IRC-Galleria

Tinkerhell_

Tinkerhell_

PeppiLottaaaaa
No miettikää nyt... Jo lapsesta asti sitä pitää omia vanhempiaan joinain yli-ihmisinä ketkä pystyy kaikkeen, eikä niille koskaan voi tapahtua mitään. Sitten kun kasvaa... harhakuva yli-ihmisyydestä haihtuu, mutta tilalle jaa silti outo itsestään selvyyden tunne siitä, että omat vanhemmat vaan ovat aina olemassa. Kuolemaa ei vanhempiensa kohdalla osaa edes kuvitella... mihin ne tuosta nyt häviäisi.

Ku mä olin kymmenen, meijän isä kuoli sepelvaltimotaudin aiheuttamaan sydän kohtaukseen. Hajosin, enkä ymmärtänyt mitä oli tapahtunut... enkä kai ymmärrä vieläkään täysin. Silti se ei ollut niin vaikee, koska mulle jäi kuitenki äiti, joka on ollut mulle aina rakkain kaikista.

Eilen... äiti kävi lääkärissä. Sillä on ollut jo pitkään kamala yskä ja se on ollu tosi väsyny.
Siltä oli röntgenissä todettu keuhkoissa valtavan kokoinen kasvain :'( Koepala on otettu ja viikko joudutaan odottamaan vastauksia.

Oon oikeesti täysin rikki. Miten tällasen tiedon kanssa pystyy muka elämään normaalisti. "Joo, ei tässä ihan hyvin menee joo, mutsilla todettiin keuhkosyöpä ja elämä hymyilee" NIIN VARMAAAN. Oikeesti HAISTAKOON VITTU KOKO MAAILMA!!!! Mitä vittua mä teen??? Mulla ei oo muuta ku äiti. Jos sille käy jotain mulle ei jää KETÄÄN, ei yhtään ketään. Jään tänne yksin. Miten mun muka sitte kuuluu pärjätä? Vittu sentään!!!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.