä, otsot soitettiin paikalle ja ne soitti kytät, yritin juosta karkuun, happi loppui kesken, lähdin putkaan ja sain syytteen ja kutsun kuulusteluun ja nyt olen kotona. Jes :) hurjaa.

Musikaalista neroutta.Keskiviikko 29.04.2009 04:27

Philip Glass, Metamorphosis II ja Glassworksin avaus-teema. Philip Glass ja piano = neroutta.

http://www.youtube.com/watch?v=jf2YGbTjAGc
http://www.youtube.com/watch?v=P7NUz5ivqYg

Lemon Jelly - Space Walk, tämä on jotain niin positiivisuutta hehkuvaa.

http://www.youtube.com/watch?v=ch4vpSVhZBU

Röyksopp - Eple, energiaa auringosta.

http://www.youtube.com/watch?v=nTS0VvrUnMo&feature=related

Squarepusher - Planetarium, hilpeää avaruusseikkailua.

http://www.youtube.com/watch?v=5crdJgQcR3Q

Ulrich Schnauss - Molfsee, voisi sanoa, että huikein nukkumaanmeno-biisi jota tiedän.

http://www.youtube.com/watch?v=2CeIo4PrZhg

Imogen Heap - Goodnight & Go, tämä herättää itsessäni haikean ja nostalgisen fiiliksen viime keväästä.

http://www.youtube.com/watch?v=BcBZb2Kr_yk&feature=related

Juno Reactor - Pistolero, tätä ei pidä selitellä vaan se pitää kokea.

http://www.youtube.com/watch?v=0Tvgxd048aw&feature=related

Summoning - Land of the Dead, atmosfääristä bläkkistä. Panhuilut, kirkkaat pianot, eeppiset rummut, surulaulava kitara ja kuoro-osuudet, jotka ovat jylhät kuin sumuvuoret, takaavat musiikkielämyksen.

http://www.youtube.com/watch?v=8lDcp_vD6HI

Danny Elfman - Ice Dance, teema Saksikäsi-Edwardista. Niin kaunista.

http://www.youtube.com/watch?v=8OEJhgonx4Q

Maailmankaikkeuden luovimman urkurin mestariteos, video antaa hyvän kuvan neroudesta ja teoksen vaativuudesta.

http://www.youtube.com/watch?v=ipzR9bhei_o

Drudkh - False Dawn (Part One), suoraan metsästä.

http://www.youtube.com/watch?v=YVK3il62Fxg

Jean-Michel Jarre - Oxygene IV, hengitä syvään.

http://www.youtube.com/watch?v=Qav2U0Ohb6U&feature=PlayList&p=8577DE7D662405C5&playnext=1&playnext_from=PL&index=9

Oddarrang - Teema Sininen, Olavi Louhivuoren säveltämää musiikkia.

http://www.olavilouhivuori.com/downloads/teema_sininen.mp3

Tota.Keskiviikko 29.04.2009 03:32

Olen osana tätä ääretöntä taideteosta, jota sivellään kauniimmaksi joka ikinen hetki!

Käsittämättömyyksiin.Keskiviikko 29.04.2009 03:13

Mikä flow tänään.. ihan uskomaton. ajaton. ikuiselta tuntui se hetki. Käsittämätön tunnetila. Laulua. En edes muistanut tietoisesti sen biisin sanoja, mut ne kumpusi. Ympäröivät ihmisetkin olivat samalla aaltopituudella sen soittosession hienoudesta ja siitä, että oli parasta antia pitkään aikaan. Huh!

Maailmaa nähneenä.Tiistai 28.04.2009 04:42

35 pistettä et täysi nörtti mutta parantamisen varaa
45 mualimaa on tullut nähtyä
50 monessa mukana
60 reissumies
70 kova luu
80 autenttinen hippi tai matkaava Swami
90+ Renny voisi kiinnostua elämänkerrastasi

Tee uusi päiväkirjamerkintä ja kutsu vastaamaan 10 ystävääsi joiden oletat nähneen maailmaa ja elämää.
Poista allaolevasta vastaukseni ja kommenttini, täytä omasi. Laita lopuksi takaisin myös linkki omaan tarinaasi.

Olen...

