IRC-Galleria

Vakonen_

Vakonen_

Ei suvaitse teitä.

Blogi

- Vanhemmat »

Huhtikuun visiot.Torstai 10.04.2008 00:58

Näin huhtikuun synkkinä, mutta tosin melko valoisina iltoina, on ihana nauttia muutama hyvä vaniljasikari, hyvää konjamiinia ja miettiä henkeviä. Psyykkisesti olen tällähetkellä melko terve ja syynä siihen on mitä ilmeisimmin kevätaika. Viikonloppuna lähden Imatralle siivoamaan Kesämökkiäni. Pääsee taas nauttimaan laiturille auringosta, hyvistä kirjoista, tai vaikkapa oluesta ja makkarasta.

Mutta mitäpä vielä kesää puimaan, onhan vielä kuitenkin Huhtikuu.

Viikonlopun huumaa.Lauantai 15.03.2008 15:14

Olen tässä miettinyt, että onko minulla enää mahdollisuuksia selviytyä ilman nappeja. Eilen en nauttinut Xanoreita koko päivänä, ja sainkin paljon erilaisia kohtauksia. (Todellisuudentajun hämärtymistä). Noh, mitäpä tuosta sen enempää jauhamaan. Illalla ajattelin valmistaa erilaisia ulkomaalaisia ruokia. Ajattelin myös ostaa pullon hyvää viiniä, ja nauttia kourallisen Xanoreita. Hah, no leikki leikki. ;D

Tänään aion pitää hauskaa myös koirani kanssa. Hänen nimi on Cii'Ex. Kokeillaan, jospa hän saunaan uskaltuisi. Ihan sama, silti aion paijata häntä tänään. Voisin myös uppoutua ihanan jännitysdokkarin pariin ja syödä Fazerin parhaita. Ehkä laitan vielä makkarat uuniin!

Sunnuntaina ajattelin käydä parilla oluella. Jospa vaikka seuraa irtoaisi. (Ei seksi) Näinä päivinä on vaikea löytää yhtä älykästä seuraa, varsinkin minun tapauksessa. Voisin myös ehkä tehdä hieman Absraktia taidetta, kun kerta välineetkin on.

[Ei aihetta]Lauantai 23.02.2008 19:49

Olen jälleen tajunnut sen, että minun seksuaalinen elämäni on kuollut aikapäiviä sitten. Kivekseni eivät vain kykene yksinkertaisesti tuottamaan tarpeeksi Testoa.

[Ei aihetta]Tiistai 30.10.2007 20:35

Aaah! Suvaitsemattomuus antaa voimaa jaksamaan.
- Vanhemmat »