IRC-Galleria

Olipa kerran tyttö. Hän ei ollut pieni, eikä iso, ei aikuinen, eikä enää lapsi. Kerran tuo tyttö istui ikkuna laudalla katselemassa pimeää yötä. Salamat halkoivat taivasta, vaikka jyrinää ei kuulunutkaan, eikä sade hakannut kattoa.

- Kaikilla muilla on onnea. On ystävät, oma kulta ja koti, ja niin tyttö päätti löytää oman onnensa.

Kun aamu valkeni ja aamukaste nousi usvaksi ilmaan, heräsi tyttö ja pakkasi laukkunsa täyteen tavaraa. Orpokodin pöydälle hän jätti lapun, jossa luki: "lähdin onneani etsimään." Sitten tyttö juoksi laukku kainalossaan ja takki olallaan ulos ja lähti matkaan onneaan etsimään.

Ensimmäisenä tyttö törmäsi tähteen. Se oli tippunut taivaalta öisessä ukkosessa salaman osuessa siihen. Tyttö pysähtyi tähden luo ja kysyi siltä: - Tähti! Taivaaltako olet tippunut?

- Taivaaltapa taivaalta. Salama osui minuun ja tipahdin tänne, enkä pääse takaisin. Voisitko sinä auttaa minua, että pääsisin taas sisarieni luo? He ovat kai jo huolissaan minusta, tähti kysyi.

- Miten minä sinut pystyn taivaalle heittämään? En ole niin vahva että jaksaisin heittää sinut. Enkä osaa lentää ja kantaa sinua takaisin paikallesi, tyttö mietti.

- Jos nostaisit minut tästä ja sitoisit rikkinäisen siipeni. Kun se parantuu, voin taas lentää taivaalle sisarteni seuraan, tähti sanoi ja tyttö sitoi sen kullanhohtoisen, pienen siiven nenäliinallaan.

- Kiitos! Voinko mitenkään auttaa sinua? Tähti kysyi kiitollisena.

- Olen etsimässä onneani. Tiedätkö mistä sen mahtaisin löytää? Tyttö uteli.

- Ei, enpä taida. Onnensa jokainen löytää itse. Toisilla se vie päivän, toisilla vuoden, toisilla kauemminkin. Toiset etsivät sitä, toiset eivät. Toiset löytävät onnensa, toiset hukkaavat. Sen kuitenkin sanon, että olet menossa oikeaan suuntaan, tähti virkkoi ja jäi parantelemaan siipeään.

Niin tyttö jatkoi matkaansa, kunnes törmäsi isäntään hevoskärryineen. Isäntä oli pysähtynyt vaunujen viereen ja katseli surkeana sadatellen vaunujaan piippua poltellen ja likaisilla käsillään ympäriinsä hosuen. Tyttö pysähtyi ja kysyi isännältä: - Mitä on sattunut, kun noin surkealta näytätte? Onko hevosenne sairastunut, vai mitä on käynyt?

Ja niin isäntä vastasi: - Ei ole hevoseni sairastunut, mutta kärryistäni hajosi toinen rengas. Minulla on reuma, niin etten oikein pysty hyvin kävelemään ja korjaukseen tarvittavat tavarat ovat vajassa kilometrien päässä.

- Minä voin hakea korjaustarvikkeenne teille! Kertokaa vai mistä minä ne löydän ja tuon ne teille, tyttö lupasi auliisti ja lähti saatuaan tarvittavat tiedot. Puolen tunnin päästä hän palasikin mukanaan tarvittavat välineet ja kärry saatiin korjattua kuin uudeksi.

- Kiitos! Miten voinkaan korvata tämän neidille? Isäntä kysyi kiitollisena.

- Olen onneani etsimässä. Ystävän olen jo löytänyt, mutta koti puuttuu. Tietäisittekö hyvää paikkaa kodiksi? Tyttö kysyi ja sai Isännältä iloisen nyökkäyksen.

- Koti on siellä missä ystävätkin ovat, niin minä sanon sinulle tyttö. Etsi ystäväsi ja tärkeimmät ihmiset.