[1] kävellyt yhteen menoon yli 15 km
[ ] juonut suoraan joesta Intiassa (tai Kaukoidässä)
[ ] nähnyt kuolleen ihmisen
[2] jäädyttänyt kieleni talvella kiinni metalliin
[ ] pelastanut jonkun hengen
[3] ostanut jotakin kadulta käsityöläisiltä
[4] murtautunut jonnekin luvattomasti
[ ] uinut joessa vuoristossa.
[ ] elänyt selibaatissa ainakin 2 vuotta
[ ] odottanut lentokentällä ainakin 12 tuntia
[ ] ajanut fillarilla yli 100 km päivässä. (72 km ennätys :D)
[ ] ostanut oman asunnon
[5] tavannut henkilökohtaisesti suurimman idolini (no joo Dalai-lama)
[ ] saanut kirjoitukseni lehteen
[6] ollut lähellä kuolemaa
[7] saanut potkut
[] avustanut eläimen synnytyksessä
[8] toiminut opettajana
[9] kokenut tai nähnyt livenä luonnonmullistuksen
[ ] käynyt Intiassa (tai kaukoidässä) yli 5 kertaa
[ ] juonut lehmän virtsaa ja Gangesin vettä
[ ] käynyt kuumassa lähteessä
[10] saanut sakkoja viisi (5) kappaletta tai enemmän
[ ] ollut käsi/jalka kipsissä
[ ] antanut haastattelun medialle
[11] hukannut matkallani ainakin 200€ edestä valuuttaa (elämänpituisella matkalla joo :D)
[ ] myöhästynyt lentokoneesta
[12] käynyt vähintään kymmenessä eri maassa
[13] käynyt vähintään kahdessakymmenessä eri maassa (Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Saksa, Iso-Britannia, Itävalta, Sveitsi, Tsekki, Espanja, Portugali, Italia, Kreikka.. en muista ainakaan enempää)
[14] ottanut kimppakyydin tuntemattomien hippien kanssa
[15] ollut käräjillä asianosaisena (ei tarvinnut mennä sinne ku mutsi onnistui sumplimaan asiat :D)
[ ] valmistanut ruokaa kerralla yli 50 ihmiselle
[16] valmistanut aterian kokonaan luonnosta kerätyistä aineksista
[ ] ostanut ulkomailta auton/moottoripyörän/asunnon/kesämökin/lemmikin/puolison
[ ] tippunut jäihin
[17] uinut valtameressä
[18] nukahtanut seisaalteen
[ ] teettänyt astrologisen karttani
[19] käynyt ainakin 3 vuoristossa
[20] päättänyt luopua ansiotyöstä ja oravanpyörästä
[ ] laitesukeltanut
[ ] ollut mukana polttohautauksessa
[21] ollut mukana spontaanissa näytelmässä
[22] esiintynyt tv:ssä (näkynyt tv:ssä, en varsinaisesti esiintynyt)
[ ] veneillyt Gangesilla
[ ] juossut maratonin
[23] blogannut
[24] ottanut lävistyksen tai tauoinnin
[ ] salakuljettanut jotakin rajan yli
[ ] käynyt totalitaarivaltiossa tai sota-alueella
[ ] tehnyt konkurssin
[25] kirjoittanut kirjan (skidinä vaikka mitä :D)
[ ] synnyttänyt tai ollut mukana synnytyksessä
[ ] ollut kylässä jossa olin ainoa länsimainen henkilö
[26] kiivennyt tunturille
[ ] kasvattanut yrttejä
[ ] tehnyt testamentin
[27] tullut uhatuksi aseella (veitsellä)
[ ] hätistellyt torakoita huoneestani
[ ] ollut kihloissa
[28] laulanut kadulla
[29] kieltäytynyt kosinnasta
[30] sisälläni on ollut ameeba (hyvin todennäköisesti kyllä)
[31] kerännyt ruokareseptejä
[32] pitänyt villieläintä lemmikkinä (hiiriä, siiliä ja perhosentoukkia ainakin :D)
[ ] opetellut aikuisena uuden kielen
[ ] menettänyt ajokorttini määräajaksi
[33] ollut putkassa
[ ] ottanut eläkevakuutuksen
[34] syönyt yli 15 lajin aterian (varmasti joskus humalassa tai pajareissa)
[35] ajanut kolarin (ekaa ku ajoin autoa se meni puuta päin :D)
[36] ollut niin sairaana että asunut päivän wc:n lattialla (jota kuinkin joo)
[37] yöpynyt sairaalassa aikuisiällä (no joo heräsin sieltä joskus yöllä koomasta :D)
[38] tilannut kirjoja ulkomailta
[39] ollut vapaaehtoisesti ilman televisiota yli puoli vuotta (digiboksia ei ollut yli vuoteen, mut telkkari löytyi)
[40] luonut lantaa
[41] istuttanut puun
[42] ollut rekan kyydissä/ajanut sellaista
[43] liftannut
[ ] tehnyt rikosilmoituksen
[44] vaeltanut Lapissa (Kuusamossa ^^ ja skidinä rekikoira-ajelua Rovaniemen hollei eli juu!)
[45] laskenut koskea
[ ] yöpynyt itämaisessa luostarissa
[ ] ollut purjehtimassa
[ ] tavannut kuninkaallisen henkilön
[46] käynyt taistelulajien harjoituksissa (kendoa ja taekwon-doa nuorempana)
[ ] pitänyt ainakin 3 päivän paaston
[ ] joutunut väkivaltaiseen konfliktiin ulkomailla

[47] kokenut ruumiistairtautumisen (laitosajat.. flippaa :D)
[ ] kohdannut aaveen
[48] maalannut taulun
[ ] huijannut vakuutusyhtiötä
[ ] ratsastanut elefantilla
[ ] muuttanut nimeni
[49] ollut savusaunassa
[ ] ollut pienlentokoneessa
[50] ajanut vasemmanpuoleisessa liikenteessä
[ ] käynyt Tiibetissä
[ ] tehnyt yli 30h junamatkan
[ ] harrastanut seksiä henkilön kanssa jonka nimi jäi arvoitukseksi
[ ] käynyt Vladivostokissa
[51] tehnyt propagandaa systeemiä vastaan
[ ] lahjoittanut ainakin 3000€ kerralla hyvään tarkoitukseen
[ ] olen meditoinut säännöllisesti ainakin 3v ajan päivittäin
[52] olen vannonut valoja
[ ] nähnyt enneunia
[ ] nukkunut öitäni juna-asemilla

52, tässä on vielä ääretön määrä hetkiä kokea!

Kakalla leikkiminen.Tiistai 28.04.2009 04:05

16.04.2009 12:56 <ih-menen> Yksilön sosialisoiminen alkaa ulosteiden hallinnalla.
16.04.2009 12:58 <ih-menen> Toisin sanoen lapsen on kakattava ja pissattava yhteiskunnallisesti hyväksyttyyn astiaan." Word.

Jonain päivänä minäkin uskallan ottaa sen askeleen, että maistan omaa kakkaani.