IRC-Galleria

Nyt on hautajaiset ohi.
Tilaisuus oli juuri sellainen, kuin hän toivoi.
Pieni, ei mitenkään mahtipontinen ja vain läheisimmät oli kutsuttu.

Totaalinen hajoaminen tapahtui, kun näki sen arkun siinä edessä.
Mä en ole varmaan ikinä itkenyt niin paljoa, kun siinä tilanteessa.
Oli vaan niin vaikea uskoa, että ei enää koskaan voi nähdä häntä. En ole uskaltanut poistaa edes hänen puhelinnumeroaan.
Ehkä sitten joskus...

Nyt pitäisi kai sitten koittaa aloittaa taas arkielämä.
Vielä kun joku viitsisi kertoa, että miten, kun kokoajan tuntuu niin pahalta.

Mutta näin..
Pitää vain uskoa, että hänellä on nyt parempi olla. Tämä oli hänen päätöksensä, joten ei kai se auta kuin hyväksyä se tosiasia, että isosiskoa ei enää ole, vaan hän pääsi nyt pois, parempaan paikkaan.
Ikävä vaan on niin kova...