Niin tyttö jatkoi matkaansa, kunnes törmäsi poikaan, joka istui tienpenkalla oljenkortta pureskellen. Pojan ilme oli niin murhaava, että tyttö oli varma, että maitokin olisi hapantunut sen nähdessään. Niinpä tyttö pysähtyi ja kysyi: - Mitä on sattunut, kun noin murheissasi olet?

Niinpä poika vastasi: - Lähdin onneani etsimään, mutta hukkasin sen. Kaikki ystäväni kaikkosivat kun olin niin ilkeä heille ja tein koko ajan kepposia. Nyt en enää tiedä mistä voisin löytää uusia.

- Voi! Minäkin olen onneani etsimässä! Minä voin olla ystäväsi - tule, tule! Ja niin tyttö ja poika lähtivät yhdessä kulkemaan.

Ja näin jatkui. Tiellä tuli vastaan vaikka mitä kulkijaa. Uusia ystäviä ilmaantui ja he kulkivat päivästä päivään yhä pidemmälle tietä pitkin, kunnes tulivat viimein tien päähän, jossa seisoi punainen, pieni mökki. He astelivat sisälle mökkiin ja katselivat sitä hetken, kunnes asettuivat taloksi. Kauan he eivät kuitenkaan siellä saaneet olla, kun vihainen miehen ääni huusi: - Tulkaa ulos sieltä pahaiset! Toisten mökkiä sotkemasta!

Niin poika ja tyttö tulivat ulos, mutta kun mies näki heidät, alkoi hän pyydellä syvästi anteeksi huutoaan.

- Mutta sinähän olet se tyttö joka minua autoit vaunujeni kanssa!

Juttu muuttui ystävälliseksi ja kun ilta viimein saapui, sanoi Isäntä, että he saisivat pitää mökin ja jäädä sinne asumaan, jos vain tahtoivat ja niin he tekivät. Muutama päivä myöhemmin, istui tyttö ulkona portailla, kun poika tuli hänen viereensä istumaan ja kysyi häneltä: - Miksi sinä aina illalla katselet tähtiä?

Tyttö vastasi: - Minulla on ystävä. Taivaalta tippui kerran tähti sinä päivänä, kun lähdin ja minä autoin sitä. Se meni takaisin taivaalle ja olen miettinyt siitä lähtien milloinkohan löydän onneni.

Poika oli hetken hiljaa ja nosti sitten kätensä tytön harteille katsoen hänkin tähtiä, kun samassa yksi tähdistä erkani muista ja tippui taivaalta pihamaalle. Ihmeissään tyttö pomppasi pystyyn ja syöksyi tähden luo, huomaamatta pojan harmistunutta ilmettä. Kauas ei kuitenkaan poika ehtinyt, kun tyttö tarttui hänen kädestään kiinni ja kiskoi tippuneen tähden luo.

- Tässä on se tähti jota minä autoin! Tähti, tähti! Sano olenko löytänyt onneni! Sinä varmasti tiedät sen, että olenko! Tyttö huudahti.

Ja tähti kysyi: - Oletko löytänyt ystäväsi, kultasi ja kotisi?

- Ystäväkseni sain Isännän ja sinut, kultaniki olen löytänyt ja hän seisoo vierelläni, mutta olenko löytänyt kotini... Olenko? Tyttö uteli.

- Koti on siellä missä onnesi on. Koti on siellä missä ystäväsi ovat. Koti on siellä missä sinulla on hyvä olla. Oletko siis kotona? Tähti kysyi.

- Onneni on täällä, ystäväni ovat täällä ja kultanikin... tyttö mietti.

Tähti hymyili ja totesi: - Sitten sinä tosiaan olet kotona. Koti on siellä missä sydämen on hyvä olla. Onni on siellä myös.

Ja niin tähti palasi taivaalle, tyttö jäi asumaan pojan kanssa mökkiin ja heistä tuli pari, isäntä eli loppu elämänsä heidän ystävänään ja tähti katseli kaikkea tätä taivaalta joka yö hymyillen itsekseen. Kerran tätä kaikkea katsellessaan se kuiskasi: - Vaikka sisareni ovat kauempana ja näkevät enemmmän kuin minä, niin silti olen tyytyväinen tähän. Maailma on suuri, kuten pahuuskin, mutta se onni, mikä tuossa pienessä mökissä asustaa, on vielä sitäkin kaikkea suurempi.